Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Hymyhuulet saavat suukon!

Lahden kaupunki

Hymyhuulet saavat suukon!

Tiedote.
Julkaistu: 27.02.2015 klo 13:22
Julkaisija: Lahden kaupunki

Lahden Viihdekuoro esiintyy Lahden pääkirjaston musiikkiosastolla torstaina 5. maaliskuuta klo 18.00 alkaen.

Lahden Viihdekuoro on vaikuttanut lahtelaisessa musiikkielämässä jo 40 vuoden ajan. Suositun sekakuoron tavoitteena on tuottaa musiikkielämyksiä ja välittää laulamisen iloa. Kuoro konsertoi ahkerasti myös ulkomailla ja on päässyt levyttämäänkin kolme kertaa. Kuorossa on 40 laulajaa ja johtajana toimii musiikin lehtori Jukka Sairanen.

Torstaina kuoro esittää Sibeliuksen klassikkokuoroteosten lisäksi kevyempääkin ohjelmistoa mm. laulut Sininen ja valkoinen ja Tyttö tuollainen. Illan aikana kuullaan myös kuoron tunnuskappale Rakkaudesta lauluihin, jonka on sanoittanut lahtelainen Rauli Nordberg.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Lisätiedot: Lahden pääkirjaston media- ja musiikkipalvelut, Seija Sipilä 044 4164139

 

Liitetiedostot

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs