Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Vielä ehdit tutustumaan Järvenpäässä vuosisadan rakkaustarinaan, koe syksyllä myös vaikuttava juhlakonserttien sarja

Järvenpään kaupunki

Vielä ehdit tutustumaan Järvenpäässä vuosisadan rakkaustarinaan, koe syksyllä myös vaikuttava juhlakonserttien sarja

Tiedote.
Julkaistu: 03.09.2015 klo 09:49
Julkaisija: Järvenpään kaupunki

Järvenpäässä on tänä kesänä lyöty kävijäennätyksiä, kun tuhannet vierailijat ovat tulleet Aino Sibelius -näyttelyyn, Ainolaan ja Aholaan kulkemaan Sibeliusten jalanjäljillä ja kokemaan Jannen ja Ainon väkevää rakkaustarinaa. Ainola ja Ahola ovat vielä syyskuun avoimina yleisölle ja Aino Sibelius -näyttely sulkee ovensa 4.10.2015. Juhlavuoden syksy jatkuu Sibeliusten kotikaupungissa juhlakonserttien ja uuden Juhana Blomstedt -näyttelyn merkeissä. 

Vielä syyskuussa päiväreissulle Jannen ja Ainon pariin

Järvenpään taidemuseon kaikkien aikojen ensimmäinen Aino Sibelius -näyttely on saavuttanut suuren suosion. Monipuolisen esineistön, kuvataiteen, valokuvien ja lastenlasten kertomusten avulla näyttely kertoo lahjakkaasta ja vahvasta naisesta, joka omisti elämänsä perheelleen sekä puolisonsa Jean Sibeliuksen sävellystyön tukemiselle. Näyttelykokemusta voi syventää draamaopastuksissa sekä lisäohjelmissa, jotka syyskuussa keskittyvät Aino mummina -teemaan.

Taidemuseosta on helppo jatkaa matkaa vain parin kilometrin päässä sijaitsevaan Sibeliusten autenttiseen kotiin Ainolaan. Jean ja Aino muuttivat tyttärineen Lars Sonckin suunnittelemaan huvilaan ja osaksi Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä vuonna 1904. Nykyään vierailu heidän kotimuseossaan on kuin aikamatka sadan vuoden taakse – ikään kuin isäntäpari olisi vain lähtenyt päiväkävelylle, ehkäpä naapuriin Aholaan?

Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Aholassa nostetaan esiin Ainon vaikutus Juhani Ahon teokseen Yksin vuodelta 1890. Aho oli aikoinaan ihastunut ystävänsä Eero Järnefeltin pikkusiskoon Ainoon, mutta sai tältä rukkaset. Pettyneenä saamastaan kohtelusta Aho matkusti Pariisiin ja kirjoitti siellä paheksuntaa herättäneen teoksensa. Kerrotaan, että kirjan luettuaan Ainon kihlattu Jean Sibelius haastoi Ahon kaksintaisteluun. Yksin-teoksen taustoja tuodaan esiin paitsi näyttelyssä ja sen teemaopastuksissa, myös Juhani Aho -seminaarissa 12.9.2015 klo 14–17 Järvenpää-talossa. Seminaarissa luennoi kotimaisen kirjallisuuden professori Jyrki Nummi, minkä lisäksi Susanna Haavisto ja Esa Helasvuo sävyttävät tunnelmaa lauluillaan.  

– Olemme todella iloinneet siitä, kuinka hyvin kävijät ovat ottaneet tänä kesänä Sibeliusten kiehtovan tarinan omakseen. Tarina jatkuu aivan toisenlaisissa tunnelmissa Aino Sibelius -näyttelyn päätyttyä, kun saamme esille Sibeliusten tyttären pojan Juhana Blomstedtin modernit abstraktiot, 29.10. avautuvassa uudessa näyttelyssä. Pyrimme luomaan myös siitä vieraillemme vahvan kokemuksen, museopalveluiden päällikkö Hanna Nikander lupaa.

Järvenpää-talon Sibelius-salissa vaikuttava juhlakonserttien sarja

Järvenpäässä esitetään läpi syyskauden musiikkia Sibelius 150-juhlavuoden kunniaksi, kamarioopperasta sinfonioihin asti. Sibelius-salissa vaikuttavan suurkonserttien sarjan aloittaa 20.9. Sibeliuksen soolopianoteoksilla pianotaiteilija Janne Mertanen, jolta ilmestyy lokakuussa viiden CD:n Sibelius-levytys. 21.10. lavalle nousevat Tapiola Sinfonietta, Pekka Kuusisto sekä taitavat pelimannit konsertissa, jossa klassinen musiikki kohtaa kansanmusiikin ja runolaulu Sibeliuksen vaikuttavan viulukonserton. 10.11. salin valtaa vivahteikkailla tulkinnoillaan jo Sibeliuksen aikoina hänen teoksiaan kantaesittänyt kuoro, Ylioppilaskunnan Laulajat. Sarja päättyy upeasti Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.2015 Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin luomiin tunnelmiin.

Tutustu näihin

JÄRVENPÄÄN TAIDEMUSEO

Aino Sibelius -näyttely avoinna 4.10.2015 asti ti–su 11–18
Juhana Blomstedt -näyttely avataan yleisölle 29.10.2015
Kirjastokatu 8
www.jarvenpaa.fi/taidemuseo

  • Yleisöopastukset sunnuntaisin klo 13
  • Oheisohjelmien teemana syyskuussa Aino-mummi

AINOLA

Avoinna: toukokuu–syyskuu ti–su 10–17
Ainolankatu
www.ainola.fi

AHOLA

Avoinna: toukokuu–syyskuu ti–su 11–18
Sibeliuksenväylä 57
www.jarvenpaa.fi/ahola

www.jarvenpaa.fi/sibelius

www.jarvenpaa.fi/tapahtumat

 

Lisätietoja

Kulttuurijohtaja Kalle Jämsén, puh. 040 315 2244

 

Järvenpää on iloinen ja eläväinen 40 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla, rauta- ja moottoriteiden varrella, Tuusulanjärven rannalla. Järvenpää on myös Jean ja Aino Sibeliuksen kotikaupunki. Vuonna 2015 juhlistammekin monin tavoin Sibeliuksen 150-juhlavuotta, tervetuloa mukaan!

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs