Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maaseutu » Opinnäytetyö: Arkirutiineissa kuluu aikaa talleilla

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Opinnäytetyö: Arkirutiineissa kuluu aikaa talleilla

Tiedote.
Julkaistu: 17.01.2014 klo 08:45
Julkaisija: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Hevosten ruokinta, tarhaus ja tallin hoito ovat tallin jokapäiväisiä rutiineja riippumatta tallin koosta tai toimintamuodosta. Rutiinien toteutustapoja on yhtä monia kuin tallejakin ja aikaa saatetaan käyttää hyvinkin eri tavalla eri asioihin. Ajankäyttöä hevostalleilla on tutkittu melko vähän. Hämeen ammattikorkeakoulun maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmasta agrologiksi (AMK) valmistuva Laura Välitalo selvitti tallien työtapoja ja ajankäyttöä viidellä tallilla, jotka edustivat eri toimintamuotoja.

Hevostaloudessa yhä edelleen suurin osa töistä suoritetaan käsityövaltaisesti, kun taas muissa kotieläintalouden tuotantosuunnissa automatiikkaa käytetään paljon eläinten hoidon apuna. Työolosuhteisiin ja ajankäyttöön voi kuitenkin automatiikan lisäksi vaikuttaa myös toimintaympäristöön liittyvillä ratkaisuilla, kuten esimerkiksi tarhojen ja lantalan sijainnilla talliin nähden tai käytettävillä työvälineillä. Pienilläkin asioilla, kuten valaistuksen sijoittamisella, saattaa olla suuri merkitys kulutettuun työaikaan.

Monilla asioilla on merkitystä

Tutkimukseen osallistui kaksi täysihoitotallia, kaksi ravivalmennustallia sekä ratsastuskoulu. Kuhunkin työhön kuluvaa aikaa mitattiin sekuntikellolla. Arkirutiinien suhteen työajankäyttössä oli tallien välillä selkeitäkin eroja. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että ajankäytön kannalta merkitystä eniten oli käytössä olevilla työvälineillä, talliympäristöllä ja toimintojen sijoittumisella toisiinsa nähden sekä työntekijän työpanoksella. Ruokinnan osalta selvästi vähiten aikaa vei ruokkiminen kovapaalatulla kuivaheinällä ruokittaessa niin tallissa kuin tarhassakin. Väkirehujen jakaminen työnnettävästä rehuvaunusta kauhan kanssa vei vähiten aikaa. Tarhauksen osalta ajankäyttöön merkitystä oli eniten tarhojen etäisyydellä tallin nähden. Mitä kauempana tarhat olivat, sitä enemmän kului aikaa tarhaukseen yhtä hevosta kohden laskettuna. Tallin hoitoon käytettiin talleilla aikaa tutkimuspäivänä melko vaihtelevia aikoja, johon osaltaan vaikutti hevosten lukumäärä sekä työntekijöiden määrä. Keskimäärin yksi työntekijä käytti ruokintaan, tallin hoitoon ja tarhaukseen aikaa 15,8 minuuttia hevosta kohden laskettuna.  

Työ löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen Theseus-verkkokirjastosta.

Laura Välitalo, puh. 040 745 4196 tai sp. lvalitalo(a)gmail.com

Tiedotus / Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti
Visamäentie 35 A, PL 230
13101 Hämeenlinna
sp. tiedotus@hamk.fi, p. (03) 6461 (vaihde)

www.hamk.fi

HAMK kuuluu ammattikorkeakoulujen strategiseen FUAS-liittoumaan yhdessä LAMKin ja Laurean kanssa.

www.fuas.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs