Puutarhaliiton hankkeessa edistetään ilmastoystävällistä puutarhatuotantoa
Puutarhaliiton hanke Kasviksia ilmastoystävällisesti Suomesta on julkaissut Kestävän avomaatuotannon oppaan. Oppaan tavoitteena on kertoa niistä menetelmistä, joiden avulla suomalainen puutarhatuotanto kehittyy aikaisempaa ympäristöystävällisemmäksi, ilmastonmuutosta hidastavaksi sekä luonnon monimuotoisuutta edistäväksi.
Jo sinällään suomalaisten aviomaavihannesten lisääminen ruokavalioon vähentää ympäristölle aiheutuvia haittoja ja hidastaa ilmastonmuutoksen kiihtymistä. Puutarhaliitto on halunnut KIS-hankkeensa (Kasviksia Ilmastoystävällisesti Suomesta) avulla edistää niitä viljelytoimenpiteitä, joiden avulla voidaan vähentää viljelyn aiheuttamia vaikutuksia maaperälle, vesistöille ja ilmastolle.
Opas sisältää työkaluja ja ajatusmalleja, joita viljelijät voivat hyödyntää valinnoissaan avomaan puutarhatiloilla. Lisäksi oppaan tarkoitus on havainnollistaa, miten laaja ja monitahoinen asia maa- ja puutarhatalouden kestävyys on kasvintuotannossa. Oppaan avulla viljelijöiden lisäksi viranomaiset ja päätöksentekijät voivat ymmärtää nykyistä paremmin, mitä kestävyys tarkoittaa alkutuotannossa, ja mitä voidaan tehdä viljelytoimien päästöjen vähentämiseksi.
Opas on laadittu viljelijäkyselyyn pohjautuen Puutarhaliitossa ja sen tekemistä on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriiö. Kaksivuotinen hanke päättyi joulukuussa 2023.
Linkki hankkeen sivuille: https://www.puutarhaliitto.fi/kis-hanke/
Kuvat 1 ja 2 (Emma Kaakko)
Lisätietoja:
Hankevastaava, MMM, Emma Kaakko, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry, [email protected], 044 4939 410
Hankkeen ohjaaja, MMM, Timo Taulavuori, Puutarhaliitto ry, [email protected], 040 745 3005
Viherlannoitusnurmen avulla voidaan parantaa maan kasvukuntoa
Koko: 3,46 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 4000x3000Viherlannoitusnurmen avulla voidaan parantaa maan kasvukuntoa
Koko: 3,46 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 4000x3000Luonnon monimuotoisuuden edistämisessä pölyttäjien elinolosuhteiden parantaminen on tärkeää.
Koko: 2,52 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3072x4096Luonnon monimuotoisuuden edistämisessä pölyttäjien elinolosuhteiden parantaminen on tärkeää.
Koko: 2,52 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3072x4096Iloa ja hyötyä puutarhasta! Puutarhaliitto (1925) haluaa parantaa suomalaisten hyvinvointia tasokkaan puutarhatuotannon, terveyttä edistävien tuotteiden, viihtyisien viheralueiden ja innostavan puutarhaharrastuksen kautta. Tavoitteena on edistää yritys- ja harrastustoiminnan elinvoimaisuutta.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1