Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maatalous » Maidontuotannon mukautustuki etenee – asetus lausuntokierrokselle

Maa- ja metsätalousministeriö

Maidontuotannon mukautustuki etenee – asetus lausuntokierrokselle

Tiedote.
Julkaistu: 19.10.2016 klo 16:11
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Hallitus on syksyn aikana linjannut useita maatilojen asemaa helpottavia toimenpiteitä. Osana toimenpidekokonaisuutta maa- ja metsätalousministeriö on EU-tason päätösten pohjalta valmistellut maidontuottajille suunnattavan poikkeuksellisen mukautustukiohjelman. Tuen kokonaismäärä on 15 miljoonaa euroa, josta puolet muodostuu suorasta EU-kriisirahoituksesta ja puolet kansallisesta kriisirahoituksesta. Tuen tavoitteena on vähentää maidontuotantoa vapaaehtoisesti väliaikaisena toimenpiteenä ja siten vakauttaa kotimaan maitomarkkinoita.

Tukiohjelmasta annettava valtioneuvoston asetus on lähtenyt lausuntokierrokselle, joka päättyy 3.11.2016. Tarkoituksena on, että mukautustuki olisi haettavana marras–joulukuun vaihteessa ja että järjestelmään osallistuvat maidontuottajat vähentäisivät tuotantoaan vuoden 2017 ensimmäisten viiden kuukauden aikana.

Maidontuotanto ongelmissa EU:ssa ja Suomessa

Euroopan komissio julkisti viime heinäkuussa 500 miljoonan euron suuruisen kriisipaketin, jolla tuetaan vaikeuksissa olevaa EU-maiden kotieläintaloutta. Tästä paketista 150 miljoonaa euroa ohjattiin koko unionin laajuiseen maidontuotannon EU-vähentämistukeen. Loput 350 miljoonaa euroa suunnataan kotieläintalouden mukautustukiohjelmiin, joita jäsenmaat valmistelevat EU-säädösten pohjalta. Suomen osuus mukautustuen EU-rahoituksesta on noin 7,5 miljoonaa euroa, jota on syksyn budjettipäätösten yhteydessä päätetty täydentää vastaavalla kansallisella rahoituksella. Tällä yhteensä 15 miljoonan euron kriisirahoituksella hyödynnetään täysimääräisesti EU-paketin tarjoamat poikkeukselliset mahdollisuudet markkinoiden tasapainottamiseen.

Maidontuotannon kasvu on ollut viime vuosina monissa EU-maissa kysynnän kasvua nopeampaa, ja EU-markkinoille on muodostunut merkittävästi ylitarjontaa. Lisäksi Venäjän elokuussa 2014 asettama ja edelleen jatkuva elintarviketuonnin kielto on vaikeuttanut maitotilojen taloudellista tilannetta erityisesti Suomessa. Mukautustuki on maa- ja metsätalousministeriön valmistelulinjauksen mukaan tarkoitus käyttää kokonaisuudessaan kotimaan maitomarkkinoiden tasapainottamiseen. Hallinnollisesti mahdollisimman tehokkaalla väliaikaisella tukiohjelmalla on saatava aikaan mahdollisimman paljon vaikuttavuutta vaikeassa markkinatilanteessa.

Tukiohjelman tavoitteena väliaikainen maidontuotannon vähentäminen

Maidontuotannon mukautustuki on uudenlainen EU-kriisisäädösten mahdollistama ohjausväline, jolla edistetään maitomarkkinoiden tasapainottumista väliaikaisella tuotannon vähentämisellä. Mukautustukea on tarkoitus maksaa maidontuottajalle, joka vähentää meijerimaidon tuotantoa tammi–toukokuun 2017 aikana edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna vähintään kolmella prosentilla. Tukea voisi saada kuitenkin enimmillään 30 prosentin vähennysmäärälle, jotta tuki ei painottuisi tuotannostaan kokonaan luopuville tuottajille. Tukea saadakseen maidontuottajan pitäisi toimittaa maitoa meijeriin vielä tammikuussa 2017. Alustava aikataulu tuen hakuajaksi on 21.11.–9.12.2016, ja tuki maksetaan vähentämisjakson jälkeen syyskuun 2017 loppuun mennessä. Samaan EU-kriisipakettiin kuuluva ja syys- ja lokakuussa haettavana ollut maidontuotannon EU-vähentämistuki ei rajoita tuottajien osallistumista mukautustukeen.

Tarkoituksena on maksaa tukea 30 senttiä vähennetyltä litralta siten, että tuki kattaa enintään 50 miljoonan litran vähennystavoitteen koko maan tasolla. Koska tukeen voidaan käyttää enintään 15 miljoonaa euroa, on tukimenekkiä tarvittaessa rajoitettava. Jos vähennyksiä kertyisi tukiohjelmaan yhteensä enemmän kuin 50 miljoonaa litraa, olisi tuettavaa tuotannon vähennysmäärää pienennettävä ylitystä vastaavassa suhteessa ykköstä pienemmällä kertoimella. Jos 50 miljoonan litran tavoite ylittyisi esimerkiksi kahdella prosentilla, kerroin olisi 0,98 ja 30 sentin tuki maksettaisiin esimerkiksi 10 000 litran vähennyksestä tällöin 9 800 litralle. Mahdollinen kerroin asetettaisiin vasta vähennysjakson päätyttyä eli ensi toukokuun jälkeen, mutta alustava tieto hakumäärästä tukiohjelmassa olisi tiedotettavissa jo hakuajan jälkeen, ennen vuodenvaihdetta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
osastopäällikkö Veli-Pekka Talvela, p. 0295 162 150
maatalousekonomisti Antti Unnaslahti p. 0295 162 426 
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs