Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Omniassa juhlitaan uusia ammattilaisia, ylioppilaita sekä muita opintonsa loppuun suorittaneita

Omnia

Omniassa juhlitaan uusia ammattilaisia, ylioppilaita sekä muita opintonsa loppuun suorittaneita

Tiedote.
Julkaistu: 03.06.2016 klo 09:45
Julkaisija: Omnia

juhlitaan

Ammattiin valmistuvia, ylioppilaslakin saavia sekä muita opintonsa loppuun suorittaneita juhlitaan Omniassa useana päivänä eri toimipisteissä.

Ammattiopistosta valmistuu perustutkinnon suorittaneita tänä keväänä yli 900. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen on suorittanut 60 henkilöä. Valmistuvia on koko Omniassa yhteensä yli 1700.

Aikuisopistosta valmistuvia on yhteensä noin 800. Valmistumisjuhlia vietetään 9.6. Vuoden työpaikkaohjaaja ja vuoden työpaikka kukitetaan myös perinteisesti aikuisopiston juhlassa. Omnian aikuisopistosta valmistutaan perustutkintoihin, ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin. 

Ylioppilaslakin päähänsä painaa noin 130 aikuislukiolaista. Juhlia vietetään Omnian Leppävaaran toimipisteessä 3.6. Kesän jälkeen aikuislukion lukuvuosi käynnistyy uudessa toimipisteessä Tapiolassa osoitteessa Itätuulentie 1. Myös osa työväenopiston palveluista muuttaa samaan osoitteeseen.

Lisätietoa

rehtori Maija Aaltola, ammattiopisto, p. 050 384 9354
rehtori Sirkka Wiman, aikuisopisto, p. 050 583 6866
vs. rehtori Kari Pekkarinen, aikuislukio, p. 046 877 1264

Linkit

Valmistuneet Omnian ammattiopisto
Valmistuneet Espoon aikuislukio

Juhlien aikataulut:
Omnian tapahtumakalenteri

Seuraa valmistujaistunnelmia Facebookissa ja Elämää Omniassa -blogissa:
blogit.omnia.fi/elamaaomniassa
facebook.com/Omnia

Tiedote, Omnia:
Aikuislukio ja osa työväenopiston palveluista uusiin tiloihin Tapiolassa

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia on monialainen koulutuksen järjestäjä, joka tarjoaa nuorille ja aikuisille toisen asteen ammatillista koulutusta, oppisopimuksia, lukio-opetusta, työpajatoimintaa sekä vapaan sivistystyön kursseja. Eri-ikäiset oppijat voivat joustavasti yhdistää esimerkiksi opintoja ja harrastustoimintaa mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Omniassa työskentelee 860 alansa ammattilaista ja oppijoita on eri yksiköissä vuosittain yli 60.000.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs