Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Musiikin ja tanssin keväinen Säihke leviää Siltasaliin ensi viikolla

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Musiikin ja tanssin keväinen Säihke leviää Siltasaliin ensi viikolla

Tiedote.
Julkaistu: 16.03.2015 klo 14:41
Julkaisija: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Jyväskylän ammattiopiston musiikin ja tanssin perusopetuksen Säihke-konserttisarja järjestetään jo kuudennen kerran 23.-27.3.2015. Tapahtumapaikkana on Siltasali (Pitkäkatu 19-21, Jyväskylä).

Musiikin ja tanssin täyteisen viikon aloittavat aamupäivien koululaiskonsertit. Alakoululaiset pääsevät nauttimaan Kaksin aina kaunihimpi- ja Soitinkaruselli -konserteista sekä lajeja baletista hip hopiin esittelevästä Tuokio tanssia -näytöksestä. Salipaikat on tuolloin varattu Jyväskylän koululaisille, mutta kenellä tahansa on mahdollisuus päästä mukaan tunnelmaan suorien nettilähetysten välityksellä.

Tiistai-iltana nähdään mitä tapahtuu, kun tanssijat tupsahtavat selloluokkaan. Luvassa on musiikin ja tanssin harrastajien yhteistyön tuloksia tanssia ja klassista musiikkia yhdistävässä Hartsia ja höyheniä -konsertissa. Keskiviikkoiltana Lasten sinfoniaorkesteri Trombi, puhallinorkesteri Vire ja Huhtasuon koulun puhallinorkesteri yhdistävät voimansa värikkääseen Satumetsän tiellä -musiikkisatukonserttiin. Konsertissa kuullaan Lasten sinfoniaorkesterin soittajien sadutus-menetelmällä säveltämiä ja sanoittamia lauluja.

Torstaina ja perjantaina meno yltyy ja volyymi nousee, kun Siltasalin lavalle nousevat pop/jazz-oppilaat tarjoillen isolla bändillä esitettäviä rock- ja funk-klassikoita ja muitakin hittejä menneiltä vuosikymmeniltä.

Säihkeeseen kuuluu yhteensä 8 tapahtumaa.

Säihke-konsertit kotisohvilta käsin

Säihkeessä on mukana Jyväskylän ammattiopiston audiovisuaalisen viestinnän opiskelijoiden kuvausryhmä, joka tuo esiintyjät lähelle yleisöä heijastamalla livevideokuvaa esityksistä suurille näytöille Siltasalissa.

Säihke-konsertit ovat katsottavissa suorana lähetyksenä ammattiopiston verkkosivujen kautta osoitteessa www.jao.fi/saihke.

Ohessa Säihkeen viikko-ohjelma.

Lisätietoja:

Kulttuurituottaja Pirta Laaksonen, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5228
AV-tuottaja Tiina Hiekkaranta, Jyväskylän ammattiopisto, puh 040 341 5781

 

Säihke-konserttisarjan ohjelma

KONSERTIT SILTASALISSA, Pitkäkatu 19-21

 

Ma 23.3. klo 10.00 KAKSIN AINA KAUNIHIMPI, koululaiskonsertti

 

Ti 24.3. klo 10.00 SOITINKARUSELLI, koululaiskonsertti

Ti 24.3. klo 18.00 HARTSIA JA HÖYHENIÄ

Sellon ja tanssin ilta

 

Ke 25.3. klo 10.00 TUOKIO TANSSIA, tanssinäytös koululaisille

Lajeina hip hop, baletti, jazztanssi ja nykytanssi

Ke 25.3. klo 18.00 SATUMETSÄN TIELLÄ

Soittoa, laulua ja tarinaa. Lasten sinfoniaorkesteri Trombi, Puhallinorkesteri Vire ja Huhtasuon koulun puhallinorkesteri esiintyvät.

 

To 26.3. klo 18.00 KASARIHITIT

80-luvun hittejä pop/jazz-oppilaiden bändin ja laulajien mehevinä versioina.

To 26.3. klo 19.30 TPO ROCKS’N GROOVES VOL. IV

Neljäs täyslaidallinen rock- ja funk-klassikoita 1960-80-luvuilta. Pop/jazz-tähtikaarti esiintyy isolla bändillä.

 

Pe 27.3. klo 18.00 FEVER

Siina Koivunen esittää bändin säestämänä monipuolista musiikkia. Konsertti on Siinan pop/jazz-laulun päättösuoritus.

 

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä | www.jao.fi  

Mediayhteydet, viestintäpäällikkö Niina Luttinen
+358 40 341 5133, etunimi.sukunimi@jao.fi
Viitaniementie 1 A, PL 472, 40101 Jyväskylä

Viestinnän yhteystiedot ja logopankki: www.jao.fi/viestinta

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. Kuntayhtymän tulosalueita ovat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän lukiokoulutus, Jyväskylän oppisopimuskeskus, kiinteistöliikelaitos ja kuntayhtymän johto. Kuntayhtymään kuuluu myös Ravintola Priimus.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs