Rauma Blues järjestetään elokuun toisena viikonloppuna torstaista lauantaihin 10.8—12.8.2023.
Lauantain 12.8. kaupungin keskustan teltta-areenan pääkonsertissa lauteille nousevat maailmanluokan kitaristi, blueskuningatar Erja Lyytinen sekä swinging rock’n’rolliaan Raumalta kansainvälisillekin kentille vienyt AT’s Roots & Ramblin’.
Jälleen kerran stagella siis kuullaan legendaarista koko kansan tuntemaa bluestähteä, joka on vieraillut myös Rauma Bluesissa jo useasti aiemminkin – höystettynä uudella, yllättävälläkin twistillä.
Rauma Bluesin pääkonsertissa esiintyy myös kolme kansainvälista bluesin kärkinimeä, jotka julkaistaan huhtikuun aikana. Nettiennakkoliput ja VIP-liput pääkonserttiin ovat jo myynnissä. Festareiden blueklubien artisteista tiedotetaan kevätkesän aikana.
Rauma Blues -fiiliksiä voi nostattaa jo kauan ennen festaria, kun 6.5.2023 Kulttuurikuppila Brummissa Raumalla vietetään Rauma Blues -etkoja. Etkoilla esiintyvät Rauma Bluesista jo aiemmin hyvin tunnetut bluesrock-kombot: Micke Björklöf & Blue Strip, yksi maan menestyneimmistä ja aktiivisimmista bluesyhtyeistä, sekä jo useilta Rauma Blues -klubeilta tuttu, nyttemmin nimensä KallaBlöösistä Kallaksi napakoittanut raumalaistrio.
Alla tarkempia tietoja pääkonsertin kotimaisista artisteista ja heidän kommenttejaan, infoa festivaalin lipunmyynnistä sekä lisätietoja Rauma Blues -etkoista.
* * * * * * *
Kaikkiaan puolet nyt julkistettavista artisteista, sekä etkoilla että pääkonsertissa esiintyvistä kokoonpanoista, koostuu paikallisesta raumalaisedustuksesta.
Festivaalijohtaja Tunnu Pärssinen on raumalaisedustuksesta hyvillään.
– Rauma Blues on tunnettu juurimusiikkiin ja bluesin eri variaatioihin lukitusta linjastaan. Olemme innoissamme siitä, että roots-musa elää ja hengittää kaupungin bändiskenessä, hehkuttaa Pärssinen.
– Siksi olemme nostaneet jo aiemminkin bluesklubeillemme raumalaista roots-taituruutta, kuten viime vuonna esiintyneen konkarikokoonpanon Hamid Moeini Bandin sekä jo useamminkin esiintyneen tuoreemman trion Kallan.
Pärssinen kertoo festivaalijärjestäjien olevan varsin ylpeitä Arttur Teräsen kokoonpanon osallisuudesta vuoden kärkikattauksessa.
– Ilolla olemme seuranneet aina yhä uusien raumalaisten blues- ja roots-kokoonpanojen esiinmarssia. Nyt on aika jatkaa tuota marssia myös Rauma Bluesin päälavalle! Pärssinen toteaa.
– Nuori mutta jo maailmaakin valloittanut AT’s Roots & Ramblin’ täyttää pääkonsertin raamit upeasti, eikä häpeä lainkaan Erja Lyytisen kaltaisen legendan tai myöhemmin julkaistavien kansainvälisten blueskuninkaallisten rinnalla.
* * * * * * *
European Blues Awardseissa parhaana kitaristina vuonna 2017 palkittu Suomen blueskuningatar Erja Lyytinen on niittänyt mainetta kansainvälisissä bluespiireissä jo vuosikymmenien ajan, ja vauhti vain kiihtyy.
Lyytisen musiikillinen paletti on laaja: modernia ja vanhaa bluesia yhdistettynä progressiivisiin sävyihin. Syksyllä 2022 julkaistu albumi Waiting For The Daylight on Lyytisen aikaisempaa tuotantoa raskaampaa ja entistäkin progressiivisempaa: ilmaisu on liikkunut kohti hard rockia ja classic rockia, unohtamatta kuitenkaan Lyytisen tiukasti bluesiin istutettuja juuria.
Albumia on suitsutettu ja soitettua radioissa ympäri maailman, USA:ta ja Australiaa myöten. Lyytinen on myös näkyvä kasvo maailmanluokan kitaristilehdissä niin haastatteluissa kuin erinäisten tunnustusten merkeissä. Hänen viimeaikaiset saavutuksensa ovatkin toinen toistaan huimempia.
Aiemmin tänä vuonna Lyytinen oli ensimmäisenä suomalaisena ehdolla Kanadan Maple Blues Awardseissa, kansainvälisen artistin kategoriassa. Uusimmalta albumilta löytyvän Bad Seed -kappaleen kitarasoolo äänestettiin arvostetun Guitar World -lehden lukijaäänestyksessä vuoden 2022 kymmenenneksi parhaaksi kitarasooloksi, maailman kovimpien kitaristien joukkoon.
Vuonna 2020 Lyytinen valittiin maineikkaan Total Guitar -lehden äänestyksessä maailman parhaista kitaristeista toiselle sijalle kategoriassa Top 10 Best Players Right Now – Kymmenen tämän hetken parasta soittajaa, ja vuonna 2019 Guitar World -lehden äänestyksessä maailman 14. parhaaksi nykyajan blueskitaristiksi.
Suomen musiikin kunniagalleriaan valittu ja oman tähtensä suomalaisen musiikin Walk of Famelle Tampereelle saanut Lyytinen saapuu Raumalle jo ties kuinka monetta kertaa. Yksi hänen ensimmäisistä isoista festarikeikoistaan oli nimenomaan Rauma Bluesissa vuonna 2002. Sittemmin hän on esiintynyt Rauma Bluesissa useasti, ja esimerkiksi viime vuonna keikkaillut myös Kulttuurikuppila Brummissa. Kaupunki on siis maailmanvalloittajalle kovin tuttu.
– Raumalle on aina mukava tulla. Rauman murre on savolaiselle rokkimimmille haaste, mutta kielimuurit murtuvat ystävällisten raumalaisten kanssa hyvinkin helposti, Lyytinen nauraa.
– Odotan erittäin hurmoksellista Rauma Bluesia. Poikkeusajat ovat viimeinkin ohitse ja yleisö janoaa taas musaa ja kulttuuria ja yhteisiä kokemuksia. Upeaa myös, että Raumalle on saatu kunnon liveklubikin, Brummi, tukemaan vuosittaista festivaalitoimintaa!
Lyytinen maalailee lupauksissaan yleisön mieliin jo ikimuistoista festarikokemusta Rauma Bluesissa – uusimman albuminsa biisien ja vuosien varrella livesettiin valikoituneiden lempiralliensa säestämänä.
– Mikä sen parempaa, kuin viileä olut kädessä, lempibändi lavalla ja ympärillä muutama tuhat samanhenkistä hikistä ja innostunutta musadiggaria fiilistelemässä estottomasti kesän yhteistä kohokohtaa! Lyytinen visioi.
– Tämän keikan tarkoituksena on laittaa paikat sopivasti ”remonttiin”, eli vetää helkutinmoinen rokkikeikka janoiselle festariyleisölle!
* * * * * * *
AT’s Roots & Ramblin’ on yhtä kuin Arttur ”AT” Teränen (kitara ja laulu), Oliver Westerberg (rummut) ja Mikko Korpi (basso).
Nuori trio hurmaa yleisöjä omalla uniikilla soundillaan, freshillä kosketuksellaan rock’n’rolliin ja energisillä keikoillaan. Kokoonpano itse kutsuu musiikkiaan swingin’ rock’n’rolliksi, joka nojaa isoihin sovituksiin ja pelkistettyyn, mutta samaan aikaan massiiviseen soundimaailmaan.
Yhtyeen uusin julkaisu on Ramblin’ Wild Until Chrtismas, joulukuussa 2022 julkaistu joulu-EP. Viimeisin täyspitkä albumi nimeltään Golden Lane julkaistiin 2021. Molemmat muodostavat rock-, swing-, jazz-, big band-, roots-, country- ja rhythm’n’blues -musiikkigenreyhdistelmästä ehjän kokonaisuuden.
Debyyttialbuminsa Notes From The Backwoods vuonna 2019 julkaissut ryhmä on kiertänyt kotimaan lisäksi esimerkiksi Ruotsissa yhdessä Fatboyn kanssa sekä Englannissa Rockabilly Rave -festareilla. Yhtyeen musiikkia on soitettu ympäri maailmaa suurilla radiokanavilla. AT’s Roots & Ramblin’ on myös noteerattu merkittävillä Spotify-listoilla.
Rauma Bluesin keikalla trio täydentää myös Risto Kauppinen (tenorisaksofoni). Keulahahmo Arttur ”AT” Teränen on raumalaisena roots-muusikkona kovin ylpeä raumalaisesta bluesfestarista – ja sen pääkonserttiin esiintymään pääsemisestä.
– Rauma Blues on ollut minulle aina kova juttu! Olemme bändin kanssa fiiliksissä tulevasta Rauma Blues -keikasta, Teränen hehkuttaa.
– On hienoa päästä kotikaupungin legendaarisille festivaaleille!
Kollegoiden, blues-fanien, oman musiikkinsa kuuntelijoiden ja ystäviensä kohtaamista sekä Rauma Bluesin tunnelmaa odottava AT lupaa ryhmänsä starttaavan festarin pääkonsertin vauhdilla käyntiin.
– Keikka tulee olemaan energinen show kunnon tykityksellä, paljastaa Teränen.
– Stage tulee jäämään kuumaksi! Me emme säästele soiton emmekä esiintymisen puolesta.
* * * * * * *
Rauma Blues -fiiliksiä pääsee nostattamaan jo toukokuussa Kulttuurikuppila Brummin Rauma Blues -etkoilla, lauantaina 6.5.2023. Etkoilla bluesrokkaavat perinteikkäiden festareiden perinteikkäät nimet: yksi kansainvälisesti menestyneimmistä kotimaisista bluesrockyhtyeistä, Micke Björklöf & Blue Strip sekä Kalla, aiempina vuosina KallaBlöös -nimellä Rauma Bluesin klubeilla vakuuttanut raumalainen bluesrocktrio.
Micke Björklöf & Blue Strip on esiintynyt yli kahdessakymmenessä maassa ja julkaissut kymmenen albumia. Tänä vuonna kokoonpano pääsee vihdoin juhlistamaan 30-vuotista toimintaansa juhlakiertueen ja uuden kansainvälisesti julkaistavan albumin myötä. Tinkimätön oman polkunsa kulkija on vuosien mittaan raivannut tiensä alan kansainväliseen kärkeen. Kokoonpano koostuu Björklöfin lisäksi Lefty Leppäsestä (kitara ja taustalaulu), Timo Roiko-Jokelasta (perkussiot ja malletkat), Seppo Nuolikoskesta (basso ja taustalaulu) sekä Teemu Vuorelasta (rummut).
Musiikillisesti bändi on pyrkinyt aina mielenkiintoiseen ja monipuoliseen ilmaisuun, omaksuen vaikutteita yli genre-rajojen, bluesin pysyessä kuitenkin aina johtotähtenä. Energisenä livebändinä tunnettu Micke Björklöf & Blue Strip vie kuulijansa mielenkiintoiselle musiikilliselle matkalle, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Läsnä ovat niin New Orleansin kuumat rytmit kuin Mississippin delta blues.
Nimensä ytimekkääksi ja kansainvälisestikin toimivaan muotoon vastikään tiivistänyt Kalla on raumalaisten paikallisylpeys blues-, bluesrock- ja rootsmusiikin saralla. Bändin nuori ja originaali musiikki iskee myös yleisöihin yli genrerajojen. Kallan tahdissa ovat taattuja niin menomeininki kuin tunnelmointikin. Kallan jäsenillä on runsaasti kokemusta keikkailusta kotimaassa, Euroopassa ja Amerikassa. Kokoonpanossa vaikuttavat tällä hetkellä keulakuva, laulaja-kitaristi Jere Kallan lisäksi basisti Mikael Alakruuvi ja rumpali Niilo Paalanen.
Kalla esittää omia biisejään, jotka ovat muutakin kuin pelkkää vanhan kierrätystä. Trion musiikki on toisaalta oluenjuontimusiikkia, joka lainaa vaikutteita sellaisilta bändeiltä, kuin Cream, Free, Ten Years After ja ZZ Top, mutta toisaalta herkempää tarinankerrontaa bluesin ja bluesrockin tyyliin.
Myös Rauma Blues -etkojen ennakkonettiliput ovat nyt myynnissä. Liput maksavat ennakkoon 25€, ovelta 30€.
* * * * * * *
Lehdistövalokuvat tiedotteen liitteenä.
ERJA LYYTINEN (FIN)
Kotisivu: www.erjalyytinen.com
Facebook: @erjalyytinen www.facebook.com/erjalyytinen
Instagram: @erjalyytinen www.instagram.com/erjalyytinen
Twitter: @erjalyytinen www.twitter.com/erjalyytinen
YouTube: @ErjaLyytinenOfficial www.youtube.com/ErjaLyytinenOfficial
AT’S ROOTS & RAMBLIN’ (FIN)
Facebook: @atsrootsnramblinofficial www.facebook.com/atsrootsnramblinofficial
Instagram: @atsrootsnramblinofficial www.instagram.com/atsrootsnramblinofficial
YouTube: @atsrootsramblinofficial2362 www.youtube.com/@atsrootsramblinofficial2362
Kotisivu: www.raumablues.fi
Facebook: www.fb.com/raumablues
Twitter: @raumablues www.twitter.com/raumablues
Instagram: @raumablues www.instagram.com/raumablues
#raumablues #feelgoodfestival
* Festivaalin pääkonsertin 12.8. ennakkoliput ovat nyt myynnissä!
- Nettilippuja myy ennakkoon valtakunnallisesti Lippu.fi.
- Ennakkolippuja tulossa myyntiin kevään aikana myös ennakkomyyntipisteisiin Raumalla. Ennakkomyyntipisteet julkaistaan myöhemmin.
- Ennakkoliput 60€ (+nettilippuihin lisätään lippu.fi:n käsittely- ja toimitusmaksut), ovelta 65€
* Pääkonsertin 12.8. VIP-liput ovat myös nyt myynnissä.
- VIP-lippujen tilaukset sähköisesti tästä linkistä: https://forms.office.com/e/280QvLFnB2
- Lisätietoja VIP-alueesta ja lipuista saat Hovin myyntipalvelusta: [email protected] / 010 229 5210
- VIP-lipun hinta on 165€/kpl, sisältäen sisäänpääsyn, ohjelman, alkumaljan, buffet-illallisen, ½ pulloa viiniä sekä yöruuan.
* Rauma Blues -etkot 6.5.2023: liput ennakkoon 25€ osoitteesta https://brummi.maksutin.fi , ovelta 30€
KOMMENTOINTI / RAUMA BLUES
Tunnu Pärssinen / Rauma Blues Ry.
044 533 4045 / [email protected]
ARTISTIEN HAASTATTELUPYYNNÖT SEKÄ LEHDISTÖMATERIAALI
LEHDISTÖN AKKREDITOINTI TAPAHTUMAAN
[email protected]
YLEISÖN LISÄTIEDOT TAPAHTUMASTA
LEHDISTÖTIEDOTUS
Sanna-Maria Rantanen / HYPR Agency c/o Rauma Blues Ry.
RB23 PÄÄKONSERTTI: AT's ROOTS & RAMBLIN'. Kuva: © Veeti Sulo
Koko: 0,83 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 2347x2347RB23 PÄÄKONSERTTI: AT's ROOTS & RAMBLIN'. Kuva: © Veeti Sulo
Koko: 0,83 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 2347x2347RB23-ETKOT @ BRUMMI: KALLA. Kuvassa: Jere KALLA. Kuva: © Lisbet JOELSSON.
Koko: 3,65 MB Tyyppi: jpeg Resoluutio: 3256x5448RB23-ETKOT @ BRUMMI: KALLA. Kuvassa: Jere KALLA. Kuva: © Lisbet JOELSSON.
Koko: 3,65 MB Tyyppi: jpeg Resoluutio: 3256x5448RB23-ETKOT @ BRUMMI: MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP. Kuva: © Jarmo VAINIONPÄÄ.
Koko: 8,23 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3543x2362RB23-ETKOT @ BRUMMI: MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP. Kuva: © Jarmo VAINIONPÄÄ.
Koko: 8,23 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3543x2362RB23 PÄÄKONSERTTI: ERJA LYYTINEN. Kuva: © Dirk Eidner.
Koko: 13,15 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5000x3333RB23 PÄÄKONSERTTI: ERJA LYYTINEN. Kuva: © Dirk Eidner.
Koko: 13,15 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5000x3333
PIENI SUURI RAUMA BLUES
Mitä yhteistä on heillä: Rod Piazza & The Mighty Flyers, J.Karjalainen & Mustat lasit, Honey B. & T-Bones, Kapteeni Nemo ja Sonja Lumme? Heistä kaikki sai alkunsa – he olivat vuonna 1986 ensimmäisen Rauma Blues -festarin esiintyjät! Tuolloin festivaali järjestettiin neljänä päivänä maaliskuussa ja yhtenä päivänä heinäkuussa, kunakin päivänä yhdellä esiintyjäkokoonpanolla.
Jo alkuvuosinaan Rauma Blues lujitti musiikkilinjansa juurimusiikkiin. Pieni festari on valloittanut vakioyleisön sydämet laadukkaalla ohjelmistollaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan vuodesta toiseen. Sittemmin Rauma Blues on vakiintunut kolmipäiväiseksi blueskansan kesän kohokodaksi. Loppu on legendaarista historiaa: tänä päivänä Rauma Blues rankataan maailmanlaajuisestikin maailman johtavien blues-tapahtumien harvalukuiseen joukkoon.
Lisää taattua meininkiä on poikkeuksellisten taukovuosien jälkeen luvassa tänä vuonna, kun lukuisat bluestähdet ja huippumuusikot jatkavat laadukasta Rauma Blues -perinnettä ja laittavat bileet pystyyn Rauman keskustassa elokuun toisena viikonloppuna 2023.
Rauma Blues Ry. toimii täysin talkoovoimin ja suurimmaksi osaksi ilman yhteiskunnan avustusta, lukuunottamatta harvoja pieniä kulttuuriavustuksia ja viimeisimpien vuosien markkinointiyhteistyötukia Rauman kaupungilta. Tapahtumaorganisaatio on koko festivaalin historian ajan ollut vain 4-6-henkinen. Festivaalin ajaksi talkooporukka kasvaa 10-15 henkilöön.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1