Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Loppumetrit käsillä Länsimetron liityntäyhteydet -hankkeessa

Liikennevirasto

Loppumetrit käsillä Länsimetron liityntäyhteydet -hankkeessa

Tiedote.
Julkaistu: 16.05.2016 klo 09:00
Julkaisija: Liikennevirasto

Liikenneviraston ja Espoon kaupungin yhteinen Länsimetron liityntäyhteydet -hanke valmistuu alkusyksystä. Tienkäyttäjien kannalta tärkeä etappi hankkeen etenemisessä oli Espoonlahden Helsingin suunnan meluesteen ja rampin valmistuminen.

Espoonlahden Helsinkiin päin vievän rampin kohdalla tapahtui hankkeen alkuvaiheessa vaikea sortuma. Erittäin haasteelliseksi osoittautunut sortuma korjattiin rakentamalla kohteeseen ankkuroitu tukiseinä noin 12 metrin syvyyteen lyödyistä teräsponteista. Ramppi avattiin liikenteelle huhtikuun lopussa.

”Parannustyöt Espoonlahden eritasoliittymän alueella jatkuvat nyt Länsiväylän pohjoispuolen joukkoliikennekaistan rakentamisella”, sanoo projektipäällikkö Janne Wikström Liikennevirastosta.

Gräsanlaakso-tien ja Matinsolmun eteläisten ramppien liikennevalo‐ohjattu liittymä muutettiin viime vuonna kolmihaaraiseksi kiertoliittymäksi, joka otettiin käyttöön joulukuussa. Alueella tehdään vielä viimeisteleviä toimenpiteitä, kuten päällystys- ja kivitöitä sekä tiemerkintöjä, istutustöitä ja maisemointia, jotka valmistuvat kesällä 2016.

Uudet opasteet parantavat tiedottamista

Tiedottamista parannetaan rakentamalla Länsiväylälle kolme tiedotusopastetta sekä vapaista parkkipaikoista ilmoittavat opasteet metron liityntäpysäköinteihin. Tiedotusopasteisiin liittyviä asennustöitä ja kaapeliputkituksia on jo aloitettu kevään kuluessa ja ne valmistuvat loppukesällä.

Länsimetron liityntäliikennettä silmällä pitäen rakennetaan puomiohjattu yhteys liityntäliikenteen busseille Länsiväylältä Markkinakadun kautta Matinkylän metrokeskukseen. Seuraavia työvaiheita Markkinakadun alueella ovat puomin asennustyöt sekä rampin päällystys-, kiveys- ja maalaustyöt. Ramppi avataan joukkoliikenteelle elokuussa, kun Länsimetro aloittaa liikennöinnin.

Turvallisesti perille myös kävellen ja pyöräillen

Hankkeessa kehitetään merkittävästi kevyen liikenteen väylästöä. Gräsanlaakson alueelle on rakennettu uusia kevyen liikenteen väyliä, kuten Kehä II:n ylittävä, s-kaaren muotoon taipuva noin 137 metriä pitkä kevyen liikenteen silta ja Länsiväylän Gräsanojan kohdalla alittava kävely- ja pyörätie.

Lisäksi Länsiväylän kummallekin puolen on rakennettu uudet kävely- ja pyörätiet Piispansillan ja Matinsolmun välille. Uudet järjestelyt parantavat turvallisuutta ja helpottavat kulkua Matinkylän metrokeskukseen. Kevyen liikenteen väylät otetaan käyttöön kesän 2016 kuluessa.

Asuinalueille kantautuvaa liikennemelua vähennetään rakentamalla 2300 metriä meluseinää ja noin kilometrin verran melukaidetta. Suurin osa meluesteistä on jo valmiita.

”Tehtyjen parannustoimenpiteiden avulla varmistetaan Länsimetron liityntäliikenteen toimivuus, kehitetään kevyen liikenteen väylästöä ja parannetaan joukkoliikenteen sujuvuutta yhdellä pääkaupunkiseudun vilkkaista pääväylistä”, toteaa Wikström.

Länsimetron liityntäyhteydet -hanke valmistuu kokonaisuudessaan alkusyksystä 2016.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Janne Wikström, Liikennevirasto, puh. 029 534 3600, janne.wikstrom@liikennevirasto.fi

Projekti-insinööri Marja Wuori, Liikennevirasto, puh. 029 534 3834, marja.wuori@liikennevirasto.fi

Lisätietoja sekä Gräsanlaaksossa että Länsiväylän varrella tehtävistä töistä löytyy hankkeen nettisivuilta suomeksi www.liikennevirasto.fi/lansivayla ja ruotsiksi www.liikennevirasto.fi/vasterleden sekä Facebookista www.facebook.com/parempilansivayla

Länsimetron liityntäyhteydet -hankkeen tavoitteena on parempi Länsiväylä alueen asukkaille ja tienkäyttäjille. Meluntorjunta ja aikaisempaa kattavammat kevyen liikenteen yhteydet lisäävät alueen viihtyisyyttä. Hyvät joukkoliikenneyhteydet ja sujuva liikenne ilahduttavat kaikkia. Hanke käynnistyi heinäkuussa 2014 ja se valmistuu alkusyksyllä vuonna 2016. Bussiramppi Länsiväylältä Markkinakadulle avataan liikenteelle, kun Länsimetro aloittaa liikennöinnin. 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs