Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Puutarha » Hämeenkosken viikinkiaikainen rahalöytö esille Kansallismuseoon

Kansallismuseo

Hämeenkosken viikinkiaikainen rahalöytö esille Kansallismuseoon

Tiedote.
Julkaistu: 20.05.2016 klo 10:30
Julkaisija: Kansallismuseo

Kanta-Hämeen Menneisyyden Etsijät tekivät helatorstaina merkittävän rahalöydön metallinilmaisimilla Hämeenkoskella sijaitsevalla pellolla. Museoviraston koekaivausryhmä teki tämän jälkeen kenttätutkimuksia yhdessä löytäjien kanssa. Paikalta löydettiin kaikkiaan 301 noin tuhat vuotta vanhaa hopearahaa. Rahalöytö tulee yleisön nähtäväksi Kansallismuseon keskihalliin 21.5.–4.9.2016.

Viikinkiaikainen rahalöytö on viime vuosikymmenten suurin. Suurin osa rahoista on tyypillisiä 1000-luvun alun saksalaisia ja anglosaksisia kolikoita, mutta joukossa on myös ainakin yksi bysanttilainen raha ja sellaisen jäljitelmä. Kyseessä on todennäköisesti rahakätkö, jota suojannut säilytyspussi tai -astia on sittemmin maatunut tai hajonnut. Löydetyt rahat ovat poikkeuksellisen hyväkuntoisia ja niitä tutkitaan tarkemmin Museovirastossa.

-        Raha oli 1000-luvulla vaihtoväline, eikä raha sanan nykyisessä merkityksessä. Rahan arvo perustui hopeaan, jonka arvo puolestaan vaihteli hopean saatavuuden mukaan. Hämeenkoskelta löydetty rahakätkö voi olla esimerkiksi kauppiaan tai varakkaamman suvun omaisuutta. Osaamme kertoa rahoista tarkempia tietoja tutkimusten jälkeen syksymmällä, amanuenssi Frida Ehrnsten sanoo.

Rahalöytö tulee yleisön nähtäväksi Kansallismuseon keskihalliin 21.5.–4.9.2016. Tämän jälkeen hopearahat tulevat näytille Hämeen linnaan.

Lisätietoja kenttätutkimuksista antaa Museoviraston koekaivausryhmän tutkija Simo Vanhatalo, puh. 0295 33 6203, simo.vanhatalo@museovirasto.fi.

Kuvapankki: http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/tiedotusvalineille?Article=6184

Kansallismuseo on kaikkien suomalaisten identiteetin pohjapiirros. Historian huoneita ja aarteita, oivalluksia, havaintoja ja näkökulmia. Ikkuna menneeseen, tähän päivään ja tulevaisuuteen - korvaamaton, lumoava ja yllätyksellinen.

Kansallismuseon museoperheeseen kuuluu seitsemän museota ja kaksi linnaa - Kansallismuseo, Kulttuurien museo (toiminta jatkuu Kansallismuseossa), Suomen merimuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Hvitträsk, Louhisaari, Olavinlinna ja Hämeen linna.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs