Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Rehtori Anneli Pirttilä Lappeenrannan Linnoituksen isännäksi

Lappeenrannan kaupunki

Rehtori Anneli Pirttilä Lappeenrannan Linnoituksen isännäksi

Tiedote.
Julkaistu: 07.08.2015 klo 18:15
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki

Saimaan ammattikorkeakoulun rehtori Anneli Pirttilä nimettiin Linnoituksen uudeksi isännäksi Lappeenrannan Linnoituksen Vanhankaupungin päivillä 7. elokuuta 2015. 


Pirttilä on kahdeskymmenes Linnoituksen isäntä ja viides arvonimen saanut nainen. Arvonimi annetaan vuodeksi kerrallaan lappeenrantalaiselle tai Lappeenrannasta kotoisin olevalle omalla alallaan ansioituneelle henkilölle, joka on toiminnallaan tuottanut kaupungille positiivista mainetta. Valinnan teki Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Kimmo Jarva haluaa valinnallaan tuoda esille ammattikorkeakoulun merkitystä Lappeenrannalle ja Etelä-Karjalan maakunnalle sekä Anneli Pirttilän johdolla toteutettuja onnistuneita uudistuksia.

Pirttilän rehtorikaudella Saimaan ammattikorkeakoulun Lappeenrannan toimipaikat on keskitetty Skinnarilan korkeakoulukampukselle ja koulutus on profiloitu Lappeenrannan ja Imatran välillä niin, että tekniikan, liiketalouden ja sosiaali- ja terveysalan koulutusta annetaan Lappeenrannassa ja kuvataiteen ja hotelli- ja ravintola-alan koulutusta Imatralla. 

– Ammattikorkeakoulun toimipaikan siirtäminen Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa samalle kampukselle on osoittautunut ennakko-odotuksiakin onnistuneemmaksi ratkaisuksi, jonka toteuttamiseen on tarvittu Anneli Pirttilän kaltaista rohkeaa ja tulevaisuuteen katsovaa johtajaa. Maakunnan elinkeinoelämä on monin tavoin hyötynyt korkeakoulujen tiivistyneestä yhteistyöstä. Lisäksi profiloitumisella on keskitetty voimavaroja ja näin turvattu koulutuksen tulevaisuutta, Kimmo Jarva toteaa. 

Saimaan ammattikorkeakoulu on nykyisin yksi Suomen kansainvälisimmistä ammattikorkeakouluista. Kaupunginjohtaja on huomannut, että rehtori Pirttilä vie maailmalle hyvää viestiä Lappeenrannasta.

– Lappeenrannassa syntynyt ja kasvanut, koulunsa täällä aina tohtorin tutkintoon asti käynyt ja myös valtaosan tähänastisesta työurastaan kotiseudullaan tehnyt Anneli Pirttilä on ollut aina valmis välittämään hyvää sanomaa kotiseudustaan. Innovatiivisena ja helposti innostuvana persoonana hän löytää uusia ratkaisuja muutostilanteissa ja uskoo kotiseutunsa menestykseen.

Anneli Pirttilä saa Jarvalta kiitosta myös Ruotsin kunniakonsulin tehtävän hoitamisesta Lappeenrannassa. Pirttilä oli myötävaikuttamassa Ruotsin kuningasparin keväällä 2015 Lappeenrantaan suuntautuneen vierailun toteutumiseen ja vierailuohjelman valmisteluun. 

Anneli Pirttilä valittiin Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun, nykyisen Saimaan ammattikorkeakoulun, rehtoriksi vuonna 2001. Sitä ennen hän työskenteli toimittajana sekä radiossa että Lappeenrannan paikallisissa sanomalehdissä ja noin kymmenen vuotta Oy Kaukas AB:n palveluksessa Lappeenrannassa ja sittemmin UPM:n pääkonttorissa Helsingissä. Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulussa Pirttilä aloitti vuonna 2000 liiketalouden koulutusjohtajana. 

Anneli Pirttilän äiti on kotoisin Lappeelta ja isä rajan taakse jääneeltä Heinjoelta. Lapsuuskoti sijaitsi Valtakadun varrella, Lounaksen talossa, joka on kaupungin vanhimpia kerrostaloja ja josta on vain puolen kilometrin matka linnoitukseen. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Pirttilä opiskeli Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa diplomi-insinööriksi. Tekniikan tohtoriksi hän väitteli vuonna 1997. 

Ylpeä kotikaupungistaan 

Linnoituksen isäntä Anneli Pirttilä vakuuttaa, että lappeenrantalaisilla on syytä olla ylpeitä kotikaupungistaan ja varsinkin karjalaisesta elämänasenteesta. Nykykarjalaisuus on Pirttilän mielestä arjessa pärjäämistä, uusien ratkaisujen löytämistä, innovatiivisuutta ja kykyä mennä eteenpäin hankalissakin elämäntilanteissa. 

– Uskon, että liikunpa missä päin Suomea tai maailmaa tahansa, minusta näkyy, että olen ylpeä synnyinkaupungistani, karjalaisuudestani ja korkeakouluistamme.

Pirttilä on ollut erittäin tyytyväinen ammattikorkeakoulun ja kaupungin väliseen yhteistyöhön ja kaupungin tekemiin hyviin päätöksiin, joita tarvittiin, jotta koulutus pystyttiin keskittämään Skinnarilaan.

Vaikka Saimaan ammattikorkeakoulu onkin kansainvälinen korkeakoulu, opiskelijoista noin 60 prosenttia on kotoisin Etelä-Karjalasta ja saman verran valmistuvista opiskelijoista jää Etelä-Karjalaan. Pirttilä juurruttaisi myös muualta tulevia korkeakouluopiskelijoita entistä enemmän paikalliseen yhteisöön. 

– Parhaiten kotiutuu, kun on mukana paikkakuntalaisten arjessa. Kotiutumista edistää sekin, että käy opintojensa ohella töissä. Varmasti opiskelijatyövoiman saatavuus painaa vaakakupissa, kun yritykset etsivät sopivia sijaintipaikkakuntia, ja näin myös vakinaiset työpaikat lisääntyvät. 

Pirttilän mielestä Lappeenrannassa on neuvokkaasti pystytty monipuolistamaan elinkeinorakennetta suurteollisuuden rakennemuutoksen keskellä. 

– On ollut erittäin viisasta kehittää Lappeenrannan kaupallista vetovoimaisuutta. Vaikka Venäjältä suuntautuvassa ostosmatkailussa onkin nyt meneillään hiljainen kausi, Venäjä tarjoaa meille rajanaapurina valtavan markkina-alueen, joka on tavalla tai toisella muutettava maakuntamme mahdollisuudeksi. Samalla on kuitenkin muistettava katsoa muihinkin ilmansuuntiin, Pirttilä huomauttaa. 

Hän korostaa, että Lappeenrannan lentokentän säilyminen on tärkeää, jotta Kaakkois-Suomeen säilyisi Euroopasta suora reitti, mutta pitää harmillisena, että lentoyhteydet muualta Suomesta Lappeenrantaan eivät nykyisin ole käytössä. 

Luontaista vireyttä linnoitukseen 

Lappeenrannan linnoitus on Anneli Pirttilän mielestä Vanhakaupunki siinä missä monet keskieurooppalaiset ja ruotsalaiset Vanhatkaupungitkin, mutta alueelle olisi saatava lisää elämää. 

– Ulkoapäin tuodut kertaluonteiset tapahtumat ovat tervetulleita, mutta eivät yksinään riitä, vaan alueelle tarvitaan sen omista toiminnoista nousevaa luontaista vireyttä, kuten lisää työpaikkoja ja putiikkeja.  Työskentelin itsekin 1980-luvulla linnoituksen radiotalossa jonkin aikaa, ja lapsena kävimme kavereiden kanssa linnoituksen valleilla leikkimässä, Pirttilä kertoo.

Innostavana esimerkkinä linnoituksen elinvoimaisuuden lisäämisestä hän pitää Kehruuhuoneen kunnostusta ja siellä hyvin alkanutta yritystoimintaa.

– Jos linnoituksessa olisi myös majoitustilaa, matkailijat käyttäisivät enemmän ympäröiviä palveluja ja viihtyisivät linnoituksessa pidempään.

Lisätietoja 

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva,
puh. 040 844 2000
kimmo.jarva@lappeenranta.fi

Linnoituksen isäntä, rehtori Anneli Pirttilä
puh. 040 766 4807
anneli.pirttila@saimia.fi

Liitetiedostot

Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 73 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa arvostetaan ympäristön puhtautta ja asuinalueiden viihtyisyyttä. www.lappeenranta.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs