Sustainable Travel Finland –ohjelma sisältää 7 askeleen kestävän matkailun kehittämispolun, jonka aikana tehdään muun muassa nykytilan arviointi ja toimenpidesuunnitelma kestävän matkailun edistämiseksi.
"Todella hienoa, että vastuullisuustyömme on edennyt tämän vuoden aikana näin huimasti. Saimme heinäkuussa Ekokompassi-sertifikaatin ja nyt vielä STF-merkin. Sertifikaatit ja merkit eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että vastuullisuustyö olisi nyt valmis. Molemmat vaativat jatkuvaa kehittymistä ja tästä se työ oikeastaan vasta alkaa", kertoo Oopperajuhlien vastuullisuustyötä koordinoiva Johanna Lahtinen.
Savonlinnan Oopperajuhlat on STF-merkin myötä sitoutunut matkailualan valtakunnallisiin kestävän matkailun periaatteisiin, joissa mainitaan muun muassa reilu yhteistyö, tasa-arvon edistäminen sekä ilmastovaikutusten huomioiminen.
"Oopperajuhlien välitön lipunostajien kautta syntynyt tulovaikutus oli viime vuonna Savonlinnan talousalueelle noin 20 MEUR ja kuluneen kesän tulovaikutus asettunee minimissään samaan tasoon. Tuomme siis alueelle paljon hyvää, mutta vastuullamme on jatkuvasti kehittää kuukauden kestävän festivaalin aiheuttamaa kuormitusta. Myös sosiaalinen vastuu on meille tärkeässä osassa. Olemme merkittävä kulttuurin vapaan kentän työllistäjä. Lisäksi haluamme, että kaikki tuntevat olonsa turvalliseksi Oopperajuhlille osallistuessaan", Oopperajuhlien kaupallinen johtaja Mika Nevalainen kertoo.
Heinäkuussa Olavinlinnan torniin kohosi ensimmäistä kertaa koskaan sateenkaarilippu, kun Olavinlinna Goes Pride -tapahtuma valtasi linnan. Myös Oopperajuhlien lipputoimistolla liputettiin sateenkaaren väreissä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Tapahtuman järjestäjänä toimi Savonlinna Pride yhteistyössä Savonlinnan Oopperajuhlat, Olavinlinnan ravintolat ja Suomen kansallismuseo.
"Meistä velvollisuutemme niin organisaationa kuin kansalaisina on puolustaa ihmisoikeuksia ja rakentaa yhdenvertaisuutta. Yksi tavoista on olla mukana ja osoittaa tukemme Pridessa, kuten tässä Savonlinna Priden järjestämässä Olavinlinna Goes Pride –tapahtumassa", Nevalainen kertoo.
Oopperajuhlien verkkosivuilla oleva vastuullisuussivu on kesän aikana uudistettu ja kaikki vastuullisuustiedot ja –teot ovat nyt helposti asiakkaiden ja kumppaneiden luettavissa täällä.
Lisätietoja STF-merkistä täällä.
Lisätietoja
Johanna Lahtinen
Hallintoassistentti
+358 (0)44 0746068
[email protected]
Mika Nevalainen
Kaupallinen johtaja
+358 (0)400 992 024
[email protected]
Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Kuukauden mittaisella festivaalilla käy vuosittain jopa 70 000 oopperavierasta. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen kokemus. Kansainvälisesti korkeatasoiset esitykset ja konsertit, Olavinlinnan tunnelma ja kesäilta Saimaan äärellä kuuluvat erottamattomasti yhteen. Oopperajuhlia on järjestetty vuodesta 1912 Olavinlinnassa. Festivaalilla työskentelee noin 1000 kausityöntekijää ja sen tulovaikutus Savonlinnan talousalueelle oli vuonna 2022 noin 20 miljoonaa euroa. Tapahtuman merkittävin tulonlähde on oma varainhankinta ja lipunmyynti, jonka osuus liikevaihdosta on noin 85 % Oopperajuhlien tuotannosta, lipunmyynnistä ja markkinoinnista vastaa voittoa tavoittelematon Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry. Oopperajuhlia vietetään 5.7.–4.8.2024. oopperajuhlat.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1