Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Vanhan Suurtorin gallerioiden uudet näyttelyt avautuvat 12.2.2016

Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

Vanhan Suurtorin gallerioiden uudet näyttelyt avautuvat 12.2.2016

Tiedote.
Julkaistu: 11.02.2016 klo 11:00
Julkaisija: Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

Vanhalla Suutorin gallerioissa avataan vuoden 2016 ensimmäiset näyttelyt 12.2.2016. Brinkkalan galleriassa avataan vuonna 2012 käynnistyneen Kalevala yhdistää -hankkeen loppunäyttely ja Vanhan Raatihuoneen galleriassa avataan Aleksi Korpelan Tulkoon valkeus! -näyttely. Molemmat näyttelyt ovat esillä 13.3.2016 asti.

Kalevala yhdistää
Kalevala yhdistää -hankkeen loppunäyttely Brinkkalan galleriassa 12.2.–13.3.2016

Näyttelyssä on otos yhteensä noin 500 hankkeen aikana tehdystä työstä. Hankkeen tarkoituksena oli selvittää, miten tämän päivän lapset ja nuoret ymmärtävät ja tulkitsevat Kalevalaa. Yhteisen hankkeen aikana suomalaiset ja venäläiset lapset tutustuivat Kalevalaan ja loivat omia kuviaan Kalevalasta. Aiheina olivat Sampo, Kalevalan henkilöt ja Maailman synty.

Hankkeen aikana oppilaat osallistuivat erilaisiin työpajoihin, konsertteihin ja teatteriesityksiin. Suomi-talossa Pietarissa järjestettiin Kalevalaan liittyvä luentosarja sekä kaksi näyttelyä. Turun kaupunginkirjastossa järjestettiin kaksi näyttelyä. Hankkeen laaja loppunäyttely järjestettiin ensimmäisen kerran Pietarissa Mihailin linnassa toukokuussa 2014.  Tämän jälkeen Kalevala yhdistää -näyttely on ollut esillä Viipurin linnassa joulukuussa 2014 sekä Kuhmon Juminkeko-keskuksessa kesäkuussa 2015.

Kalevala yhdistää -hanke käynnistettiin Venäläisen museon Museopedagogiikan ja lasten luovan toiminnan -keskuksen ja Turun kaupungin sivistystoimialan aloitteesta. Nykyään yhteistyötä hankkeen parissa Venäläisen museon ja sivistystoimialan lisäksi tekee Turun vapaa-aika toimiala.

Suomen puolelta hankkeessa olivat mukana Turusta Puolalan koulu, Normaalikoulu ja Katedralskolan i Åbo, Lappeenrannasta Itä-Suomen Suomalais-venäläinen koulu ja Kuhmosta Timoniemen koulu. Lisäksi hankkeeseen osallistuivat seitsemän pietarilaista koulua, inkerinmaalainen koulu, Venäläisen museon lyseo, etnokulttuurinen keskus Kitezhgrad sekä Herzenin Pedagoginen yliopisto.

Hankkeessa ovat mukana olleet myös Karjalan tasavallan taidemuseo Petroskoista, Murmanskin alueen taidemuseo, Marin tasavallan taidemuseo Joshkar-Olasta, Mordvan tasavallan taidemuseo Saranskista, Komin tasavallan kansallisgalleria Syktyvkarista ja Tatarstanin tasavallan taidemuseo Kazanista.

Lisätiedot
Marja Soini, Kalevala yhdistää -hankkeen koordinaattori
puh. 040 589 9185, mtsoini@gmail.com
Kalevala yhdistää -hanke, http://info.edu.turku.fi/kalevala/

Tulkoon valkeus!
Aleksi Korpelan maalauksia Vanhan Raatihuoneen galleriassa 12.2.–13.3.2016

Aleksi Korpelan maalaukset ovat tietoisesti traditionaalisia ja niiden aiheissa yhdistyvät länsimaisen taidehistorian kuvakieli ja juutalaiskristillisen kulttuurin maailmankatsomus. Teoksissa on vaikutteita 1800- ja 1900-luvun maisemamaalauksen tyylisuunnista, etenkin romantiikasta.

Taiteilija ei pyri naturalistiseen luonnonkuvaukseen vaan teoksissa on selkeä symbolinen ja lähes uskonnollinen vivahde. Töissä toistuvat vastakohtaiset ilmiöt, kuten valo ja varjo, kaaos ja järjestys sekä myrsky ja tyven.

Kuvapinnan illuusioon avulla Korpela haluaa kertoa, ettei ole mitään erillistä maalauksen maailmaa, joka on olemassa vain gallerian seinien sisäpuolella, vaan maalaukset ovat todellisuutta tai oikeastaan luovat sitä.

Lisätiedot
Aleksi Korpela, taiteilija
aleksi.korpela@gmail.com

Piia Oksanen, tutkija
puh. 040 637 1023, piia.oksanen@turku.fi
Turun museokeskus, Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs