Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metsätalous » Hirsitalon hyvä sisäilma helpottaa astman oireita

Kontiotuote Oy

Hirsitalon hyvä sisäilma helpottaa astman oireita

Tiedote.
Julkaistu: 16.06.2014 klo 12:20
Julkaisija: Kontiotuote Oy

Kontiotuote Kalajoen loma-asuntomessuilla. 

Kontio Päivänsäteen isäntä Seppo Rajaniemen arvio Kalajoen huvilastaan:

”Hirsitalon hyvä sisäilma helpottaa astman oireita”

Inkeri ja Seppo Rajaniemen eläkepäivien kodiksi rakennuttaman Kontio Päivänsäde -hirsihuvilan materiaalivalintaa puolsi isännän sairastama astma. Rakennusalan ammattilaiselle tieto hirren myötä syntyvästä hyvästä sisäilman kosteustasapainosta oli entuudestaan tuttu asia.

”Hirren ansiosta sisäilma ei ole kuivaa, sitä on myös astmaatikon helppo hengittää. Kun palaamme Kalajoelle nykyisestä Kempeleen kerrostalokodistamme, eron huomaa jo toisena päivänä. Voin nukkua hyvin läpi yön ja vähentää päivittäistä lääkitystä”, 64-vuotias Seppo Rajaniemi kertoo. ”Hirsitalossa kohentunut terveys sai meidät tekemään päätöksen pysyvästä muutosta Kalajoelle.”

Myös perheen kahdesta aikuisesta pojasta toinen kärsii isänsä tavoin hengitystieallergian oireista, samoin yksi lapsenlapsista. Isovanhempien merelliseen ympäristöön, mäntymetsän katveeseen sijoittuvasta hirsihuvilasta onkin muodostumassa mieluinen koko perheen lomapaikka.

Kakkoskodista vakituiseksi asunnoksi

Alun perin loma-asunnoksi tarkoitettu huvilamalli löytyi markkinoiden suurimman hirsirakennusten valmistaja Kontiotuotteen laajasta Kontio Kakkoskoti -mallistosta. Jalo-nimistä mallia muokkaamalla syntyi eläkepäivien vakituiseksi kodiksi soveltuva 88-neliöinen huvila, jonka runkomateriaaliksi valittiin 243 millimetriä paksu ja 275 millimetriä korkea lamellihirsi. 

Kontio Päivänsäteen erikoisuutena on puolipyöreä erkkeri, jonka isoista ikkunoista avautuu näkymä ympäröivään luontoon. Sisätiloissa erkkerin takana sijaitsee avara ja valoisa oleskelutila, josta on käynti tilavalle terassille. 

Päämakuuhuone sijaitsee kätevästi alakerrassa ja vieraiden yöpymispaikat omassa rauhassaan yläkerrassa. Sisääntulon yhteydessä oleva saunaosasto kutsuu rentoutumaan ja kylpyhuoneessa on riittävästi säilytystilaa. Hyvin varusteltu keittiö on toteutettu asukkaiden toiveiden mukaan.

Hirsiseinän rinnalle sopii harkittu väriskaala

Viihtyisäksi ja toimivaksi sisustetun kodin ilmeestä on vastannut kiiminkiläinen sisustusarkkitehti Arja Runtti. Suunnittelun lähtökohtana oli rentoon oleskeluun soveltuva ajaton sisustus, jota kuvastaa muun muassa olohuoneen erkkeriin sijoitettu muhkea sohva ja Tulikiven takan äärellä sijaitseva lukutuoli.

Allergiaystävällisyys ja ekologisuus on huomioitu myös kaikissa pinta- ja sisustusmateriaaleissa.

”Sisätilojen puolella näkyviin hirsiseiniin valittiin luonnonöljypohjainen vahaus, joka antaa puun hengittää ja tukee näin terveellistä asumista. Sisustuksen harkiten valittu väriskaala soveltuu hirsiseinien rinnalle ja luo tilaan pehmeää kodikkuutta”, Arja Runtti kertoo.

Makuuhuoneessa kaksi seinää tapetoitiin oksakuvioisella tapetilla. Oksa-aihe toistuu sängyn päätyjen kohdalla seinään kiinnitetyissä koristetyynyissä. Kalajoen dyynien maisemaan sopivat myös oleskelutiloihin valitut lintuaiheiset valaisimet. Lämpimät tekstiilipinnat tuovat tiloihin lisää pehmeyttä. Esimerkiksi taidehuovuttaja Asta Siuruan tilaustyönä toteuttama seinävaate on näyttävä taideteos. Lastenlasten leikkeihin suunniteltiin tyynyillä varustettu soppi portaiden alle.

 

Kontio Päivänsäde, valmistaja Kontiotuote Oy

Osoite: Aurinkotie 10, 85100 Kalajoki

Ulkoseinät: Lamellihirsi 243 mm x 275 mm

Huoneistoala: 88 m²

2h + k + s + khh + parvi + autotalli / varasto

Suunnittelu: Kontiotuote Oy

Sisustussuunnittelu: Sisustusarkkitehtitoimisto AIR / Arja Runtti

www.kontio.fi

Lisätietoja: Kontiotuote Oy, markkinointipäällikkö Raimo Louhimaa, p. 040 823 8161  raimo.louhimaa@kontio.fi tai talon rakennuttaja Seppo Rajaniemi, p. 040 541 7009.

Kuvapyynnöt: Tiedottaja Pirjo Kuisma, pirjo.kuisma@figuuri.fi, p. 040 554 3587.

 

Liitetiedostot


Kontiotuote Oy
 on maailman suurin hirsirakennusten valmistaja. Pohjoissuomalaiseen PRT-Forest -konserniin kuuluva Kontiotuote Oy työllistää noin 250 työntekijää. Yrityksen liikevaihto vuonna 2013 oli noin 57 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli noin 19 %. Kontio-hirsitaloja toimitetaan yhtiön Pudasjärvellä sijaitsevalta tehtaalta vuosittain 20 maahan. Tärkeimmät vientimaat ovat Venäjä, Ranska ja Japani. www.kontio.fi

 

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs