Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Media » Lukiolaiset käynnistivät kiusaamisen vastaisen #kutsumua-kampanjan

Suomen Lukiolaisten Liitto

Lukiolaiset käynnistivät kiusaamisen vastaisen #kutsumua-kampanjan

Tiedote.
Julkaistu: 28.08.2014 klo 13:34
Julkaisija: Suomen Lukiolaisten Liitto

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on lupautunut vuorokaudessa rakennetun haastekampanjan suojelijaksi.

Sunnuntai-iltana tamperelainen lukiolainen Juho Räty kertoi puuttuneensa bussissa kiusaamistapaukseen, koska ei halunnut olla enää hiljainen hyväksyjä – eli joku, joka katsoo kiusaamista puuttumatta siihen. Juhon tarina on levinnyt sosiaalisen median kautta kymmenille tuhansille suomalaisille. 

Suomen Lukiolaisten Liitto tahtoo rohkaista muitakin toimimaan Rädyn tavoin. Keskiviikkoiltana syntyneellä ja tänä aamuna lanseeratulla #kutsumua-kampanjalla lukiolaiset haastavat kaikki suomalaiset näyttämään esimerkkiä ja rakentamaan sellaista ilmapiiriä, jossa kukin tulee nähdyksi omana itsenään.

“Huutelua ja nimittelyä kohdataan niin kouluissa kuin työpaikoillakin edelleen aivan liikaa. Rumilla, ilkeillä tai aliarvioivilla sanoilla meistä yritetään tehdä jotain muuta kuin olemme. Jos joka päivä haukutaan tyhmäksi, lihavaksi tai vaikka komentelijaksi, alkaa se pian tuntua totuudelta”, sanoo Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Otto Ahoniemi.

“Huonoa käytöstä on vaikea lopettaa käskemällä, mutta ryhtymällä passiivisista aktiivisiksi voimme muuttaa kulttuurin sellaiseksi, jossa kiusaaminen ei ole ok.”

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö haluaa herättää keskustelua kiusaamiseen puuttumisen tärkeydestä. Hän toimii kampanjan suojelijana.

 

Näin olet mukana #kutsumua-kampanjassa: Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.

Koulut voivat osallistua myös pitämällä aiheesta perjantain aamunavauksen. Valmiin tekstin ja lisätietoja löydät osoitteesta www.lukio.fi/kutsumua.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Milla Halme
Suomen Lukiolaisten Liitto ry
p. 045 129 6795
milla.halme@lukio.fi

Liitetiedostot

"Suomen Lukiolaisten Liitto - SLL on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, palvelu- ja harrastusjärjestö. Vuonna 1985 perustettu SLL on 50 000 jäsenen voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla."

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs