Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Media » Anna apu nuorelle työttömälle – 80-vuotias Apu-lehti palaa juurilleen

A-lehdet Oy

Anna apu nuorelle työttömälle – 80-vuotias Apu-lehti palaa juurilleen

Tiedote.
Julkaistu: 03.01.2013 klo 10:40
Julkaisija: A-lehdet Oy

Yrjö ja Aune Lyytikäinen perustivat Apu-lehden lamavuonna 1933 työttömien auttamiseksi. Irtonumero maksoi kaksi markkaa, mistä työtön myyjä sai itselleen 1,25 markkaa perheensä elättämiseen. Perustamisvuodesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Apu haluaa juhlavuotenaan kunnioittaa lehden alkuperää kiinnittämällä huomiota nuorten työllistymiseen.

Nuorten työllistyminen on merkittävä yhteiskunnallinen haaste. Nuorten työllisyyden edistäminen, Nuorisotakuu, on muun muassa kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan. Nuorisotyöttömyys ja mahdollinen syrjäytyminen koskettavat suomalaisia koko maan laajuisesti.

”Apu-lehden historiasta kumpuaa vahva sosiaalinen omatunto. Meillä on juhlavuotenamme mahdollisuus palata juurillemme ja kantaa kortemme kekoon edistämällä nuorten työllistymistä. Haluamme haastaa myös muita yrityksiä mukaan talkoisiin”, kertoo Apu-lehden päätoimittaja Marja Aarnipuro.

Valtakunnallinen työpajayhdistys sekä Perheyritysten liitto mukana

Apu-lehti toimii juhlavuotena yhteistyössä Valtakunnallisen työpajayhdistyksen sekä Perheyritysten liiton kanssa. Perheyritysten liitto kartoittaa jäsenyritystensä työvoiman tarvetta, ja työpajayhdistys tarjoaa jäsentyöpajojensa joukosta sopivan kontaktin. Yritys voi tarjota työpajanuorelle esimerkiksi työharjoittelupaikan, tukityöllistämispaikan, oppisopimuskoulutusta, kesätyön tai vakituisen työn.

”Perheyritysten liitolle on tärkeää pitää huolta läheisistä ja apua tarvitsevista. Tässä suhteessa nuorten työllisyys on myös meille tärkeä asia. Kannustamme jäsenyrityksiämme lähtemään mukaan työpajanuorten työllistämiseen”, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen toteaa. 

”Ratkaisujen hakeminen nuorisotyöttömyyteen on Valtakunnalliselle työpajayhdistykselle tärkeä asia. Koko maan tulevaisuuden kannalta on merkittävää, että nuorten työllistymiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen kiinnitetään huomiota. Yhteistyö Apu-lehden kanssa auttaa meitä tässä tavoitteessamme”, sanoo Valtakunnallisen työpajayhdistyksen toiminnanjohtaja Mari Ahonen-Walker.

Elämänmakuisia tarinoita työllistymisestä

Juhlavuoden 2013 aikana nuorten työllisyys näkyy Apu-lehden toiminnassa monella tavalla. Lehti kannustaa muita yrityksiä mukaan nuorten työllistymistalkoisiin sekä kirjoittaa yhteistyökumppaneiden, yritysten ja nuorten kanssa yhteistyössä saavutetuista onnistumisista. ”Lähdemme juhlavuoteen positiivisella asenteella. Yhteistyöllä voimme vaikuttaa nuorten työllistymiseen - yksikin vuoden aikana työpaikan saanut nuori on merkittävä saavutus. Uskomme, että tämän maan nuorissa on valtava määrä potentiaalia”, Aarnipuro kiteyttää.

Tule mukaan talkoisiin!

Jos yritykselläsi on mahdollisuus työllistää työpajanuori, ota yhteyttä Työpajayhdistykseen joko sähköpostitse tyopajanuorilletyota@tpy.fi tai puhelimitse 050 337 1009. Yhdistyksen henkilökunta palvelee tässä numerossa virka-aikana. Lisätietoa myös osoitteessa www.tpy.fi.

Lisätietoja:

Apu-lehden päätoimittaja Marja Aarnipuro, p. 050 414 4565, marja.aarnipuro@a-lehdet.fi

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen toiminnanjohtaja Mari Ahonen-Walker, p. 010 279 2724, mari.ahonen-walker@tpy.fi

 

Apu-lehti

Apu on suomalaisten rakastama klassikkolehti ja elämänkuvaaja. Lehdessä on tiukkaa asiaa, viihdettä ja hyötyaineistoa sopivassa suhteessa. Sen lukijamäärä on 469 000 (KMT s2011/k2012) ja levikki 160 277 (LT 2011). Apua kustantaa A-lehdet Oy. www.apu.fi

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja tukea heikossa kouluttautumis- ja työllistymisasemassa olevien nuorten ja aikuisten työttömien työllistymisen edellytyksiä ja ehkäistä syrjäytymistä edistämällä työpajatoiminnan ja sosiaalisen työllistämisen kehitystä Suomessa.

Perheyritysten liitto

Perheyritysten liitto ry on suomalaisten perheyritysten yhteistyö-, valmennus- ja edunvalvontajärjestö. Se edistää suomalaisten perheyritysten toimintaedellytyksiä sekä vastuullista, kasvollista omistajuutta. Liiton erityisenä tavoitteena on yritystoiminnan jatkuvuuden turvaaminen. Liittoon kuuluu noin 400 jäsenyritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 31 miljardia euroa ja jotka työllistävät 160 000 henkilöä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs