Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » HAMKin työelämäyhteistyöhön lisää vuorovaikutusta

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

HAMKin työelämäyhteistyöhön lisää vuorovaikutusta

Tiedote.
Julkaistu: 13.11.2013 klo 14:57
Julkaisija: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Työelämän asiantuntijoista koottu laaja-alainen ryhmä arvioi kuluvan syksyn aikana HAMKin koulutusta. Arvioinnin keskiössä oli työelämälähtöisyyden rooli arkipäivän opinnoissa. Tavoitteena oli erityisesti selvittää, miten Hämeen ammattikorkeakoulun tarjoama koulutus vastaa työelämän tarpeisiin ja odotuksiin.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kotimainen ammattikorkeakoulu asettaa koulutuksensa avoimesti työelämän edustajien arvioitavaksi. Arvioinnin tulokset nostavat esiin hyviä kehitysehdotuksia – jotakin johon tarttua, kuten Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Puusaari totesi tulosten julkistamistilaisuudessa Hämeenlinnassa tiistaina.  

HAMKin koulutusta arvioineen työryhmän mukaan yhteistyö on pääosin vastannut työelämän tarpeita ja odotuksia, mutta kehitettävää toki on. Esimerkiksi työelämää tulisi kuunnella entistä paremmin ja yhteistyön toivottiin olevan jatkossa entistä suunnitelmallisempaa. Tähän tarkoitukseen luodaan suora palautekanava, jonka tavoite on selkeä: jatkuvan vuoropuhelun luominen ja ylläpitäminen.

Toisaalta myös työelämän aktiivisuutta tulisi lisätä esimerkiksi kutsumalla eri alojen asiantuntijoita vierailijoina mukaan arkiseen opetukseen. – HAMKin uusi strategia vastaa hyvin arvioinnin tuloksena nousseisiin kehittämistarpeisiin, sillä strategiassa korostuu vahvasti työelämän ja ammattikorkeakoulun yhteistyö, kertoi rehtori Puusaari puheenvuorossaan.

– Raportin tulokset otetaan vuosisuunnitelmaan tulosmittariksi. Lisäksi työelämän asiantuntijoiden suorittama arviointi uusitaan kahden vuoden välein, koska toimintamme perustuu jatkuvaan parantamiseen, totesi Puusaari.

Yhteistyölle työelämän kanssa tullaan sopimaan selkeät pelisäännöt. Yksi käytännön sovelluksista tulee olemaan HAMKin Työelämän lähipalvelut, joka madaltaa kanssakäymisen kynnystä. Sen kautta yhteistyökumppanit saavat tarpeidensa mukaan harjoittelijoita ja opinnäytetyöntekijöitä, mutta myös uusia työntekijöitä, innovaatioita, tutkimusapua, konsultaatiota sekä koulutusta.

Työelämän asiantuntijat kiittelivät vielä tiistain tilaisuudessa arviointiprosessin avoimuutta sekä opiskelijoiden innokkuutta ja motivaatiota osallistua haastatteluihin. Samalla peräänkuulutettiin HAMKin tarjonnan tuotteistamista ja segmentointia. Rehtori Pertti Puusaaren mukaan saatavuutta parannetaan nimenomaan suunnittelemalla opintojaksoja työelämän tarpeiden mukaan, tuotteistamalla nämä jaksot ja tarjoamalla niitä kohdennetusti oikeille asiakkaille.

– On hyvä, että toiminnan arvioinnissa uskalletaan mennä rohkeasti epämukavuusalueelle ja tätä tuetaan johdon taholta. Arvioinnin tulokset osoittavat HAMKin kohtaavan osin samoja haasteita, kuin isot organisaatiot yleensä. Jatkossa haasteena on viestiä HAMKin uusi strategia riittävän kattavasti koko organisaatioon, linjasi Tommi Mattila Nordeasta.

Ekokem Oy:n controller Jouni Mikkola totesi vielä lopuksi, että johdon sitoutuminen on tärkeää ja arviointi on osoittanut sen hyväksi. Rehtorit ja johto ovat selvästi sitoutuneita toiminnan kehittämiseen.

Lisätiedot

rehtori Pertti Puusaari, p. 03 646 4220 tai sp. etunimi.sukunimi@hamk.fi

Kuvateksti: Ekokemin Jouni Mikkola kiitteli HAMKin johdon sitoutumista toiminnan kehittämiseen. Valkeakosken Seudun Kehitys Oy:n Arja Rantamäki oli myös mukana arviointiryhmässä.

Teksti ja kuva: Marko Tuominen

Liitetiedostot

Tiedotus / Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti
Visamäentie 35 A, PL 230
13101 Hämeenlinna
sp. tiedotus@hamk.fi, p. (03) 6461 (vaihde)

www.hamk.fi

HAMK kuuluu ammattikorkeakoulujen strategiseen FUAS-liittoumaan yhdessä LAMKin ja Laurean kanssa.

www.fuas.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs