Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » AleksiBoksi-kilpailuehdotukset kommentoitavana verkossa

Lahden kaupunki

AleksiBoksi-kilpailuehdotukset kommentoitavana verkossa

Tiedote.
Julkaistu: 07.09.2015 klo 15:30
Julkaisija: Lahden kaupunki

Lahden kaupungin järjestämä Aleksiboksi-ideakilpailu oli käynnissä heinä- ja elokuun ajan. Päijäthämäläisille muotoilijoille suunnatulla kilpailulla etsittiin Lahden Aleksanterinkadulle monikäyttöistä elementtiä, joka on nimetty AleksiBoksiksi. Kilpailuaika päättyi 1.9. ja sen aikana saatiin kuusi ehdotusta. Voittaja julkistetaan lokakuussa Apolifoorumi-tapahtumassa.

Boksit ovat osa Aleksanterinkadun uudistusta

AleksiBoksit ovat osa vuonna 2016 tehtävää Aleksanterinkadun uudistusta. Aleksanterinkatu rakennetaan uusien suunnitelmien mukaisesti yksikaistaiseksi ja jalankulkua sekä joukkoliikennettä suosivaksi kaduksi.

AleksiBokseja rakennetaan 5–10 kappaletta kadun pohjoisreunalle Vesijärvenkadun ja Lahdenkadun väliselle alueelle. AleksiBokseja ei tule torin kohdalle. AleksiBokseja voidaan käyttää esimerkiksi esittelyvitriineinä, infoseininä tai pop up -myyntipisteinä. Ne myös rajaavat jalankulkualueita ajoradoista ja siten lisäävät liikenneturvallisuutta.

Omaa suosikkiaan voi äänestää verkossa

Voittajan valitsee arviointiryhmä, johon kuuluu kaupungin edustajien lisäksi muotoilun ammattilainen. Kilpailuehdotuksiin ja kilpailun tavoitteisiin voi tutustua Lahtiuudistuu.fi-sivustolla.

Samassa osoitteessa on käynnissä kilpailu, jonka kautta lahtelaiset voivat kertoa oman suosikkinsa ehdotuksista. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 13.9. saakka. Osallistuneiden kesken arvotaan kolme Lahti-aiheista palkintoa. Yleisön suosikkityö palkitaan erikseen. Vastaukset toimitetaan myös arviointiryhmälle, joka tekee lopullisen päätöksen voittajasta.

Ensimmäisen kerran kilpailuehdotuksia esiteltiin lauantaina 5.9. järjestetyissä kaupungintalon puutarhajuhlissa. Tähän mennessä mielipiteensä on kertonut noin 80 lahtelaista, ja äänet ovat jakautuneet tasaisesti.

 

Lisätietoja

Kilpailun nettisivut: www.LahtiUudistuu.fi/ydinkeskusta/AleksiBoksi-ideakilpailu


Lahden kaupunki, maankäyttö

Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen

p. 050 387 8715

etunimi.sukunimi@lahti.fi

Projektipäällikkö Riitta M. Niskanen

p. 050 559 4200

etunimi.m.sukunimi@lahti.fi

 

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Lahden kaupunki ja Nastolan kunta yhdistyvät vuoden 2016 alusta. Uudessa Lahden kaupungissa asukkaita on noin 120 000.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs