Maailman kotitalousalan toimijat kokoontuvat 6.–10.9. Atlantaan Yhdysvaltoihin IFHE:n kongressiin (International Federation for Home Economics). Järjestyksessään 24. kongressi kokoaa yhteen satoja tutkijoita, asiantuntijoita ja opiskelijoita. Marttaliiton kehittämispäällikkö Terhi Lindqvist avaa kongressin puheenvuorollaan, joka käsittelee hyvinvointia ja kestävyyttä (Wellbeing for All, Sustainability for the Globe). Hän esittelee marttajärjestön historiaa ja nykypäivää eri kohderyhmien parissa Suomessa ja Afrikassa. Puheenvuorossa nostetaan esiin arjen taitojen voimaannuttava ja syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus sekä ruokakasvatuksen ja suomalaisen kouluruokailun merkitys.
Marttaliitosta kongressiin osallistuvat Lindqvistin lisäksi asiantuntijat Katri Pellikka, Emmi Tuovinen ja Maija Soljanlahti. Heidän esityksensä käsittelevät kotitaloustyöpajoja vammaisten naisten vahvistajana Etiopiassa, ruokahävikkineuvontaa sekä Marttaliiton tekemän Kestävä arki -selvityksen tuloksia.
Marttaliiton tavoitteena on kannustaa kollegoita ja asiantuntijoita vaikuttamaan omissa yhteisöissään ja vahvistaa kansalaisten tietoa ja taitoja kestävän arjen edistämiseksi.
– On huomionarvoista, että vain Pohjoismaissa ja Japanissa on yhtä laajaa kotitalousalan opetusta ja tutkimusta. Ilman monitieteellistä tutkimuspohjaa ei olisi luotettavia neuvontajärjestöjäkään, toteaa Terhi Lindqvist.
Marttaliiton asiantuntijat tekevät Atlantasta livelähetystä @Marttailu Instagram-tililtä.
Lisätiedot: kehittämispäällikkö Terhi Lindqvist, [email protected]
Kongressin ohjelma osoitteessa:
https://web.cvent.com/event/ec0dcde7-3a47-494c-ba86-269439400fa3/summary
Marttaliitto on 1899 perustettu, kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Martat toimivat sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla. Arvojamme ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. Hyvästä arjesta parempi maailma. www.martat.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1