Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Oamk irtisanoo ennakoitua vähemmän

Oulun ammattikorkeakoulu

Oamk irtisanoo ennakoitua vähemmän

Tiedote.
Julkaistu: 25.04.2014 klo 15:10
Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu

Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus päätti tänään 25.4.2014 pitämässään kokouksessa, että Oamk Oy:ssä toteutetaan yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellyt sopeuttamistoimenpiteet ja henkilöstövähennykset. Toimitusjohtaja, rehtori Jouko Paasolle annettiin tehtäväksi ryhtyä toimenpiteisiin henkilöstövähennysten ja muiden sopeuttamistoimenpiteiden toteuttamiseksi. Lisäksi hän käynnistää sopeuttamistoimenpiteenä myös lomautusten toteuttamisen. Toimenpiteet käynnistetään 28.–29.4.2014, joten Oamk toimittaa lisäinformaatiota medialle 30.4.2014.

Osakeyhtiön hallitus päätti kokouksessaan 3.2.2014 yhteistoimintalain 8. luvun tarkoittamien koko henkilöstöä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä työvoiman käytön mahdolliseksi vähentämiseksi taloudellisista, tuotannollista sekä toiminnan uudelleen järjestelyistä johtuvilla perusteilla. Yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet 15.4.2014, jonka jälkeen neuvottelujen kohteena oleva asia on käsitelty yhteistoimintaneuvottelukunnan kokouksessa 17.4.2014.

Neuvottelujen kohteena olevilla toimenpiteillä on haettu noin 3 miljoonan euron pysyviä säästöjä vuosikustannuksissa, jotta ammattikorkeakoulun toiminta ja talous voidaan sopeuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusleikkausten edellyttämälle tasolle. Neuvottelujen aikana ammattikorkeakoulun toimintoja on tarkasteltu toimintojen uudelleen järjestämiseksi siten, että tarvittavat kustannussäästöt saadaan aikaan.

Lähtökohtana on ollut hallituksen edellyttämällä tavalla opetustoiminnan turvaaminen. Tarvittavia säästöjä saadaan muun muassa keskittämällä toimintoja suurempiin yksiköihin, yhdistämällä yksikköjä sekä yhdistämällä ja/tai vähentämällä tehtäviä niissä koulutusyksiköissä, joissa opiskelijamäärät ovat vähentyneet ja toimintaa uudelleen järjestämällä.

Lähtökohtana neuvotteluissa oli, että irtisanomiset kohdistuisivat enintään 110 työntekijään, minkä lisäksi jouduttaisiin lomauttamaan koko henkilöstö määräajaksi sekä osa-aikaistamaan osa työntekijöistä.

Neuvottelujen aikana sopeuttamistoimenpiteet ovat tarkentuneet siten, että irtisanottavien työntekijöiden määrä on 27, joka jakautuu siten, että opetushenkilöstöä irtisanotaan 7 ja muuta henkilöstöä 20. Lisäksi 28 määräaikaisen työntekijän työsuhde päättyy määräajan päätyttyä. Lisäksi 3 työntekijää tullaan osa-aikaistamaan. Vuosien 2014–2015 aikana jää lisäksi eläkkeelle 14 työntekijää.

Sopeuttamistoimenpiteet johtavat näin ollen 67 henkilötyövuoden vähenemiseen henkilötyövuosikertymästä vuoden 2015 loppuun mennessä. 15 henkilölle tarjotaan muuta työtä. Mikäli henkilöt eivät ota vastaan tarjottua tehtävää, niin irtisanottavien määrä voi kasvaa 27 irtisanottavasta.

Oulun ammattikorkeakoulussa henkilöstö joudutaan sopeuttamistoimenpiteenä lomauttamaan määräaikaisesti kahden viikon ajaksi (yhteensä 10 työpäiväksi) vuonna 2014. Lomautus kohdistuu pääsääntöisesti koko henkilöstöön. Lomautuksen ulkopuolelle on rajattu sellaiset määräaikaisessa työsuhteessa olevat työntekijät, jotka eivät tee työtä vakituisen työntekijän sijaisena.

Lisätietoja: toimitusjohtaja, rehtori Jouko Paaso, 044 556 8200

Oulun ammattikorkeakoulusta (Oamk) valmistuu aitoja ja osaavia ammattilaisia työelämän tarpeisiin. Meillä on noin 8 000 opiskelijaa ja 750 työntekijää. Toimimme Oulussa, Oulaisissa ja Raahessa. Lisäksi projektiluonteista toimintaa on useilla paikkakunnilla Pohjois-Suomessa.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs