Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » 1500 saunakuvaa – neljä valittu postimerkkeihin

Posti Group

1500 saunakuvaa – neljä valittu postimerkkeihin

Tiedote.
Julkaistu: 03.09.2016 klo 09:00
Julkaisija: Posti Group

Postin ja Ilta-Sanomien sauna-aiheiseen kuvakilpailuun lähetettiin kesän aikana lähes 1500 kuvaa. Raati valitsi neljä parasta postimerkkijulkaisuun, joka täydentyy yhdellä Ahvenanmaan postin kuvalla. Saunapostimerkit julkaistaan keväällä 2017.

- Raati totesi kuvien tason olleen korkea. Valinnan helpottamiseksi jaoin kuvat viiteen ryhmään: perinteiset saunarakennukset, luonnonilmiöt ja tunnelmat, sisustukset ja asetelmat, talvikuvat, ihmiset sekä erikoiset saunarakennukset, raadin puheenjohtajana toiminut Design Manager Tommi Kantola Postista kertoo.

- Jokainen kilpailuun lähetetty kuva on varmasti lähettäjälleen rakas. Raati teki valintansa puhtaasti postimerkkiä ajatellen. Kuvan täytyy toimia hyvin pienessä koossa ja postimerkiltä lähtökohtaisesti odotetaan tietynlaista kauneus- tai kiinnostavuusarvoa, Kantola sanoo.

Kilpailun raatiin kuului Kantolan lisäksi Postimerkkien taidetoimikunnasta graafikot Jukka Kinanen ja Matti Remes sekä Ilta-Sanomien valokuvaaja Pete Aarre-Ahtio. Mukana oli myös tulevan postimerkkijulkaisun graafisesta suunnittelusta vastaava Klaus Welp.

Vastaava kuvakisa on ollut käynnissä myös Ahvenanmaalla. Posti julkaisee ensi keväänä viisi saunapostimerkkiä Suomi Finland -tunnuksilla, joista neljä tulee Ilta-Sanomien kuvakilpailun kautta ja yksi Ahvenanmaan kuvakilpailusta. Åland Postin kahden postimerkin julkaisuun tulee puolestaan yksi kuva molemmista kilpailuista Åland-tekstillä.

Alla on esitelty neljä voittajakuvaa raadin kommentein sekä Ahvenanmaan voittajakuva.

 

 

KUVA 1, kuvaaja: Anselmi Aumo, paikka: Saarijärvi

Klaus Welp: - Pitkä valotusaika tuo maisemaan ja veden pintaan uuden ulottuvuuden. 

 

 

KUVA 2, kuvaaja: Juha Kainulainen, paikka: Parikkala, Särkisalmi

Klaus Welp: - Tunnelmallinen, kaunis valaistus, kuva houkuttelee tarttumaan tuoreeseen vihtaan.

 

 

KUVA 3, kuvaaja: Mikael Sjöblom, paikka Haukivuori

Jukka Kinanen: - Jo viilenevässä illassa lämpiää kodikas savusauna, joka jo pelkällä tuoksullaan kutsuu saunojaa.

 

 

KUVA 4, kuvaaja: Marjo Hanhisalo, paikka: Luopioinen

Matti Remes: - Asettelu on hyvä. Kuva on kolmiulotteinen ja kertoo oleellisen, punainen sauna tyynen järven rannalla.

 

KUVA 5, Åland Post, kuvaaja: Joel Ebersson, paikka: Ängösund, Lumparland

Lisätietoja:

Kuvat tiedotusvälineiden käyttöön:
http://digilibrary.emmi.fi/?cart=2808-cdjjfalkki&l=FI  

Posti Oy

• Design Manager Tommi Kantola, puh. 020 451 5531, tommi.kantola@posti.com

Posti Group Oyj

• tiedottaja Merja Suomalainen, puh. 0400 918 221, merja.suomalainen@posti.com

 

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin osoitteessa www.posti.fi/ostoksille.

Liitetiedostot

Posti Group on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta yhdeksässä maassa. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli 1 650 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa Posti-nimellä ja muissa maissa Itella-nimellä noin 22 000 ammattilaisen voimin. Kaikki palvelumme Suomessa ovat hiilineutraaleja. www.posti.com.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs