A oli tyttärensä B:n ollessa X:n kaupungin lastensuojelun järjestämässä jälkihuollossa ja asuessa Y:n kaupungissa maksanut tämän yksityisellä lääkärillä käynnistä aiheutuneet terveydenhoitokulut. A oli jälkikäteen vaatinut X:n kaupungin sosiaalitoimelta, että se korvaa hänelle nämä terveydenhoitokulut. X:n kaupungin viranhaltija oli hylännyt A:n vaatimuksen ja X:n sosiaali- ja terveyslautakunta hänen oikaisuvaatimuksensa.
A oli valittanut sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että X:n sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan mainitut terveydenhoitokulut. Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi A:n valituksen johdosta, että asiassa ei ollut kysymys lastensuojelulaissa tarkoitetun jälkihuollon kustannusten korvaamisesta eikä jälkihuollon sisällöstä, vaan jälkihuollossa olevan lapsen vanhemman hankkimien terveydenhuollon palvelujen käyttämisestä aiheutuneiden lapsen terveydenhoitokulujen korvaamisesta. Korkein hallinto-oikeus totesi, että lastensuojelulaissa ei ole erikseen säädetty jälkihuollossa olevan lapsen vanhemman ja lapsen jälkihuollosta vastaavan kunnan välisestä lapsen terveydenhoitokulujen jälkikäteisen korvausasian ratkaisemisesta.
Korkein hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että X:n sosiaali- ja terveyslautakunta ei ollut voinut A:ta oikeudellisesti sitovalla tavalla hylätä A:n edellä tarkoitettua korvausvaatimusta. X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan oli näin ollen katsottava päätöksessään ainoastaan esittäneen kannanottonsa asiassa. A:n X:n kaupungin sosiaalitoimeen kohdistamassa vaatimuksessa B:n terveydenhoitokulujen korvaamisesta oli siten kysymys sellaisesta julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevasta riidasta, joka on hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin nojalla käsiteltävä hallintoriita-asiana. Hallinto-oikeuden ei tämän vuoksi olisi tullut käsitellä asiaa valituksena X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä.
Korkein hallinto-oikeus kumosi ja poisti hallinto-oikeuden päätöksen sekä jätti A:n hallinto-oikeudelle tekemän valituksen tutkimatta. Enemmän viivästyksen välttämiseksi asiaa ei enää ollut syytä siirtää asiassa alueellisesti toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle hallintoriitana käsiteltäväksi, vaan korkein hallinto-oikeus otti asian välittömästi käsiteltäväkseen.
B oli X:n kaupungin toimesta järjestetyssä jälkihuollossa ollessaan asunut Y:n kaupungissa, joka oli ollut lastensuojelulain 16 b §:ssä tarkoitettu sijoituskunta. Y:n kaupungin tai sen sairaanhoitopiirin, johon Y:n kaupunki kuului, olisi siten tullut järjestää B:n tarvitsemat terveydenhuollon palvelut, joista syntyneiden kustannusten korvaamisesta X:n kaupunki olisi sijoittajakuntana ollut vastuussa Y:n kaupungille.
Lastensuojelulain 16 b §:n 2 momentti ja terveydenhuoltolain 69 § huomioon ottaen A:n vaatimus oli kohdistettu väärään kuntaan. Asiaa ei tältä osin antanut aihetta arvioida toisin se, mitä sijoittajakunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon se kuuluu, korvausvastuusta sijoituskunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon se kuuluu, järjestämistä terveydenhuollon palveluista on niiden välisessä suhteessa säädetty.
A:n hallintoriitana käsiteltävä hakemus oli siten hylättävä.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Katso myös KHO:n lyhyt ratkaisuseloste KHO 15.6.2018 T 2889
Yhteystiedot:
Jaana Lappalainen, projektipäällikkö, puh. 050 308 7574, jaana.lappalainen(at)oikeus.fi
Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1