Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Matkailu » Puutarhatuote on odotettu lahja ystävänpäivänä ja muulloinkin

Puutarhatuote on odotettu lahja ystävänpäivänä ja muulloinkin

Tiedote.
Julkaistu: 03.02.2016 klo 16:46
Julkaisija: Puutarhaliitto ry

Puutarhalahja – iloa sekä saajalle että antajalle

 

Lähestyvä ystävänpäivä ja monet muutkin tilaisuudet saavat useimmat meistä miettimään, mitä antaa lahjaksi, mitä viedä tuliaisena? Ystävien arvostukset ovat muuttuneet monelta osin viime vuosina. Osa meistä haluaa karsia ympäriltään turhaa, osa puolestaan miettii yhä tarkemmin, mihin kulutus vaikuttaa? Suuri osa myytävistä lahjatavaroista tuodaan muualta maailmasta ja niiden valmistaminen, kuljettaminen ja pakkaaminen kuluttavat resursseja ja luonnonvaroja. Kuluttaa voi myös kestävämmällä tavalla.

Lahjan antaminen ja saaminen ovat molemmat tärkeitä osia sosiaalisessa kanssakäymisessä. Hyvin osunut valinta ilahduttaa ja lisää keskinäistä ystävyyttä, kumppanuutta ja rakkautta. Ystävänpäivä on juhlistamme kaupallisimpia, jolloin meille markkinoidaan paljon erilaista ei-niin-mieleistä -tavaraa.

Puutarhatuotteet ovat aina toimivia lahjavalintoja ihmisille, joilla on jo kaikkea tai jotka eivät kaipaa ympärilleen lisää tavaraa.

Makumuistot käyttöön

Syötävät puutarhatuotteet ovat tarkoitettu kulutettaviksi ja usein myös yhdessä nautittaviksi. Salaattitarvikkeet tai vaikkapa valmis kasvislisäke ovat isännille ja emännille mieluista tuotavaa. Erinomaista talviruokaa ovat esimerkiksi uunissa paahdetut hunajoidut juurekset, jotka maistuvat lämmitettyinä sellaisenaan esimerkiksi kermaviilikastikkeen kera tai muun ruuan lisäkkeenä. Isäntäväen kanssa on hyvä jo etukäteen sopia tällaisesta tuliaisesta. Myös maukkaat salaatit voi valmistaa etukäteen, vihjaa Puutarhaliitosta Timo Taulavuori.

Kukat ovat myös aina arvostettu vieminen ja lahja. Ne ilahduttavat aikansa ja niiden avautumista ja elinkaarta on hienoa seurata esimerkiksi näin talvella, jolloin muu luonto nukkuu. Esimerkiksi tulppaanit keskellä talvea on hyvä valinta joko sellaisenaan tai sidottuna näyttäväksi kimpuksi. Lakastumisen jälkeen kimpun voi hävittää kompostoimalla biojätteiden mukana. Kukkien valikoima seuraa koko ajan vuoden kiertoa, joten niistä löytyy aina ajankohtainen lahja. 

Nyt on myös hyvää aikaa valmistautua tulevaan kesään. Tähän aikaa vuodesta voi lahjaksi antaa myös esim. puutarhaneuvojan käynnin tai ammattilaisen tekemän pihasuunnitelman, josta on iloa pitkään, kertoo Viherympäristöliiton pääsihteeri Seppo Närhi.

Kotimainen työllistää

Kotimainen puutarhatuote on myös kannattava valinta, sillä jokainen alalla käytetty euro työllistää kotimaassa. Puutarha-ala on työvaltainen elinkeino, joka kokonaisuudessaan tarjoaa työtä parille kymmenelle tuhannelle viljelyn, kuljetuksen, palvelujen ja kaupan parissa. Puutarha-alan ammattilaisista useat ovat käsityöläisiä. Esimerkiksi kukkakaupan floristi on hyvä esimerkki ammattilaisesta, joka käsityötaidon ja visuaalisen näkemyksen pohjalta saa aikaan uniikkeja tuliaisia hyvinkin erilaisiin tarkoituksiin ja tilanteisiin.

 

Lisätietoja:

Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry, p. 0400-419 085, seppo.narhi@viherymparisto.fi

Timo Taulavuori, toimitusjohtaja, Puutarhaliitto ry, p. 040-745 3005, timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi

Puutarhaliitto kasvattaa hyvinvointia. Puutarhaliiton toiminta-ajatuksena on varmistaa kotimaiselle puutarhaelinkeinolle riittävät toimintaedellytykset sekä parantaa kansalaisten hyvinvointia tasokkaan puutarhatuotannon, viheralan palveluiden ja puutarhaharrastuksen kautta. Tavoitteena on edistää yritys- ja harrastustoiminnan elinvoimaisuutta ja sitä kautta tehdä maasta ja sen kaupungeista vetovoimaisempia ja parempia paikkoja elää, asua ja vierailla.  

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs