Viime syksynä opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisema analyysi osoitti, että työikäisisten suomalaisnuorten koulutustaso on jo pudonnut muiden OECD-maiden keskiarvon alapuolella. Juurisyitä tälle kehitykselle on varmasti monia, mutta voimmeko aidosti myöskään odottaa parempia tulevaisuuden näkymiä, jos jo peruskoulutasolla kasvava joukko oppilaita ei selviydy arjesta kotimaisilla kielillä. Kuinka voimme odottaa, että nämä oppilaat hakeutuisivat ylemmillä kouluasteilla korkeakoulutuksen piiriin?
Julkisessa keskustelussa on haikailtu laajemman työperäisen maahanmuuton perään. Keskustelusta näyttää herkästi unohtuvan se tosiasia, että kasvatamme suureella pieteetillä maahanmuuttajataustaisia nuoria läpi peruskoulumme, mutta unohdamme heidät täysin, kun keskustelemme mahdollisuuksista saada lisää korkeasti koulutettuja nuoria työmarkkinoillemme. Samalla näiden nuorten osuus työmarkkinoille siirtyvistä ikäluokista kasvaa vuosi vuodelta.
Niin yksilötasolla kuin kansantaloudellisesti tämä on täysin järjenvastaista ja jopa traagista. Syy ei ole kuitenkaan nuorissa, vaan tässä meillä on yhteiskuntana peiliin katsomisen paikka. Opettajat tekevät erittäin hienoa työtä vieraskielisten ja maahanmuuttajataustaisten lasten kasvattamisessa ja kouluttamisessa, mutta ihmeisiin eivät hekään pysty. Mikäli lapsen kielitaito on hädin tuskin riittävä suomeksi tai ruotsiksi lukemiseen siirryttäessä perusopetuksen 7. luokalle, avuntarpeen kriittinen piste on jo ohitettu.
Osa lapsista on osallistunut jo varhaiskasvatukseen ja heillä kielelliset haasteet saattavat olla vähäisemmät. Meillä aloittaa vuosittain peruskoulun myös suuri joukko lapsia, joille suomen käyttäminen päivittäisessä kanssakäymisessä on suhteellisen vierasta. Heille tarjotaan koulussa valmistavaa opetusta, joka ei kuitenkaan näytä antavan riittävää kielitaitoa niille, jotka ovat ohittaneet kieliherkkyyskauden. Tällaisissa tapauksissa olisi erityisen tärkeää, että myös esimerkiksi huoltajien suomen tai ruotsin kielen opiskelua tuetaan osana oppilaalle annettavaa tukea.
Perusopetukseen valmistava opetus on lähtökohdiltaan ja tavoitteiltaan yksinkertaista – oppilasta tuetaan etenkin kielitaidon osalta, jotta hän voisi osallistua perusopetukseen siinä missä muutkin. Valmistavalle opetukselle tulisi kuitenkin määritellä ja luoda velvoittavat laatukriteerit. Tällä pystyttäisiin varmistamaan paremmin se, että valmistava opetus myös vastaa niihin tavoitteisiin, jotka sille on asetettu. Yhtenäisten kriteerien avulla voitaisiin myös helpommin määritellä, että tulisiko oppilaan saada kielellisesti tuettua opetusta myös valmistavan opetuksen jälkeen. Tällä hetkellä näin ei ole.
Suomen tai ruotsin kielen osaamiseen liittyvien haasteiden ratkomisessa tarvitaan yhteistä näkemystä kaikilta päättäjiltä ja seuraavalla hallituskaudella tilanteen korjaamisen tulisi olla prioriteettilistalla korkealla. On nimittäin niin, että tällä hetkellä kielellisen osaamisen puutteet näkyvät etenkin kasvukaupunkien peruskouluissa. Tulevaisuuden työmarkkinoiden ongelma ne ovat kuitenkin koko maassa, mikäli haluamme hyödyntää kaiken sen potentiaalin, joka nuorisossamme on. Jos edes tätä jo olemassa olevaa reserviä ei hyödynnetä, on puhe työperäisen maahanmuuton houkuttelemisesta maahamme puhdasta sanahelinää.
Lisätietoja:
Riikka Pakarinen, varapuheenjohtaja, Suomen Keskusta
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1