Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Suomen Opiskelija-Allianssi -OSKU ry: Ammatillisen koulutuksen lyhentämisellä ei kasvateta osaajia Suomeen

Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry

Suomen Opiskelija-Allianssi -OSKU ry: Ammatillisen koulutuksen lyhentämisellä ei kasvateta osaajia Suomeen

Tiedote.
Julkaistu: 10.02.2015 klo 08:06
Julkaisija: Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry

Ammatillisen koulutuksen lyhentämisellä ei kasvateta osaajia Suomeen

 

Kannanotto
10.02.2015

Suomen Opiskelija-Allianssi –OSKU ry on järkyttynyt vaatimuksista tiivistää ammatillisen koulutuksen kestoa jopa kahteen vuoteen. Tällaista on esittänyt esimerkiksi gallupjohtaja Keskusta viikonloppuna julkaistuissa koulutuslinjauksissaan. OSKU vaatii puoluetta kertomaan, miten se turvaa kahden lukuvuoden koulutuksen aikana lähiopetuksen, työelämäyhteydet tai jatko-opintokelpoisuuden.  Jo nyt lähiopetuksen määrä on pahimmillaan alle 25 tuntia viikossa, eikä kaksi vuotta ammatillisessa peruskoulutuksessa voi mitenkään taata jatko-opintokelpoisuutta ammattikorkeakouluihin. Lisäksi vastuuta oppisisällöistä halutaan sysätä työpaikoille. OSKU muistuttaa, että teoriaopetusta tulee aina saada pedagogisesti pätevien opettajien toimesta.

Ammatillisen koulutuksen kestoa ei voida tiivistää enää entisestään, kun edes tällä hetkellä koulutus ei anna riittäviä ammatillisia valmiuksia.

”Esimerkiksi sähköala on ollut huolissaan opiskelijoiden työturvallisuustaidoista, mikä taas johtuu lähiopetuksen puutteesta. Koulussa ei ehditä opettaa riittäviä asioita, ennen kuin opiskelijat lähtevät työssäoppimiseen. Monilla aloilla tämä on vaarallista”, muistuttaa itsekin ammattiin opiskeleva OSKUn puheenjohtaja Kimi Merikukka.

Alle kaksi vuotta opiskellut ei voi ehtiä oppimaan tarvittavia taitoja saati kilpailla työmarkkinoilla pidemmän koulutuksen saaneiden kanssa. OSKU katsoo, että kaksivuotinen amis johtaisi väistämättä osaamistason laskuun sekä nuorisotyöttömyyden nousuun.

”Haluaisitko sinä kotiisi sähkö- tai putkimiehen, joka on opiskellut alaa alle kaksi vuotta?”, kysyy Merikukka.

Lisätietoja:

Kimi Merikukka

Puheenjohtaja, Suomen Opiskelija-Allianssi –OSKU ry

kimi.merikukka(at)osku.info, puh. 044 970 6356

 

Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry on vuonna 2001 perustettu ainoa amisten omistama ja perustama II-asteen ammatillisten opiskelijoiden edunvalvonta-, palvelu- ja harrastejärjestö.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs