Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Matkailu » Yritysten perustaminen vahvassa nousussa

Suomen Uusyrityskeskukset ry

Yritysten perustaminen vahvassa nousussa

Tiedote.
Julkaistu: 20.05.2014 klo 09:43
Julkaisija: Suomen Uusyrityskeskukset ry

Yritysten perustaminen vahvassa nousussa

alkuvuoden aikana yritysten perustaminen kasvoi edellisvuoteen verrattuna.  Tammi-maaliskuussa 2014 perustettiin Uusyrityskeskusten avulla yhteensä 2040 uutta yritystä. Määrässä on nousua 9 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Kasvua selittää lievästi lisääntynyt luottamus talouteen, kasvussa olevat sukupolvenvaihdostarpeet, sivutoimiyrittäjyyden kasvu sekä myös nuorten into perustaa yrityksiä erityisesti yliopisto- ja ammattikorkeakoulupaikkakunnilla. Myönteisenä asiana voimme pitää myös sitä, että alueelliset uusyrityskeskukset raportoivat lisääntyneistä yrityskaupoista. Omistajanvaihdos saattaa usein olla yritystoiminnalle ja sen kehittämiselle piristysruiske, mikä lähettää yrityksen kasvu-uralle,  toteaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Tsupari.

Asiakaskäyntejä oli Uusyrityskeskuksissa ja asiantuntijoiden luona 15 220 kertaa. Asiantuntijoiden käyttö nousi 12 prosenttia. Uusien asiakkaiden määrä oli 5077, lähes saman verran kuin vuonna 2013.

Starttiraha- ja jatkostarttirahalausuntoja annettiin 1512 kappaletta eli 20 prosenttia enemmän kuin vuonna 2013.  Finnveran rahoituslausuntoja asiakkaiden ideoista annettiin yhteensä 259 kappaletta. Eniten uusia yrityksiä perustettiin palvelualalle. Toiseksi suosituin oli kauppa ja kolmantena teollisuus.

Työttömät miettivät liiketoiminnan aloittamista.

Työttömien osuus asiakkaista nousi ollen nyt 26 % (23 %) asiakkaista. Uusyrityskeskusten asiakkaista 25 (25 %) prosentilla on yliopisto tai korkeakoulutason koulutus. Yrittäjäehdokkaista lähes puolet kuuluu ikäjakaumaltaan ryhmään 25-39 vuotta. Nuoria alle 25 vuotiaita asiakkaita oli 11 % (11 %) Naisten osuus asiakkaista oli 47 %. (47 %)

Uusyrityskeskusverkosto

Suomen Uusyrityskeskukset ovat merkittävin aloittavien yrittäjien neuvontaverkosto niin määrien kuin vaikuttavuusselvitysten mukaan. Suomessa on 32 uusyrityskeskusta, ja verkosto toimii lähes 200 kunnan alueella. Asukaslukupeitto uusyrityskeskusten toiminta-alueella on yli 4,4 milj. asukasta.  Neuvonta on ISO 9001/2008 sertifioitu, mikä varmistaa laadukkaan yritysneuvonnan. Asiakastyytyväisyys on kouluarvosanoin mitattuna korkealla tasolla 8,9 (asteikolla 4-10). Verkostossa työskentelee 125 toimihenkilöä. Taustatukena on 1300 asiantuntijaa, yli 1000 yritystä ja 270 yhteisöä. Uusyrityskeskukset ovat organisaatiomuodoltaan tavallisimmin yleishyödyllisiä yhdistyksiä.

Uusyrityskeskusten neuvonnan kautta syntyneet yritykset ovat keskimääräistä selvästi elinvoimaisempia, sillä kahden vuoden kuluttua perustamisesta 90 prosenttia yrityksistä on vielä toiminnassa ja viiden vuoden kuluttua 80 prosenttia. Merkittävintä on se, että vain alle 4 prosenttia aloittaneista yrittäjistä lopettaa toimintansa konkurssin vuoksi viiden ensimmäisen vuoden kuluessa.

Lisätietoja:

Alueelliset tiedot: www.uusyrityskeskus.fi, yhteystiedot eri uusyrityskeskuksiin
Pekka Tsupari, hallituksen puheenjohtaja, pekka.tsupari@ytl.fi puh. 040 570 2021
Liite:  Seurantatilasto, perustetut yritykset 1 – 3, tammi-maaliskuu 2014

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs