Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Suomalainen yritysmaailma yllätti intohimollaan

Suomen Nuorkauppakamarit ry

Suomalainen yritysmaailma yllätti intohimollaan

Tiedote.
Julkaistu: 14.03.2016 klo 13:36
Julkaisija: Suomen Nuorkauppakamarit ry

Intohimoinen yritys 2016 -kampanja saavutti rytinällä alkuperäisen sadan yrityksen tavoitteensa jo kampanja-ajan puolivälissä. Koossa on nyt yli 200 tarinaa suomalaisista yrityksistä. Tarinoita kerätään kampanjassa perjantaihin 18.3.2016 saakka.

Intohimoinen Yritys 2016 -kampanja on osa Savonlinnan Oopperajuhlien Inspired In Finland -hanketta ja sen tavoitteena on nostaa esiin Suomen intohimoisimmat yritykset. Jakamalla tarinoita monistetaan intohimoista yrittämisen meininkiä, joka osaltaan vauhdittaa Suomen työelämää ja yritystoimintaa uuteen nousuun. Kampanja toteutetaan yhdessä Suomen Nuorkauppakamareiden ja TEKESin kanssa.

– Intohimoisia yrityksiä esimerkeiksi ja innoittajiksi suomalaisille liike-elämälle on olemassa. Yhteistä tarinoissa on, että intohimo kiteytyy yleensä ihmisiin: yrittäjiin, perustajiin, tekijöihin ja asiakkaisiin. Tarinoista usein huokuu halu kehittyä ja kasvaa, myös paikallisen tai suomalaisen elinvoiman ja elinkeinoelämän vuoksi, sanoo Elna Jokinen Suomen Nuorkauppakamareista. Nuorkauppakamarilaiset huolehtivat kampanjan kenttätyöstä etsimällä yrityksiä mukaan kampanjaan sekä auttamalla yrityksiä tarinoiden kirjoitustyössä.

Kampanja huipentuu 16.4. järjestettävään päätapahtumaan Helsingissä.

Valtakunnallisen Intohimoinen yritys 2016 -kampanjan kummit liikemies Bruce Oreck, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen sekä yrittäjä Anna Sorainen sekä kampanjan taustayhteisöt pitävät ”saalista” erinomaisena.

Valmiit tarinat ovat nähtävillä osoitteessa www.intohimoinenyritys.fi ja lisää julkaistaan jatkuvasti.

Intohimoa löytyy joka puolelta Suomea. Katso oman alueesi intohimoiset yritykset täältä:

http://www.operafestival.fi/fi/Inspired-in-Finland/Intohimoinen-yritys-2016/Sata-tarinaa

 

Bruce Oreck: ”Intohimo yritystoiminnassa tarkoittaa vahvaa sitoutumista.” Katso video

Leena Mörttinen: ”Meillä on kaikki mahdollisuudet tehdä Suomesta dynaaminen talous.” Katso video

Anna Sorainen: ”Meidän pitää ajatella Suomessa isommin ja intohimoisemmin.” Katso video

 

Lisätietoja kampanjasta antavat:

Suomen Nuorkauppakamarit ry

Elna Jokinen

Projektipäällikkö

p. 040 576 4748

elna.jokinen@jci.fi

 

Inspired In Finland -hanke

Kampanjapäällikkö

Projektipäällikkö

Pekka Koivunen

p. 040 501 8721

pekka.koivunen@operafestival.fi

 

Suomen Nuorkauppakamarit on kansainvälinen alle 40-vuotiaiden jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto. Kehitämme yhteiskuntaa ja johtajuutta paremman tulevaisuuden turvaamiseksi.

Suomen Nuorkauppakamarit ry on perustettu vuonna 1957. Varsinaisia jäseniä n. 2 200 ja yhdessä alumnien kanssa noin 5 000. Globaalisti JCI toimii 115 maassa, yli 200 000 jäsenen voimin. www.nuorkauppakamarit.fi 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs