Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Lastenjatseja vietetään elokuun ensimmäisenä sunnuntaina

Elojazz

Lastenjatseja vietetään elokuun ensimmäisenä sunnuntaina

Tiedote.
Julkaistu: 21.07.2015 klo 13:16
Julkaisija: Elojazz

Lastenjatsit järjestetään Oulussa Åströmin puistossa, Ravintola Rauhalan edustalla sunnuntaina 2. elokuuta klo 15–17. Historiassaan jo 27. Lastenjatsien musiikista vastaavat tänä vuonna Risto Järvenpää & Tatsia ja Janssia sekä tuore oululainen lastenmusiikkiorkesteri Pääjalkainen. Lisäksi ohjelmassa on maailmanmestaritaikuri Simo Aallon jännittävä Ilopilleri-taikashow. 

Lastenjatsit on leppoisa koko perheen pikniktapahtuma Elojazzien Jazzpuistossa. Yleisö voi tulla nauttimaan kesäpäivästä ja ohjelmasta omien vilttien ja eväiden kanssa. Lippujen hinta on 6 euroa, ja maksu tapahtuu käteisellä paikan päällä.

Risto Järvenpää & Tatsia ja Janssia on laulattanut sekä leikittänyt oululaisia lapsia jo useammassa sukupolvessa. Risto Järvenpään laulut ovat käytössä päiväkodeissa, muskareissa ja alakouluissa kaikkialla Suomessa.

Pääjalkainen on yksivuotias oululaisorkesteri, jossa laulaa ja soittaa Tomi Väisänen, Juho Ahveninen ja Paula Riihimäki. Rytminen kolmikko esittää omia omintakeisia ja monipuolisia lastenlauluja, jotka menevät täydestä varttuneempaankin yleisöön. Ohjelmistoon on sovitettu mukaan myös lainaralleja. Saa tanssia!

Jokeri Pokeri Box Ilopilleri on maailmanmestaritaikuri Simo Aallon koko perheen taikashow. Simo Aalto on tullut suomalaisille tutuksi television lastenohjelmista, joissa hän on esiintynyt yhtäjaksoisesti jo ennätykselliset 25 vuotta. Jokeri Pokeri Box! -taikasanat kajahtavat jo toisessa sukupolvessa. Taikuria avustavat Kirsti-vaimo ja eläinystävät.

Liitetiedostot

Risto Järvenpää, puh. 050 058 0499

Lastenjatsit Facebookissa: https://www.facebook.com/events/777049242393777/

www.elojazz.com

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs