Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Valtiovarainministeri Urpilainen: Talousfoorumin asiantuntijat korostivat sopeutustoimien järkevää ajoitusta

Valtiovarainministeriö

Valtiovarainministeri Urpilainen: Talousfoorumin asiantuntijat korostivat sopeutustoimien järkevää ajoitusta

Tiedote.
Julkaistu: 30.01.2014 klo 12:59
Julkaisija: Valtiovarainministeriö

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen oli tyytyväinen torstaina ministeriön Talousfoorumissa käymäänsä keskusteluun keskeisten suomalaisten talousasiantuntijoiden kanssa. Tilaisuus oli osa valmistautumista hallituksen maaliskuun kehysriiheen.

- Mielipiteissä on toki aina kirjoa, mutta monesta perusasiasta oltiin samoilla linjoilla. Kattavasti tuotiin esiin näkemys, että vaikka velkasuhdetavoite sinänsä on tärkeä, ei finanssipolitiikan koko sopeuttamispainetta olisi järkevää kohdistaa ensi vuodelle, ministeri Urpilainen totesi tilaisuuden päätteeksi.

Hallinnon ulkopuoliset talousasiantuntijat jakoivat valtiovarainministerin huolen kotimaisen kysynnän ylläpitämisestä. Valtaosa asiantuntijoista oli huolissaan siitä, että merkittävä lisäsopeutus vuodelle 2015 osoittautuisi riskialttiiksi kotimarkkinoiden ja talouskasvun kannalta. Sopeutustoimien jaksottamisen vastinparina pidettiin kunnianhimoista rakenneohjelman läpivientiä.

Asiantuntija-arviot sopeutustoimien tarkemmasta aikataulusta ja mittakaavasta vaihtelivat. Etukäteen saaduissa osallistujien kirjallisissa kommenteissa ehdotukset lisäsopeutuksen mittakaavasta ensi vuodelle olivat olivat 0-1,5 mrd haarukassa.

- Ymmärrettävästi kaikki eivät halunneet tässä vaiheessa lukita arviotaan yksittäiseen lukuun. Tarkkaa lukua tärkeämpää olikin ehkä tänään yrittää hahmottaa sopeutustoimien ja orastavan kasvun välistä suhdetta, koska kaikkia ratkaisuja on vaikeassa suhdannetilanteessa perusteltua punnita myös kasvun ja työllisyyden kautta, ministeri Urpilainen totesi.

Hallituksen rakennepaketin kunnianhimoinen toteuttaminen sai asiantuntijoiden vahvan tuen.

- Saimme tukea sille käsitykselle, että keskeinen tekijä Suomen talouspolitiikan uskottavuudessa on pitkän ajan kestävyyden parantaminen sekä kasvuedellytyksistä huolehtiminen. Tätä taustaa vasten pidän entistäkin tärkeämpänä, että hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa jatketaan määrätietoisesti, ministeri Urpilainen linjasi.

Säätytalossa pidettyyn tilaisuuteen osallistui ministeri Urpilaisen ja VM:n virkamiesjohdon lisäksi Pasi Holm (Pellervon taloustutkimus), Ari Hyytinen (Jyväskylän yliopisto), Seija Ilmakunnas (Palkansaajien tutkimuslaitos), Markus Jäntti (Tukholman yliopisto), Sixten Korkman (Aalto yliopisto), Erkki Liikanen (Suomen Pankki), Petri Malinen (Suomen Yrittäjät), Jussi Mustonen (Elinkeinoelämän keskusliitto), Olli Koski (Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö – SAK), Jukka Pirttilä (Tampereen yliopisto), Matti Pohjola (Aalto yliopisto), Roope Uusitalo (Hecer), Juhana Vartiainen (Valtion taloudellinen tutkimuskeskus), Vesa Vihriälä (Elinkeinoelämän tutkimuslaitos), Johnny Åkerholm (Valtioneuvoston kanslia).

Lisätietoja: erityisavustaja Ville Kopra, p. 040 826 1358

xxx

Hallitus käsittelee vuosien 2015-2018 menokehystä 24−25.3.2014. Ministeriöiden ja VM:n väliset neuvottelut käydään helmikuun viimeisellä viikolla. Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman (29.11.2013) toimenpiteitä tarkennetaan kehysprosessin yhteydessä.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen oli tyytyväinen torstaina ministeriön Talousfoorumissa käymäänsä keskusteluun keskeisten suomalaisten talousasiantuntijoiden kanssa. Tilaisuus oli osa valmistautumista hallituksen maaliskuun kehysriiheen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs