Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Jyväskylän koulutuskuntayhtymä teki säästöistä huolimatta hyvän tuloksen

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä teki säästöistä huolimatta hyvän tuloksen

Tiedote.
Julkaistu: 30.03.2016 klo 11:36
Julkaisija: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän opiskelijatuotot ovat pienentyneet yli 10 miljoonaa euroa vuodesta 2012 viime vuoden loppuun. Vuodesta 2014 opiskelijatuotot leikkautuivat lähes 5 prosenttia eli 4,6 miljoonaa euroa. Vähenevästä rahoituksesta huolimatta koulutuskuntayhtymä teki 137 miljoonan euron liikevaihdon ja 3,3 miljoonan euron tuloksen.

Kuntayhtymän vuosikate oli 12 miljoonaa euroa. Lainakanta väheni hiukan edellisestä vuodesta, ja kuntayhtymän omavaraisuusaste nousi 79 prosenttiin.

Konserniin kuuluvan ao-koulutus Oy:n liikevaihto oli 0,65 miljoonaa euroa, ja yhtiö teki positiivisen tuloksen.

Koulutuskuntayhtymä sopeutti toimintaansa vastamaan pienentyneitä resursseja. Esimerkiksi henkilöstömenot olivat 2,1 miljoonaa euroa edellisvuotta pienemmät. Vuoden 2015 lopussa kuntayhtymän palveluksessa oli 1 172 henkilöä, 48 vähemmän kuin 2014. Henkilöstömenojen suhteellinen osuus toimintakuluista oli kuitenkin edellisiä vuosia suurempi, koska muusta toiminnasta on saatu vielä suurempia säästöjä.

Vuoden 2015 rakentamisinvestoinnit olivat 16 miljoonaa euroa. Suurimmat kohteet olivat Harjun kampuksen peruskorjaus, Jämsän ammattiopiston Koulutien saneeraus sekä Priimuksen auditorion rakentaminen ja aikuisopiston Lievestuoreen toimipisteen kehittäminen.

Nuorten koulutuksessa tutkinto-opiskelijoita oli 10 285 ja aikuisia tutkinto-opiskelijoita 7 339. Lisäksi yritys- ja henkilöstökoulutukseen osallistui 3 622 opiskelijaa ja muuhun koulutukseen 2 430.

- Olemme vedenjakajalla. Samaan aikaan, kun toisen asteen koulutuksen rahoitus on viidessä vuodessa pienenemässä noin 25 prosentilla, kohtaamme yhteiskunnan muutosten ja uusien osaamisvaateiden paineen. Koulutus on paljon vartijana, puhutaan sitten kilpailukyvystä, hyvinvoinnista tai kotouttamisesta. Tulevina vuosina punnitaan toiminnan kaukokatseisuus ja kyky syvälliseen uudistumiseen. Pelkkä toiminnan tehostaminen ei enää riitä. Monet asiat ovat kiinni omista valinnoista ja arvoistamme, kuntayhtymän johtaja Vesa Saarikoski aprikoi hyvän tilinpäätöksen päälle rakentuvaa tulevaisuutta.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän hallitus käsittelee 31.3.2016 kuntayhtymän vuoden 2015 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.

Kuntayhtymän vuoden 2015 tilinpäätöksen taloudelliset tunnusluvut

 

2015 (milj. euroa)

 

2014

2013

Liikevaihto

137,1

142,7

144,6

Tilikauden tulos

3,3

6,4

10,5

Vuosikate

12,0

14,4

17,3

Pitkäaikainen laina

4,2

4,9

5,6

Rakentamisinvestoinnit

16,0

15,1

18,4

Taseen loppusumma

136,2

132,9

125,7

Omavaraisuusaste

79 %

78%

77%

Lisätietoja:
Pauli Partanen, hallituksen puheenjohtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 050 592 4471
Vesa Saarikoski, kuntayhtymän johtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5100
Toini Karvinen, talousjohtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5103

 

 

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä | www.jao.fi
Mediayhteydet, viestintäpäällikkö Niina Luttinen
+358 40 341 5133, etunimi.sukunimi@jao.fi
Viitaniementie 1 A, PL 472, 40101 Jyväskylä

Viestinnän yhteystiedot ja logopankki: www.jao.fi/viestinta

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. Kuntayhtymän tulosalueita ovat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän lukiokoulutus, Jyväskylän oppisopimuskeskus, kiinteistöliikelaitos ja kuntayhtymän johto. Kuntayhtymään kuuluu myös Ravintola Priimus.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs