Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Puutarha » Lahden Messujen vetovoima kasvussa

Lahden Messut Oy

Lahden Messujen vetovoima kasvussa

Tiedote.
Julkaistu: 15.12.2014 klo 13:01
Julkaisija: Lahden Messut Oy

Lahden Messujen kuluneen vuoden tapahtumat ovat haasteellisesta ajasta huolimatta onnistuneet säilyttämään tai jopa kasvattamaan kävijämääriään. Syksyn yleisötapahtumista Kätevä-Tekevä-Lukeva-messukolmikko houkutteli Lahden Messukeskukseen historiansa ennätysyleisön, eikä taantuma näkynyt Caravan-messujenkaan kävijämäärässä. Myös ammattimessutapahtumien suosio säilyi. Messujen merkitys on kävijä- ja näytteilleasettajatutkimusten mukaan vahva. Mediakentän murroksessa kohdennetun henkilökohtaisen kontaktin arvo on nousussa.

Mittavan laajennus- ja saneerausprojektin tuloksena Lahden Urheilu- ja Messukeskuksen tilojen houkuttelevuus on kasvanut merkittävästi. Lahden Messujen tilaisuuksissa vieraili tämän vuoden aikana yhteensä lähes 250 000 kävijää.

Tuleva messuvuosi tuo Lahden Messukeskukseen runsaasti vanhoja tuttuja sekä uusia tapahtumia.
Lahden Messujen suosikkitapahtuman Raksan yhtenä erikoisteemana käsitellään vapaa-ajan asuntojen muuttamista ympärivuotiseen käyttöön. Odotetut Pihapiiri –puutarhamessut avaavat kevään Lahdessa huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Toukokuussa Lahden Messukeskuksen maine moottoritapahtumien areenana vahvistuu entisestään moottoripyörämessujen tehdessä vahvan paluun Lahteen. Lahden Moottoripyörämessujen keväinen ajankohta ja ympäristö tarjoavat messutapahtuman merkittävänä osana ainutlaatuisen mahdollisuuden katu- ja offroad -pyörien sekä ajovarusteiden koeajoon. Kesän kynnyksellä messuvierailun voi toteuttaa vaikka omalla kaksipyöräisellä, ajokauden aloitushengessä. Messuviikonlopuksi on motoristeille järjestetty runsaasti oheisohjelmaa luonnonkauniilla Lahden seudulla.

Lisätiedot:

www.lahdenmessut.fi

Lahden Messut Oy

Jussi Eerikäinen

toimitusjohtaja

p. 040 739 9303

jussi.eerikainen@lahdenmessut.fi

Liitetiedostot

Lahden Messut Oy tunnetaan korkealaatuisista ammatti- ja erikoismessuistaan. Toiminnan oleellisena osana ovat myös näytteilleasettajille tarjottavat suunnittelu- ja rakennuspalvelut sekä messukalusteiden ja -tarvikkeiden vuokraus. Lahden Messut toimii yhteistyökumppanina ja teknisenä toteuttajana erilaisissa messuissa ja tapahtumissa. Uudistuneen Lahden Messukeskuksen tilojen vuokraus näyttelyille, messuille, seminaareihin, yritystilaisuuksiin, kokouksiin ja konsertteihin on tärkeä osa Lahden Messujen palvelutoimintaa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs