Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Lifestyle » PMMP, Cheek ja Anna Puu konsertoivat lokakuussa uudella TähtiAreenalla Tampereella

Tampereen Messut

PMMP, Cheek ja Anna Puu konsertoivat lokakuussa uudella TähtiAreenalla Tampereella

Tiedote.
Julkaistu: 14.05.2013 klo 11:24
Julkaisija: Tampereen Messut

TAMPERE LIVE 2013 ON SYKSYN SUURIN KONSERTTI PIRKANMAALLA


Tampereen Messut Oy järjestää lauantaina 12.10.2013 Tampere Live 2013 -konsertin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Uuden tapahtuman tähtiesiintyjinä nähdään PMMP, Cheek ja Anna Puu. Tampere Live 2013 toteutetaan Messu- ja Urheilukeskukseen syyskuussa valmistuvassa uudessa hallissa, joka saa nimekseen TähtiAreena.

Tampere Live 2013 on ensimmäinen suurelle yleisölle tarkoitettu tapahtuma, joka järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen alkusyksystä valmistuvassa E-hallissa. TähtiAreenaksi nimettävä uusi halli on jatkossa tapahtumien ensisijainen järjestämispaikka, minkä vuoksi tilat on suunniteltu vastaamaan isojen yleisötapahtumien tarpeita. Messukäytössä halli on jo syyskuussa pidettävillä kansainvälisillä EuroMining- ja Alihankinta-messuilla. Onnistuessaan Tampere Live -konsertti tullaan järjestämään TähtiAreenalla myös tulevaisuudessa.

– Tampere Live 2013 on upea uuden tapahtumahallin avajaisjuhla, jonne odotamme jopa 3000 musiikin ystävää. On hienoa, että maamme eturivin tähdet PMMP, Cheek ja Anna Puu nousevat TähtiAreenan lavalle samana iltana. Pirkanmaalaisilla ja kauempaa tulevilla konserttivierailla on nyt erinomainen mahdollisuus tulla viettämään vauhdikas ja antoisa ilta loistavien artistien sekä viihdyttävän musiikin parissa. Tavoitteenamme on, että Tampere Live -konsertista muodostuisi joka syksyinen piristysruiske Tampereen viihdetarjontaan, sanoo tapahtumapäällikkö Hannele Nuotio Tampereen Messut Oy:stä.

– Tampere Live 2013 tuo kolme kovaa nimeä TähtiAreenalle. Maanantaina 13.5. tauolle jäämisestään ilmoittanut PMMP on yksi 2000-luvun menestyneimpiä kotimaisia bändejä ja palkittu yhteensä yhdeksällä Emma-palkinnolla. On huikeaa saada samaan kattaukseen mukaan myös tämän hetken kuumimpiin miesartisteihin lukeutuva Cheek sekä vuoden naissolisti Emmalla palkittu Anna Puu. Haluamme Tampere Live 2013 -konsertin myötä osoittaa, että Tampereelle valmistuva TähtiAreena soveltuu erinomaisesti myös suurten konserttien järjestämiseen. Tavoitteenamme on synnyttää ainutlaatuinen festaritunnelma sisätiloissa, kertoo konsertin tuottaja Jukka Tallgren Tampereen Messut Oy:stä.


Ennakkolipunmyynti alkaa ensi maanantaina

Tampere Live 2013 -konsertin lipunmyynti alkaa ensi maanantaina 20.5.2013. Ennakkolippuja myy Tiketti hintaan 36 euroa / lippu (+ kulut). Liput ovelta 39 euroa / lippu. Myynnissä on myös Silver VIP -lippuja hintaan 50 euroa / lippu (+ kulut).  Silver VIP -lippu sisältää oman sisäänkäynnin, maksuttoman vaatesäilytyksen sekä pääsyn lavan edustalle toteutettavalle VIP-alueelle.

Tampere Live 2013 lauantaina 12.10.2013, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, TähtiAreena. Esiintyjinä PMMP, Cheek ja Anna Puu. Ovet auki klo 18.00. Tilaisuus päättyy klo 01.30. Tilaisuus K-18. Anniskelualue.


Lisätiedot: www.tamperelive.fi

Tampereen Messut Oy:
Hannele Nuotio, tapahtumapäällikkö, p. 050 587 0133,
hannele.nuotio(a)tampereenmessut.fi
Jukka Tallgren, tuottaja, p. 0400 992 877,
jukka.tallgren(a)tampereenmessut.fi
Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133,
tanja.jarvensivu(a)tampereenmessut.fi


Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen alkusyksystä valmistuva E-halli nimetään TähtiAreenaksi. Tapahtumien ensisijaisena järjestämispaikkana toimiva TähtiAreena on 11 223 neliön tapahtumahalli, joka sisältää 5263 neliötä näyttelytilaa, 3103 neliön logistiikkakeskuksen tapahtumien alihankkijoiden varasto- ja tuotantotiloiksi sekä ravintolatiloja. www.tesc.fi

Liitetiedostot

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs