Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maatalous » EU-tuet säilyvät pääosin ennallaan vuonna 2014

Maa- ja metsätalousministeriö

EU-tuet säilyvät pääosin ennallaan vuonna 2014

Tiedote.
Julkaistu: 18.01.2013 klo 14:45
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Euroopan komissio on tällä viikolla ilmoittanut, että EU:n yhteisen maatalouspolitiikan, CAP:n, uudistamisen toimeenpano lykkääntyy suunnitellusta vuodella. Uusi järjestelmä tulee kokonaisuudessaan voimaan vasta vuoden 2015 alussa.

Viivästyminen johtuu siitä, että koko EU:n laajuinen poliittinen päätös monivuotisesta rahoituskehyksestä ei ole vielä syntynyt. Rahoitusneuvottelujen yhteydessä päätetään useista tärkeistä CAP-tukia koskevista asioista. Myöskään EU-asetuksia ei saada valmiiksi aiemmin kaavaillussa aikataulussa. Lykkääminen antaa lisää aikaa lainvalmisteluun sekä EU:ssa että jäsenvaltioissa. Uudistuksen siirtyminen ei juuri muuta maaseutuohjelmien kansallisen valmistelun aikatauluja.

− Nykyiset EU-tuet tulevat säilymään pääosin ennallaan vuonna 2014, eli niille otetaan vuoden jatkoaika, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

Yhteisen maatalouspolitiikan siirtymäkauden järjestelyt koskettavat sekä EU:n kokonaan rahoittamia tukia että osarahoitteisia tukia. Tuille ja sitoumuksille tulee vuosi lisäaikaa ja tukia haetaan yhdeksi vuodeksi. Useiden tukien, muun muassa monivuotisten sitoumusten, kohdalla on ratkaistava lukuisia yksityiskohtia jatkosta tai sitoumusten uusimisesta. Lisäksi tehtäneen muutoksia joidenkin tukien valvontaan ja maksatukseen tehtäneen.

Ministeri Koskinen toivoo, että uudistuksen toimeenpanon valmistelu jatkuu ripeään ja suunniteltuun tahtiin. − Me Suomessa toivomme, että uudistuksen toimeenpanon lykkääminen ei vaikuta EU:ssa päätöksentekoaikatauluun, vaan valmistelu jatkuu suunnitellusti.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269


 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs