Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kustannustoiminta » Pöytä yhdelle kertoo yksin olemisesta

Kirjapaja

Pöytä yhdelle kertoo yksin olemisesta

Tiedote.
Julkaistu: 08.08.2016 klo 09:54
Julkaisija: Kirjapaja

Laura Honkasalo käsittelee uutuuskirjassaan Pöytä yhdelle (Kirjapaja) yksinäisyyttä ja yksin olemisen taitoa omien ja muiden kokemusten kautta.  Honkasalo kirjoittaa puhuttelevasti yksinäisyyden kivusta ja toisaalta omaehtoisen yksin olemisen voimauttavasta vaikutuksesta.

Miten yksilön vapautta ja sosiaalista kyvykkyyttä arvostava aikamme suhtautuu yksinäisyyteen? Miksi yksin elämistä saa selitellä toisin kuin parisuhdetta, jonka tilasta harvemmin kysellään? Mihin sinkkuystävät katoavat perheellistyneiden elämästä?

Kirjan tarinoissa yksinäisyydestä avautuu kurkistusikkuna myös kulttuuriimme ja yhteiskuntaamme: ”Suomessa yleinen asenne yksinäisiä kohtaan on, että elämälleen pitää itse tehdä jotain. Monien mielestä on itsestä kiinni, jääkö yksin. Näin ei kuitenkaan aina ole”, Honkasalo toteaa. Vastoin omaa tahtoa koettu yksinäisyys satuttaa ja aiheuttaa helposti ulkopuolisuuden kokemusta.

”Minua kiinnostaa, miltä yksinäisyys tuntuu. Siksi mukana on myös oma kokemukseni. Kun olen keskustellut ihmisten kanssa aiheestani, moni on tokaissut, ettei kestäisi, jos ei saisi joskus olla yksin. Myönteinen yksinolo on kuitenkin aivan eri asia kuin tahdonvastainen yksinäisyys”, sanoo Honkasalo.

Kun yksin olemisen on valinnut itse, se voi olla ravitseva voima; se tarjoaa lepoa viriketulvasta ja hoitaa mieltä. Yksin olemisen taitoa tarvitsevat kaikki.

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle – Yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta. Kirjapaja 2016. 168 s. Kl 30.13/84. ISBN 978-952-288-526-5. Ovh. 32,90

Laura Honkasalo on helsinkiläinen kirjailija. Hän on julkaissut useita romaaneja ja mm. teokset Kotikutoista – Itsetekemisen ihanuudesta (2011) ja Nuukaillen – eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman (2014). Honkasalo pitää myös suosittua Sininen kirjahylly -blogia.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Kirjapaja, viestintäpäällikkö Marja-Liisa Saraste, marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi 09 68774568 tai Laura Honkasalo laura_honkasalo@yahoo.com; 044 545 95 46

Arvostelukappaleet: Minna Vatja, minna.vatja@kirjapaja.fi

Liitetiedostot

Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy – Sisältöä elämään.

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs