Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Eletään niin kuin opetetaan - HAMKin kampusten vahvistaminen nousi pääaiheeksi valtuustoseminaarissa

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Eletään niin kuin opetetaan - HAMKin kampusten vahvistaminen nousi pääaiheeksi valtuustoseminaarissa

Tiedote.
Julkaistu: 28.05.2014 klo 13:57
Julkaisija: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Kampusten vahvistaminen, kansainvälisyys ja tutkimustoiminta olivat Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymän valtuustoseminaarin (27. – 28.5.2014) pääaiheita.

- HAMK haluaa olla reilu kumppani suhteessa opiskelijoihin, kaupunkeihin ja yrityksiin. Ammattikorkeakoulun toinen perustehtävä on aluevaikuttavuus. Tämä tarkoittaa sitä, että eletään symbioosissa niiden paikkakuntien kanssa, joilla toimitaan. Opiskelijat ovat keskeinen osa paikkakuntien elinvoimaa, joten on yhteistyössä edistettävä ja kehitettävä esimerkiksi opiskelijoiden vapaaa-ajan aktiviteetteja, toteaa Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymän yhtymävaltuuston puheenjohtaja Sari Rautio ja jatkaa:

- Vaikein muutos on saatu liikkeelle ja HAMKin toiminta on lähtenyt etenemään strategian mukaisesti. Eli eletään niin kuin opetetaan!

Rautio kiittää valtuustoseminaarin tuloksia ja yhteishenkeä. Lisäksi hän kertoo Eerikkilän urheiluopiston tarjonneen loistavat puitteet valtuustoseminaarille.

Kampusten kehittämisen merkitystä korostaa myös rehtori Pertti Puusaari: - Vahvistamme järjestelmällisesti kaikkia kampuksiamme. Siihen myötävaikuttavat uudet opetukselliset ratkaisut, jossa opinnot on entistä tiiviimmin sidottu elinkeinoelämän kehittämiseen. Nostamme uudelle tasolle yhteistyön toisen asteen koulutuksen toimijoiden kanssa. Tavoitteena on yhteinen ohjaus, alueellinen kampusyhteistyö ja virtuaaliopintojen tarjonta. Yritysyhteistyön lisäksi hyvä tapa vahvistaa kampusta on yhteistyön lisääminen eri koulutusasteiden kanssa, kiteyttää Pertti Puusaari.

Kansainvälistyminen oli yksi valtuustoseminaarin teemoista. Esillä oli sekä positiivisia edistysaskeleita että kehittämiskohteita. Haasteena on erityisesti opiskelijoiden ja henkilöstön kansainvälisen liikkuvuuden laskenut määrä. Sen sijaan strategisen kv-kumppanuuden käytännön toimenpiteitä on vahvistettu ja päästy tutkimusyhteistyössä liikkeelle. Yhteistyö on vahvistumassa seuraavissa aihepiireissä: Digitalisation in Elderly Care, Big Health Data sekä Energy efficiency in primary production.

HAMKin tutkimus- ja kehittämistoiminnan kehittymistä käsiteltiin laajemminkin. Tutkimustoiminta on kirkastunut neljäksi työelämälähtöisen tutkimuksen tutkimusyksiköksi, jotka perustuvat olemassa olevaan hanketoimintaan: Ammatillinen osaaminen, Palveluiden digitaalisuus, Biotalous ja Ohutlevykeskus.

HAMKin tutkimustoiminnan kehittymistä kuvaa rehtori Pertti Puusaari seuraavasti: - Tutkimustyö alkaa usein pienestä ja kasvaa vuosien myötä. HAMKissa on kuitenkin jo esimerkiksi biotalouden alalla tutkimusmassaa, joka vastaa perinteistä tutkimuslaitoksen henkilöstöä. Myös Ohutlevykeskus on toiminut jo vuodesta 1998 ja on vakiinnuttanut asemansa elinkeinoelämän tutkimuskumppanina.

Lisäksi seminaarin osallistujat saivat tilannekatsauksen osakeyhtiöittämisestä.

Lisätiedot:
Sari Rautio, p. 040 522 0933
Pertti Puusaari, p. 0400 469 605

Tiedotus / Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti
Visamäentie 35 A, PL 230
13101 Hämeenlinna
sp. tiedotus@hamk.fi, p. (03) 6461 (vaihde)

www.hamk.fi
www.hami.fi

HAMK kuuluu ammattikorkeakoulujen strategiseen FUAS-liittoumaan yhdessä LAMKin ja Laurean kanssa.

www.fuas.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs