Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Matkailu » Luontomatkailuun nostetta oppisopimuskoulutuksella

Metsähallitus

Luontomatkailuun nostetta oppisopimuskoulutuksella

Tiedote.
Julkaistu: 12.11.2015 klo 08:00
Julkaisija: Metsähallitus

Seitsemisen luontokeskuksessa kouluttautuneet luontopalveluyrittäjät loivat uusia palveluita ja verkostoituivat aktiivisesti oppisopimuskoulutuksen aikana. Koulutuksen päätösseminaari järjestetään Seitsemisen luontokeskuksessa 3.12.2015.

Maaliskuussa 2015 alkoi yrittäjien ammatillinen lisäkoulutus, jossa yrittäjälle avautui erinomainen tilaisuus kehittää omaa liiketoimintaansa tuotteistamisen, markkinoinnin ja kansainvälistymisen saralla. Mukaan lähti 19 opiskelijaa, joilla oli kiinnostusta kehittää osaamistaan. Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä tapa kehittää yritystä ja omaa osaamista käytännönläheisesti omaan työhön nivoutuen. Nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin on aika esitellä aikaan saatuja asioita ja palvelukokonaisuuksia koulutuksen päätösseminaarissa, joka järjestetään Seitsemisen luontokeskuksessa 3.12.2015 klo 10-14. Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille.

Koulutuksen ideoi ja toteutti Osuuskunta Paluu, joka koostuu pitkään ulkomailla asuneista suomalaisista. He haluavat tuoda uusia ideoita suomalaiseen elinkeinoelämään ja hyödyntää ulkomailla opittua myös kotimaisessa yritystoiminnassa.

"Luontokohteita osataan maailmalla markkinoida hyvin, mutta ulkomaalaisten osuus suomalaisissa kansallispuistoissa on vain noin 8%. Meillä olisi valtavasti tarjottavaa, kun se vain osataan paketoida ja markkinoida hyvin. Tärkeää on palveluiden saatavuus ja saavutettavuus", toteaa Aurinkomatkojen kohdepäällikkönä pitkään toiminut Outi Lehtonen. Hän on myös Osuuskunta Paluun toimitusjohtaja ja vastuukouluttaja.

Koulutukseen osallistuneet yrittäjät ovat olleet tyytyväisiä. Lähijaksoista ja mentorointitapaamisista on ammennettu kasapäin uusia ideoita ja uudenlaista näkökulmaa omaan yritystoimintaan sekä palvelutarjontaan. Markkinointia on pystytty parantamaan ja siihen on löydetty uusia keinoja sosiaalisen median kautta. Myös yhteistyön tärkeys on korostunut, sillä yhteistyökumppaneiden myötä kukin voi keskittyä omaan osaamiseensa.

Yhteistyön tärkeyttä korostaa myös Seitsemisen kansallispuiston puistonjohtaja Tuula Peltonen:

Kansallispuistojen retkeilypalvelut, luonnosta saatava hyvinvointi ja kansallispuistojen upea luonto luovat erinomaiset puitteet luontomatkailulle. Metsähallituksen luontopalvelut haluaa olla tukena paikallisille matkailuyrittäjille ja tulevaisuudessakin vetovoimaista luontomatkailua on edistettävä yhteistyössä.”

Kouluttajina ovat toimineet myös kaikilla jaksoilla mukana ollut, myynnin ja markkinoinnin ammattilainen Mirja Ulmanen, Metsämieli -konseptin kehittänyt Sirpa Arvonen, konsultti Ari Järvinen, talousasioista vastannut Eija Lampio ja sosiaalisen median kouluttaja Jaana Nyström. Koulutuksen järjestäjänä on Tredun oppisopimuskeskus ja tietopuolisesta koulutuksesta on vastannut Osuuskunta Paluun osaajaverkosto. Tilat Seitsemisen luontokeskukselta koulutukselle on tarjonnut Metsähallituksen luontopalvelut. Vastaava koulutus on tällä hetkellä käynnissä Espoossa Suomen luontokeskus Haltiassa ja seuraava koulutus käynnistyy tammikuussa 2016 Kolin luontokeskus Ukossa.

Koulutukseen osallistuneiden yrittäjien kokemuksia koulutuksesta:

"Olen osallistunut mentorointitapaamisiin ja kaikkiin lähipäiviin. Nämä molemmat oppimistilanteet ovat auttaneet minua ymmärtämään paremmin yritystoimintaa, omaa osaamistani ja jaksamistani. Yhteistyö opiskelutovereiden kanssa on ollut loistavaa ja olen tehnyt useammankin kurssikaverini kanssa opiskelujen ulkopuolista yhteistyötä." Heidi Savolainen, Adventure Apes.

"Olen keskustellut muiden yrittäjien kanssa ja vienyt lähijaksoilla saamiani ideoita ja ajatuksia myös asiakkaiden ja asiantuntijoiden (esim. graafinen suunnittelija) kanssa käymiini keskusteluihin. Olen keskustellut, minkälaisia palveluja olemassa olevat ja mahdolliset asiakkaani haluavat. Kun  viimeksi vein kaksi asiakasta suoretkelle, tarkkailin retkeä nimenomaan tuotekehityksen näkökulmasta." Tuula Puranen, Viestintä ja Retkeily Harnakka

"Ennen opiskelujen aloittamista minulla ei ollut oikein mitään kokemusta sosiaalisesta mediasta. Nyt on yrityksellä Facebook sivut, oma profiili ja myös seurailen aktiivisesti muiden päivityksiä. Olen huomannut, että niistä oppii paljon.Olen saanut koulutuksesta rohkeutta tarttua toimeen. Koulutuksen myötä olen myös tajunnut sen, että kaikkea ei tarvi tehdä itse. Yhteistyökumppaneiden olemassaolo helpottaa huomattavasti, kun kukin voi keskittyä omaan osaamiseensa."  Kirsi Hämäläinen, Kirsi Hämäläinen Tmi

Lisätietoja:

Osuuskunta Paluun toimitusjohtaja/vastuukouluttaja Outi Lehtonen,

outi.lehtonen@paluu.fi, 044 584 6689

 

 

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs