Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Soinilla on vielä vaihtoehto

SDP Tiedotus

Soinilla on vielä vaihtoehto

Tiedote.
Julkaistu: 31.10.2015 klo 12:43
Julkaisija: SDP Tiedotus

SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen ihmettelee perussuomalaisten jatkuvaa uhriksi asettumista. Viimeksi tänään Helsingin Sanomissa perussuomalaisten kansanedustajat selittelevät puolueen petettyjä vaalilupauksia etsimällä syytä muiden toiminnasta. Paanasen mielestä perussuomalaisten olisi nyt viimeinkin aika ottaa vastuu omista puheistaan ja teoistaan. 
- Ei sitä vaan voi jatkuvasti kääntää katsetta peilistä muualle ja etsiä syyllisiä mediasta ja muista puolueista. 
 
Paananen muistuttaa, että hallitus kokonaisuudessaan on täynnä takinkääntäjiä. 
- Keskusta on vetänyt pois tukensa maakuntien Suomelta ja koko Suomen asuttuna pitämiseltä. Kokoomus on pettänyt eläkeläiset verotuksessa. Perussuomalaiset ovat pyörtäneet kaikki Kreikan tukipakettipuheensa ja lisäksi he nyt vielä leikkaavat eläkeläisiltä ja työttömiltä sekä pakottavat työntekijät palkanleikkauksiin. 
- Vielä puoli vuotta sitten puheet olivat aivan päinvastaiset. Etenkin perussuomalaiset ovat tehneet poliittisen historian kaikkien aikojen suurimman petoksen. Perussuomalaiset myyvät nyt sitä kuuluisaa ahteriaan, vaikka Soini pyhästi lupasi toista. 
 
Paanasen mukaan perussuomalaisilla olisi myös toinen vaihtoehto. 
- Mikäli ministeri Soinilla olisi aikaa kotimaan asioiden hoitoon, voisivat persut toimia suomalaisten hyväksi. Siihen tarvitaan vain puheenjohtaja Soinin ilmoitus, että perussuomalaiset eivät halua leikata pakkolailla palkkoja ja että he esittävät eläkeläisiin ja työttömiin kohdistuvien leikkausten poisvetämistä eduskunnasta. Näin yksinkertaisesti he voisivat pitää kiinni äänestäjille antamista vaalilupauksista. Bisnesluokasta takaisin kansan pariin pääsee nopeasti ja helposti. 
 
Lisätietoja: SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen p. 0407584322 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs