Suomen merimuseossa Kotkassa 15.9.2017 avautuva RAJATON MERI -pienoisnäyttely kertoo kansojen, tavaroiden, tapojen ja ideoiden liikkumisesta Suomenlahdella. Suomenlahden pohjois- ja etelärannikon luonnonolot eroavat toisistaan. Suomen puolella rannikko on kallioinen, sokkeloinen ja tuhansien kalliosaarten täyttämä. Vastapäätä odottavat Virumaan pellot, kalkkikivitörmät ja itäisen Harjumaan kivikkoiset niemet ja pikkusaaret.
Ihmiset lahden molemmilla rannoilla ovat aina täydentäneet toisiaan – rantakansa on kuulunut yhteen ja samaan elämänpiiriin. Mitä kehnompi pelto, sitä ahkerammin on menty kalaan. Ihmisten mukana meren yli ovat kulkeneet tavat ja kulttuuri.
1800-luvulle asti rannikon peruselintarvikkeita olivat suolasilakka ja ruisleipä. Koska Suomessa oli hyvät kutuvedet, Tallinnan itäpuolisista rannikkokylistä lähdettiin Suomeen kalanpyyntiin. Suomen rantatalonpojat taas purjehtivat Virumaalle vaihtamaan kalaa leipäviljaan.
Valtiot ovat moneen otteeseen yrittäneet rajoittaa rantatalonpoikien merenylitystä, mutta säädöksillä ei ole kyetty estämään merenkulkua. Neuvostoliitto tosin pystyi lähestulkoon katkaisemaan vastarantojen yhteyden puoleksi vuosisadaksi. Tänään kuitenkin liikutaan jälleen meren yli ja – kuten ennenkin – hankitaan vastarannalta tavaroita ja etsitään parempaa elämää.
Näyttelyn on tuottanut Viimsin Rannikkokansan Museo (Rannarahva Muuseum) Virosta ja se oli ensimmäisen kerran esillä elokuussa Käsmun merimuseossa Suomen itsenäisyyden juhlavuotta juhlistaneen Viru Folk -tapahtuman yhteydessä.
RAJATON MERI -pienoisnäyttely on esillä 15.9.2017–7.1.2018 Merikeskus Vellamon Venehallissa.
Lisätietoja
Näyttelyamanuenssi Erik Tirkkonen, Suomen merimuseo, puh. 0295 33 6494, [email protected]
Lehdistökuvat
SUOMEN MERIMUSEO
Merikeskus Vellamo, Tornatorintie 99, Kotka
Avoinna ti, to-su 10–17, ke 10–20, ma suljettu
puh. 040 350 0497, [email protected]
www.merikeskusvellamo.fi
Suomen merimuseo on osa Kansallismuseon museoperhettä, johon kuuluu seitsemän museota ja kaksi linnaa. Merimuseo toimii Kotkan Kantasatamassa sijaitsevassa Merikeskus Vellamossa, jossa toimivat myös Kymenlaakson museo, Tietokeskus Vellamo, Kotkan kulttuuriasiainkeskus, museokauppa Plootu ja ravintola Laakonki.
Kansallismuseon museoperheeseen kuuluu seitsemän museota ja kaksi linnaa - Kansallismuseo, Kulttuurien museo (toiminta jatkuu Kansallismuseossa), Suomen merimuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Hvitträsk, Louhisaari, Olavinlinna ja Hämeen linna.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1