Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Työtuomioistuimen mukaan työnantajalla oli työtaistelun päätyttyä oikeus muuttaa työvuoroluetteloita

KT Kuntatyönantajat

Työtuomioistuimen mukaan työnantajalla oli työtaistelun päätyttyä oikeus muuttaa työvuoroluetteloita

Tiedote.
Julkaistu: 01.03.2013 klo 10:25
Julkaisija: KT Kuntatyönantajat

Työtuomioistuimen 6. helmikuuta tekemän ratkaisun perusteella työtaistelun lopettamista koskeva pöytäkirja ei velvoittanut työnantajaa mahdollistamaan työhön paluuta heti työtaistelun päätyttyä.

Vuonna 2007 sairaanhoitopiirin palveluksesta irtisanoutui yli 400 työntekijää Tehyn järjestämään työtaistelutoimenpiteeseen liittyen. Irtisanoutumisten vuoksi sairaanhoitopiiri ajoi toimintansa alas suurimmassa osassa toimipisteitään. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että keskussairaalan osastoja suljettiin, potilaita kotiutettiin tai siirrettiin muille osastoille eikä uusia potilaita enää otettu sairaalaan. Jo sovitut leikkaus- ja vastaanottoajat peruutettiin. Toiminnot järjesteltiin siten, että irtisanoutuneiden työntekijöiden työsuhteiden päätyttyä välttämättömät ja kiireelliset tehtävät voidaan hoitaa käytettävissä olevalla henkilökunnalla.

Samana päivänä, kun ensimmäiset irtisanoutumiset olisivat tulleet voimaan, KT (Kunnallinen työmarkkinalaitos) ja Tehy olivat allekirjoittaneet pöytäkirjan työtaistelun lopettamisesta. Siinä oli sovittu muun muassa siitä, mihin mennessä irtisanoutuneiden työntekijöiden tulee ilmoittautua töihin. Saatuaan tiedon työtaistelun päättymisestä sairaanhoitopiiri ryhtyi välittömästi järjestelemään töitä ja työvuoroja sekä potilaiden hoitoa. Siinä otettiin huomioon muun muassa käytettävissä oleva henkilökunta sekä valmius järjestää potilaiden hoito ja muu toiminta parhaalla mahdollisella tavalla. Toimintojen alasajon vuoksi työnantaja tarvitsi toimintojen uudelleenkäynnistämisvaiheessa vähemmän henkilökuntaa kuin mitä normaalitilanteessa olisi tarvittu. Sairaanhoitopiiri katsoi, että sillä oli työehtosopimuksessa tarkoitettu perusteltu syy muuttaa työvuoroluetteloita ja järjestellä työaikoja toimintojen tarvetta vastaavalla tavalla. Tehyn mielestä työvuoroluetteloita ei olisi saanut muuttaa eikä vallinneessa tilanteessa olisi saanut työntekijöiden kanssa sopia vuosilomien pitämisestä.

Työtuomioistuimen ratkaisun TT 2013-14 perusteella voidaan todeta, ettei työtaistelun lopettamista koskeva pöytäkirja velvoittanut työnantajaa mahdollistamaan työhön paluuta heti työtaistelun päätyttyä. Työtaistelutoimenpiteestä johtuen toiminnot oli jouduttu ajamaan alas. Potilas- ja asiakasmäärien laskemisesta johtunutta työn vähenemistä voidaan pitää sellaisena toiminnallisena ja työehtosopimuksessa tarkoitettuna perusteltuna syynä, joka oikeutti työnantajan tässä tilanteessa muuttamaan työvuoroluetteloita eri työaikamuodoissa. Työnantaja oli myös voinut kyseisessä tilanteessa sopia työntekijän kanssa vuosilomien pitämisestä.

Lisätietoja:

työmarkkinalakimies Anne Kiiski, puh. 050 414 0718
www.kuntatyonantajat.fi

 

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa Suomen kaikkia kuntia ja kuntayhtymiä. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 441 000 työntekijää ja viranhaltijaa. Kunta-alan palkkasumma henkilösivukuluineen on noin 21 miljardia euroa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs