Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa järjestetään Kohti viljavampaa vientiä ja vetovoimaa -tilaisuus elintarvikealan ammattilaisille keskiviikkona 13.9.
Koulutuskeskus Salpaus, LAB-ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto esittelevät, miten voivat tukea yrityksiä vastaamaan kasvavan elintarvikealan tuomiin mahdollisuuksiin. Alueen oppilaitoksissa on tarjolla apua mm. osaavan henkilöstön kouluttamiseen, tuotekehitykseen ja uusien liiketoimintamallien kehittämiseen.
– Päijät-Hämeestä löytyy koulutusta ja tukea, oli kyse sitten olemassa olevan henkilöstön osaamisen kehittämisestä tai uusien työntekijöiden kouluttamisesta niin suorittaviin tehtäviin, tuotekehitykseen, hallintoon kuin johtamiseenkin, kertoo prosessiteollisuuden opetusalapäällikkö Tero Lehtinen Koulutuskeskus Salpauksesta.
Toimittajat ovat tervetulleita Kohti viljavampaa vientiä ja vetovoimaa -tilaisuuteen 13.9.2023 klo 13.30–17.00 Koulutuskeskus Salpauksen Vipusenkadun kampukselle, Ravintola Klusteriin (Vipusenkatu 5 A, Lahti).
Tutustu tilaisuuden koko ohjelmaan
Oppilaitosten edustajien lisäksi kansanedustaja Hilkka Kemppi kertoo, missä mennään elintarvikeviennin kolminkertaistamisessa kansallisella tasolla, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila tuo esiin elintarvikeketjun paikallisia ja kansallisia näkökulmia ja tutkijayliopettaja Mika Tammilehto HAMK Edu -tutkimusyksiköstä esittelee Osaamista ja tekijöitä elintarviketeollisuuteen -palvelukykyselvitystä. Terhi Kinnari kertoo yrittäjän näkökulmasta, millä tavoin Kinnarin tilalla panostetaan markkinointiin ja tunnettuuden lisäämiseen. Tilaisuudessa on mahdollisuus tutustua myös Salpauksen prosessiteollisuuden oppimisympäristöön.
Salpauksessa on käynnistynyt uudet elintarviketeknologian ja prosessiteollisuuden koulutukset vastaamaan kasvavaan elintarvikealan osaajien kysyntään. Koulutuksia myös räätälöidään vastaamaan yritysten tarpeita. Uudistettu työpaikkaohjaajien koulutus auttaa kasvavia ja kehittyviä yrityksiä onnistumaan uusien työntekijöiden ohjauksessa ja perehdytyksessä.
– Pyrimme entisestään syventämään koulutustemme työelämälähtöisyyttä. Pidämme yllä jatkuvaa vuoropuhelua alueen työpaikkojen kanssa, jotta voimme vastata aidosti yritysten muuttuviin tarpeisiin, kertoo elintarvikealan opetusalapäällikkö Tarja Laaksonen Koulutuskeskus Salpauksesta.
LAB-ammattikorkeakoululla ja Lahden Yliopistokampuksella on yritysten tueksi monipuolista TKI-toimintaa ja koulutuksia, esimerkiksi LAB-ammattikorkeakoulun Food Pilot Plant -testiympäristö ja LUT-yliopiston Food Processing Technology -maisteriohjelma. Ladec kehittää elintarvikealan yrityksille väylää kansainvälistymiseen.
Kohti viljavampaa vientiä ja vetovoimaa -tilaisuuden toteuttaa Viljo – ohjausosaamista Viljaklusterin toimialoille -hanke, jossa toimijoina ovat Koulutuskeskus Salpaus, Päijät-Hämeen Viljaklusteri sekä Ladec ja rahoittajana Päijät-Hämeen liitto.
Jari Pöyhönen, kumppanuusvastaava, p. 040 864 8279, [email protected]
Rita Onkalo, työelämäasiantuntija, projektipäällikkö Viljo-hanke, p. 050 526 5889, [email protected]
Kohti viljampaa vientiä ja vetovoimaa -tilaisuuden ohjelma
Viljo – ohjausosaamista Viljaklusterin toimialoille -hankkeen esittely
Koulutuskeskus Salpaus tarjoaa ammatillista koulutusta aikuisille ja nuorille sekä henkilöstö- ja täydennyskoulutusta yritysten henkilöstölle. Salpaus on yksi Suomen suurimmista monialaisista ammatillisen koulutuksen järjestäjistä.
Vuosittain Salpauksessa opiskelee noin 13 000 aikuista ja nuorta. Opettajia ja muuta henkilöstöä on 665.
Salpaus – enemmän kuin koulu – opiskelijoiden ja työelämän kohtaamispaikka. www.salpaus.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1