Asiassa oli kansainvälisen suojelun osalta kysymys siitä, voitiinko A:n katsoa osoittaneen uskottavalla tavalla todeksi, että häntä uhkaisi vaara joutua kidutuksen tai muun epäinhimillisen tai ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, jos hänet palautettaisiin kotimaahansa Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Arvioinnissa oli otettava huomioon ulkomaalaislaista, määritelmädirektiivistä ja kansainvälisistä sopimuksista sekä niiden soveltamiskäytännöstä ilmenevät kertomuksen uskottavuuden arvioinnissa huomioon otettavat seikat.
Korkein hallinto-oikeus piti uskottavana A:n kertomusta oleskelustaan lapsisotilaiden koulutusleirillä vuosina 1996–2000. A oli kertonut johdonmukaisesti myös isänsä viranomaisille tekemistä korvaushakemuksista koulutusleirillä oloon liittyen. Lisäksi korkein hallinto-oikeus piti mahdollisena, että valittajaan ja hänen perheeseensä oli heidän kotimaassaan kohdistunut väkivallantekoja korvaushakemusten vuoksi. Toisaalta A:n kertomus oli monin osin epäuskottava ja epäjohdonmukainen. Siten uskottavana ei voitu pitää A:n kertomusta siitä, että häneen ja hänen perheeseensä oli toistuvasti, useiden vuosien ajan ja useissa eri asuinpaikoissa kohdistunut vakavia väkivallantekoja korvaushakemusten lähettämisen vuoksi.
Eri vaiheissa esitettyjen lääkärinlausuntojen mukaan A:lla oli kehossaan vammoja, jotka eivät olleet ristiriidassa hänen kertomiensa kidutuskokemusten kanssa. Lääkärinlausuntojen, A:n kertomuksen ja Kongon demokraattista tasavaltaa koskevan maatietouden perusteella oli mahdollista, että A:n vammat olivat syntyneet sotilaspukuisten henkilöiden pahoinpideltyä A:ta. Uskottavana ei kuitenkaan ollut pidettävä, että A:han olisi useiden vuosien aikana kohdistettu toistuvia pahoinpitelyjä tai muita ihmisoikeusloukkauksia.
A ei ollut kotimaassaan ollut poliittisesti tai muuten yhteiskunnallisesti aktiivinen eikä hän ollut missään vaiheessa ollut pidätettynä tai vangittuna. Hyökkääjät olivat ensisijaisesti olleet kiinnostuneita A:n isästä. Isä oli kuulunut oppositiopuolueeseen, mutta hänen poliittinen aktiivisuutensa ei ollut perheeseen kohdistettujen hyökkäysten syynä.
Korkein hallinto-oikeus hyväksyi, että A oli voinut joutua yksittäisten väkivallantekojen kohteeksi kotimaassaan. Kun kuitenkin otettiin huomioon A:n kertomuksen osittainen epäuskottavuus, hänen henkilöönsä liittyvät seikat, mahdollisten hyökkäysten kohdistuminen ensisijaisesti A:n edesmenneeseen isään sekä väkivallanteoista kulunut aika, korkein hallinto-oikeus katsoi olevan erittäin epätodennäköistä, että A olisi ainakaan enää kotimaansa viranomaisten erityisen mielenkiinnon kohteena. Hänellä ei siten ollut perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaahansa palautettuna vainotuksi tai todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa.
Korkein hallinto-oikeus otti kuitenkin huomioon A:n kokemukset lapsisotilaiden koulutusleirillä sekä hakijan terveydentilasta muutoin kokonaisuudessaan saadun selvityksen. Näiden perusteella korkein hallinto-oikeus arvioi oikeaksi, että A:lle myönnetään oleskelulupa ulkomaalaislain 52 §:n nojalla yksilöllisestä inhimillisestä syystä.
Yhteystiedot:
Jaana Lappalainen, projektipäällikkö, puh. 050 308 7574
Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1