Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Haaga-Helialle vuoden laatuinnovaatiopalkinto myyntikulttuurin kehittämisestä

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Helialle vuoden laatuinnovaatiopalkinto myyntikulttuurin kehittämisestä

Tiedote.
Julkaistu: 19.01.2015 klo 20:10
Julkaisija: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Suomen Laatuyhdistys ry on myöntänyt Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:lle Suomen laatuinnovaatiopalkinnon myyntikulttuurin kehittämisestä. Presidentti Sauli Niinistön allekirjoittama kunniakirja luovutettiin Budapestissä, Unkarissa 19.1.2015.

Laatupalkintokilpailun voittajat on seulottu tarkasti kriteeristöä vastaan, joka arvioi innovaation uutuusarvoa, hyödynnettävyyttä, oppimista, asiakas- ja yhteiskuntalähtöisyyttä sekä tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Lisäksi parhaista innovaatioista pyydettiin asiantuntijalausunnot ja lopullisen päätöksen teki tuomaristo.

HH6K - myyntikulttuurin kehittämisen työkalu

Haaga-Helia palkittiin laatuinnovaatiopalkinnolla kehittämästään organisaatioiden myyntikulttuurin arvioinnin työkalusta. Työkalu yhdistää organisaation itsearvioinnin, ulkoisen arvioinnin ja kehittämisdialogin joustavalla ja nopealla tavalla. Tuomaristo arvosti erityisesti innovaation käytännönläheisyyttä ja myyntikulttuuria edistävää vaikutusta.

Myyntikulttuurin kehittämisen työkalu - nimeltään HH6K - tuo esiin yrityksen kannalta oleelliset nykyiset kipupisteet ja antaa organisaatioille uusia konkreettisia myynnin johtamisen kehittämisehdotuksia. Sen avulla yritys pystyy parantamaan kilpailukykyään ja kohdistamaan kehittämisresurssinsa asioihin, jotka edistävät myynti- ja palveluorganisaation menestystä tulevaisuudessa.

Myyntikulttuurin kehittämisen työkalu sopii kaikkiin yrityksiin. Sitä voidaan käyttää kuumemittarina yrityksen myynnin tilasta, myynnin uudelleenorganisoinnin lähtölaukauksena, myynnin johtamisen kehittämisen työvälineenä tai muutoksen seuraamisen apuvälineenä. Arviointi voidaan myös tehdä säännöllisin väliajoin. Sitä voidaan soveltaa koko yritykseen tai sen pienempään yksikköön.

Työkalu syntyi osana Haaga-Helian käynnistämää Suomi nousuun myynnillä –hanketta, johon osallistui 22 myynnin kehittämisestä kiinnostunutta suomalaista yritystä. Hankkeen tavoitteena on nostaa myyntityön arvostusta ja edistää näin Suomen kilpailukykyä.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja, rehtori Ritva Laakso-Manninen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, puh 050 364 7839

Suomi Nousuun Myynnillä hanke ja HH6K-mittaristo:
projektipäällikkö Pirjo Pitkäpaasi, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, puh 040 488 7066

HAAGA-HELIA on yksityinen, Suomen johtava matkailualan ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa myös liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. Haaga-Helian 10 500 opiskelijaa luo työelämäverkostoja jo opiskeluaikanaan. Opiskelijoita tukee liki 650 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen.

 

 

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs