Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Espoon seurakunnat jatkavat Kirkon mediasäätiön tukemista

Espoon seurakunnat

Espoon seurakunnat jatkavat Kirkon mediasäätiön tukemista

Tiedote.
Julkaistu: 09.12.2013 klo 08:20
Julkaisija: Espoon seurakunnat

Espoon seurakuntayhtymä tukee Kirkon mediasäätiötä myös seuraavan kolmen vuoden ajan. Tukisumma on 0,17 euroa jäsentä kohdin eli noin 30 000 euroa vuodessa. Espoon edustajana mediasäätiön valtuuskunnassa jatkaa Jouni Mykkänen.

Kirkon mediasäätiön tehtävänä on edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa. Säätiö on vuosina 2006–12 tukenut 162 kirkon uskon ja etiikan kannalta merkittävää hanketta yhteensä 2,5 miljoonalla eurolla. Tuetuissa ohjelmissa on käsitelty mm. nuorten syrjäytymistä, kirkon lähetystyötä, Raamatun käyttöä, lasten ja perheiden tilanteita eri näkökulmista sekä kristillistä taidetta.

Pääosa toteutuneista hankkeista on ollut erilaisia tv-dokumenttiohjelmia. Televisiossa on tähän mennessä esitetty runsaat 60 ohjelmaa. Teatterilevityksessä on ollut seitsemän pitkää elokuvaa tai dokumenttia. Esimerkiksi Dome Karukosken Leijonasydän-elokuva on saanut Kirkon mediasäätiön tuotantotukea. Lisäksi säätiön tuella on valmistunut useita radio-ohjelmia, nuorille ja lapsille suunnattuja verkkosivustoja sekä yksi uskonnollisia ohjelmia käsittelevä väitöskirja. Mediasäätiö on osallistunut myös Tampereen yliopiston mediakasvatuksen lahjoitusprofessuuriprojektiin.

Espoon seurakuntayhtymä on yksi mediasäätiön perustajajäsenistä. Kirkon mediasäätiö on perustettu vuonna 2005.

Lisätiedot
Espoon seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö Urpu Sarlin, 050 358 1020, urpu.sarlin@evl.fi
www.mediasäätio.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs