Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Maaseudulla kolme neljästä hankkii ajokortin heti

Trafi

Maaseudulla kolme neljästä hankkii ajokortin heti

Tiedote.
Julkaistu: 01.07.2013 klo 09:29
Julkaisija: Trafi

Henkilöauton ajokortin hankkiminen heti 18-vuotiaana on maaseutukunnissa huomattavasti yleisempää kuin kaupungeissa selviää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tilastoista. Henkilöauton ajokortin hankki vuonna 2012 maaseutukunnissa 75 % 18-vuotiaiden ikäluokasta, kun vastaava osuus taajamakunnissa oli 67 % ja kaupungeissa 56 %.

Helsinkiläisnuoret erottuvat B-ajokortin hankkijoina vielä selvästi muista keskimääräisistä kaupunkilaisnuorista: 18-vuotiaista helsinkiläisistä ajokortin hankki viime vuonna vain 33 %.

Ajokortin 18-vuotiaana hankkineiden määrä pysynyt samalla tasolla vuosikymmenen – sukupuolten väliset erot tasoittuneet

”Henkilöauton ajokortin 18-vuotiaana hankkineiden osuudet ikäluokasta koko Suomea tarkisteltaessa ovat pysyneet vuosikymmenen ajan suhteellisen samalla tasolla eli hieman reilussa 60 %:ssa”, avaa osastonjohtaja Juha Kenraali asiaa: ”Mielenkiintoista kuitenkin on, että 18-vuotiaiden naisten ja miesten osuudet ajokortin ajaneista ovat tänä aikana lähentyneet toisiaan.”

Koko Suomea tarkasteltaessa vuonna 2000 18-vuotiaista miehistä kortin ajoi 68 % ja naisista 55 %, kun viime vuonna vastaavat osuudet olivat 64 % ja 58 %.

Miesten ja naisten erot pysyvät asuivat nuoret sitten kaupungissa tai maaseudulla. Maaseutukuntien 18-vuotiaista miehistä ajokortin ajoi viime vuonna 77 % ja naisista 72 %, taajamissa osuudet olivat 69 % ja 64 % ja kaupungeissa 59 % ja 54 %.

Tukholma-ilmiö rantautunut Suomeen

Kaupunkien ja maaseudun välinen ero 18-vuotiaiden ajokortin ajamisessa on suuri. Varsinkin kaupungissa yhä harvempi 18-vuotias hankkii ajokortin. Tämä kehitys näkyi ensimmäisenä Tukholmassa, jonka mukaan ilmiö on saanut nimensä.

 ”Kaupunkien parempi julkinen liikenne, ja ehkä myös yleinen asenneilmasto selittävät osaltaan sitä, miksi kaupungeissa ajokorttia ei enää koeta niin houkuttelevaksi”, pohtii johtaja Sami Mynttinen: ”Ja onhan ajokortti myös kallis investointi, nuoret taitavat käyttää rahansa ennemmin johonkin muuhun kuin ajokorttiin. Myös ympäristötietoisuudella on varmasti vaikutusta asiaan. Maaseudulla kortti kuitenkin on vielä usein välttämättömyys.”

Taustalla voi tietenkin olla muitakin syitä. Trafi kartoittaa parhaillaan näkemyksiä ajokortista, siitä miten ajokortin hankintaa tulisi kehittää ja millainen olisi tulevaisuuden ajokortti. Kysely on avoinna koko kesän: www.trafi.fi/tietoa_trafista/ajankohtaista/2226/trafi_kartoittaa_nakemyksia_ajokortista

Tilastoissa on käytetty Kuntaliiton jaottelua maaseutumaisiin, taajaan asuttuihin sekä kaupunkimaisiin kuntiin.

Lisätietoja:
johtaja Sami Mynttinen, puh. 029 534 5555, sami.mynttinen(at)trafi.fi
osatonjohtaja Juha Kenraali, puh. 029 534 7162, juha.kenraali(at)trafi.fi

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kehittää aktiivisesti liikennejärjestelmän turvallisuutta, edistää liikenteen ympäristöystävällisyyttä ja vastaa liikennejärjestelmän viranomaistehtävistä. www.trafi.fi

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs