Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Hallitukselta vastuullinen ja työllisyyttä tukeva uudistuspaketti

Kaupan liitto

Hallitukselta vastuullinen ja työllisyyttä tukeva uudistuspaketti

Tiedote.
Julkaistu: 08.09.2015 klo 16:46
Julkaisija: Kaupan liitto

Hallitus on kohdentanut uudistustoimensa oikein, toteaa Kaupan liitto. Suomessa on tuettava nimenomaan yksityisen sektorin työllisyyttä ja parannettava yksityisten yritysten toimintaedellytyksiä.

”Hallitus tukee talouspolitiikallaan kaupan, yksityisen sektorin suurimman työllistäjän, toimintaedellytyksiä. Se on hyvä asia”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala kiittää tänään julkistettuja kilpailukyvyn parantamiseen tähtääviä toimia.

Yksityisten yritysten sosiaaliturvamaksun alentaminen tukee työllistämistä niin teollisuudessa kuin palveluissakin. Sosiaaliturvamaksun kompensointi arvonlisäverotusta kiristämällä olisi ollut kannanotto siihen, ettei palvelusektorin työllisyys ole yhtä arvokasta kuin esimerkiksi teollisuuden työllisyys.

”Hallituksen työlainsäädäntöä koskevat päätökset ovat kaupan kannalta kannatettavia. Uudistukset parantavat kaupan edellytyksiä työllistää”, työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala toteaa.

Erityisesti sunnuntaikorvauksen ja sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden kohtuullistaminen parantavat yritysten kilpailukykyä esimerkiksi kansainvälistä verkkokauppaa vastaan.

Lisätiedot:

Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala, p. 0400 419 560, juhani.pekkala(at)kauppa.fi

Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala, p. 0400 406 088, anna.lavikkala(at)kauppa.fi 

 

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä, ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs