Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Joulun suosituimmat junavuorot täyttymässä

VR Group

Joulun suosituimmat junavuorot täyttymässä

Tiedote.
Julkaistu: 17.12.2014 klo 11:19
Julkaisija: VR Group

Joulu on vilkasta junamatkustamisen sesonkiaikaa. Monista yöjunista on jo myyty makuu- ja autopaikat loppuun. Päiväjunista löytyy vielä tilaa, mutta suosituimmat vuorot täyttyvät nopeasti.    

Joulun menoliikenteessä on eniten yöjunamatkustajia viikonloppuna 19.–21. joulukuuta. Päiväjunissa matkustetaan erityisesti aatonaattona 23. joulukuuta. Vilkkaimpina päivinä menoliikenteessä kulkee kaukojunilla yli 50 000 matkustajaa.  

Paluuliikenteessä matkustajia on eniten tapaninpäivän jälkeisenä viikonloppuna 26.–28. joulukuuta. Lauantai 27. joulukuuta on vilkkain paluuliikenteen matkustuspäivä niin yö- kuin päiväjunien osalta.    

Joulun aikaan matkustetaan erityisesti Pohjois-Suomen lomakohteisiin, ja pyhiä edeltävänä viikonloppuna yöjunissa on jo varsin täyttä. Päiväjunissa matkustetaan Oulun, Joensuun ja Kuopion suuntiin. Päiväjunissa on vielä tilaa, mutta pohjoiseen kulkevat päiväjunat alkavat jo täyttyä.

Lapin lumet houkuttelevat junamatkustajia

Makuupaikat on myyty lähes loppuun yöjunissa, jotka kulkevat 19.–21. joulukuuta Helsingistä ja Turusta kohti Lappia. Muutamia hajapaikkoja löytyy vielä. Yöjunista, jotka lähtevät pohjoiseen 22.–23. joulukuuta, löytyy vielä makuupaikkoja.

Joulua edeltävänä viikonloppuna etelästä pohjoiseen lähtevien yöjunien autopaikat on jo myyty loppuun. Autopaikan saa vielä hankittua juniin, jotka lähtevät 22.–23. joulukuuta Helsingistä ja aatonaattona 23. joulukuuta Turusta. 

Helsingin ja Rovaniemen sekä Helsingin ja Kolarin välillä kulkee joulun aikaan ylimääräisiä yöjunia. Osa pohjoisen yöjunista lähtee Pasilan autojuna-asemalta. Sekä yö- että päiväjuniin on lisätty vaunuja. 

Paikka suosittuihin joulun juniin kannattaa ostaa hyvissä ajoin. Ennakkolipulla matkustaa sitä edullisemmin, mitä aiemmin lipun ostaa. VR:n Veturi-asiakkaat voivat hankkia 11. tammikuuta saakka SuperSäästö-hintaisia lippuja alkaen viidellä eurolla.

Juhlapyhien poikkeukselliset juna-aikataulut voi tarkistaa VR:n verkkosivuilta, asemilta tai puhelimitse VR:n asiakaspalvelusta numerosta 0600 41 900 (1,99 €/vastattu puhelu + pvm). Asiakaspalveluhenkilökunnalta voi tiedustella myös peruutuspaikkoja. 

VR Group on monipuolinen, ympäristöystävällinen ja vastuullisesti toimiva matkustuksen, logistiikan ja infrarakentamisen palveluyritys. Konsernissa työskentelee noin 9 500 ammattilaista. VR Group toimii pääasiassa Suomessa, mutta sillä on toimintaa myös ulkomailla, erityisesti Venäjällä ja Ruotsissa.

VR Groupin uutishuone

Yhteystiedot VR Groupin viestintään

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs