Mun tekemä koru! Katso minkälaista vasaroinnin jälkeä mun rannerenkaissa on! Voiko kaulakoru oikeesti olla näin suuri ja painava? Kello- ja korumuseo Kruunun Pop-up tila muuttuu helmikuussa OMA AIKA-korunäyttelyksi, joka esittelee nuorten tekemiä koruja – perinteistä sekä kokeellista, uutta ja vanhaa ihan itse tehtynä.
Esillä olevat teokset koostuvat OMA AIKA-työpajan oppilaiden tekemistä koruista. Työpaja järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2022 museon Verstaalla ja oli ilmainen 12–15-vuotiaille espoolaisille nuorille. Syksyn aikana nuoret ovat oppineet erilaisia perustekniikoita korun työstämiseen mm lehtisahaamista, poraamista, juottamista ja vasarointia. Lisäksi korun historiaa ja sisältöjä on avattu keskusteluissa ja erilaisilla taiteilijavierailuilla. Nuoret ovat myös tutustuneet museon toimintaan ja arkeen.
Työpajaa lähdettiin suunnittelemaan vuonna 2021 ja keväällä 2022 mukaan työryhmään lähti työpajan vetäjänäkin toiminut kuvataiteilija Nelli Tanner sekä sparraajana toimi kuvataiteilija Kalle Hamm. Työpaja on osa ilmaisen harrastamisen mallin pilotointia, jossa mukana myös Espoon kaupungin harrastuspolku. Työpajaa on tukenut Taiteen edistämiskeskus Taike.
OMA AIKA -korunäyttely
3.2.-26.3. 2023
Suomen kello ja korumuseo Kruunu
Ahertajantie 3 Espoo
Lisätietoja:
Amanuenssi Johanna Järviniemi-Raekallio
Suomen Kello-ja korumuseo, https://kellojakorumuseo.fi/
Facebook, https://www.facebook.com/suomenkellojakorumuseo
Instagram, https://www.instagram.com/kellojakorumuseo/
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1