Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Apurahoja tarjolla nuorelle tutkijalle ja uusille innovaatioille

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Apurahoja tarjolla nuorelle tutkijalle ja uusille innovaatioille

Tiedote.
Julkaistu: 05.02.2015 klo 11:57
Julkaisija: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö on avannut julkisen apurahahaun. Haku päättyy 28.2.2015. Apurahat ovat vapaasti kaikkien haettavissa.

Apurahoina jaetaan 5000 euroa nuorelle tutkijalle tai nuorille tutkijoille. Apuraha on tarkoitettu Hämeen ammattikorkeakoulun toiminta-aluetta tukevaan tai aluetta hyödyntävään tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Lisäksi 3000 euron apuraha tai apurahoja myönnetään työllistäville innovaatioille, arjen innovaatioille ja uudistaville innovaatioille, jotka edistävät Hämeen ammattikorkeakoulun toiminta-alueella uusia toimintamalleja ja uutta liiketoimintaa.

Apurahaa haetaan säätiön hakemuslomakkeella. Hakuohjeet ja hakulomake ovat säätiön sivuilla, osoitteessa www.hakkts.fi. Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti. Saapuneita hakemuksia ei palauteta ja ne säilytetään vuoden 2015 loppuun saakka.

Säätiön hallitus päättää apurahan saajista kokouksessaan 13.3.2015, minkä jälkeen hakijoille ilmoitetaan päätöksestä. Apurahan saajille järjestetään juhlatilaisuus erikseen ilmoitettavana ajankohtana toukokuussa.

Lisätietoja antaa säätiön asiamies Jyrki Miettunen, p. 040 538 1681, tai sihteeri Aira Lappalainen, p. (03) 646 4221. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@hamk.fi.

Tiedotus / Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti
Visamäentie 35 A, PL 230
13101 Hämeenlinna
sp. tiedotus@hamk.fi, p. (03) 6461 (vaihde)

www.hamk.fi

HAMK kuuluu ammattikorkeakoulujen strategiseen FUAS-liittoumaan yhdessä LAMKin ja Laurean kanssa.

www.fuas.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs