TAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu (TAOK) ja Tredu ovat allekirjoittaneet uuden puitesopimuksen, joka vahvistaa oppilaitosten yhteistyötä koulutuspalvelujen kehittämisessä.
Puitesopimuksen tarkoituksena on laajentaa TAOKin osaamista pedagogisten opintojen opintojaksojen, erityisopettajankoulutuksen ja opinto-ohjaajankoulutuksen toteutuksessa sekä tarjota Tredun opettajille monipuolisempia uramahdollisuuksia.
Syvenevän yhteistyön myötä Tredun opettajille avautuu tilaisuus kehittää ja hyödyntää omaa pedagogista osaamista entisestään monipuolisten yhteistyömahdollisuuksien avulla opettajakoulutuksen parissa. TAOKille yhteistyö tuo arvokasta kokemuspohjaista tietoa ammatillisen opettajan opetustyön arjesta ammatillisella toisella asteella ja uusia ratkaisuja erilaisiin opetustilanteisiin sekä toivottavasti kokonaisuudessaan vilkastuttaa myös vuoropuhelua ja yhteistyötä ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen välillä.
- Olen todella iloinen tästä yhteistyöstä, sillä opettajan osaaminen on tulevaisuusosaamista ja sitä me Suomessa tarvitsemme. Tämän yhteistyön avulla saadaankin laajennettua ja vahvistettua koulutusosaamista, iloitsee Tredun johtaja Kirsi Viskari.
Lisäksi Tredun opettajilla on hieno mahdollisuus vaikuttaa opettaja- ja erityisopettajakoulutuksen sisältöön arjen kokemusten näkökulmasta ja tarjota arvokasta tietoa ja kokemusta opetusarjesta. Tredun opettajat voivat toimia myös mentoreina TAOKin opettajaopiskelijoille heidän harjoittelujaksoillaan, tarjoten opettajaopiskelijoille arvokkaita ideoita opettamiseen liittyviin kehittämistehtäviin ja oman työotteen löytymiseen.
Yhteistyö pyörähtää käyntiin jo parin kuukauden päästä kesällä 2024, kun ensimmäinen Tredun opettaja aloittaa opettajaopiskelijoiden ohjaamisen TAOKilla.
Kirsi Viskari
040 037 6420, [email protected]
Johtaja, ammatillinen koulutus
Tampereen seudun ammattiopisto
Hanna Ilola
0400 263 675, [email protected]
Johtaja, Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri
TAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Kuvassa TAOKin osaamispäällikkö Juha Laitinen, Tredun johtaja Kirsi Viskari ja TAOKin johtaja Hanna Ilola.
Koko: 0,09 MB Tyyppi: jpeg Resoluutio: 1126x733Kuvassa TAOKin osaamispäällikkö Juha Laitinen, Tredun johtaja Kirsi Viskari ja TAOKin johtaja Hanna Ilola.
Koko: 0,09 MB Tyyppi: jpeg Resoluutio: 1126x733
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillinen oppilaitos. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla 13:ssä eri toimipisteessä. Tredu on osa Tampereen kaupunkia.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1