Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » SYL:n liittokokous valitsi puheenjohtajaksi 2016 Heikki Koposen

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

SYL:n liittokokous valitsi puheenjohtajaksi 2016 Heikki Koposen

Tiedote.
Julkaistu: 21.11.2015 klo 18:03
Julkaisija: Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

Tiedote 21.11.2015

(Pressmeddelande finns på svenska nedan. The press release is in English below.)

Vapaa julkaistavaksi

Kaikkia Suomen noin 132 000 yliopisto-opiskelijaa edustavan Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous on valinnut hallituksen vuodelle 2016. Kokouksessa päätettiin myös ensi vuoden toimintasuunnitelmasta. Puheenjohtajaksi valittiin tekniikan kandidaatti Heikki Koponen, 24, Aalto yliopiston ylioppilaskunnasta (AYY).

Liittokokous valitsi puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuusi jäsentä:

Alviina Alametsä (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY)

Ella Keski-Panula (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY)

Annu Komulainen (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY)

Tuomas Kuoppala (Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy)

Siiri Nousiainen (Oulun yliopiston ylioppilaskunta OYY)

Mia Lehto (Keskustan Opiskelijaliitto KOL, taustaylioppilaskunta LTKY)

Juuri valittu uusi puheenjohtaja Heikki Koponen haluaa erityisesti sitoa opiskelijoiden ja korkeakoulutuksen edun julkisessa keskustelussa tiiviimmin koko Suomen menestymiseen. Hänen mukaansa koulutukseen kohdistuvat leikkaukset heikentävät Suomen kykyä uusiutua ja innovoida, mihin on kiinnitettävä jatkuvasti huomiota.

"Suomi pärjää tulevaisuudessakin ainoastaan osaamiseen sijoittamalla. Opiskelijoiden on oltava koulutuksen uudistamisen eturivissä ja voitava vaikuttaa siihen, että suomalainen korkeakoulujärjestelmä toimii tulevaisuudessa parhaalla mahdollisella tavalla", Heikki Koponen vaatii.

Liittokokous ilmaisi kannanotossaan huolensa siitä, että maahanmuuttajataustaisille nuorille korkeakoulujen ovet eivät edelleenkään aukea, heidän osuutensa korkeakoulutuksessa jää liian pieneksi. Ilahduttavaa kuitenkin on se, että monet korkeakoulut ovat havahtuneet auttamaan turvapaikanhakijoita koulutuksen keinoin. Koulutus on erinomainen keino kotouttamiseen.

Myös perheellisten opiskelijoiden asema puhutti liittokokousväkeä, ja toisessa kannanotossaan liittokokous vaati perheellisten opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksien turvaamista. Liittokokous tuomitsi opiskelijoiden toimeentuloon kohdistuvat leikkaukset ja kehotti maan hallitusta huolellisesti arvioimaan eri leikkauspäätösten kumuloitumista perheellisille opiskelijoille. Mikäli opintotukea leikataan, jää yhä useammalta perheelliseltä opiskelijalta opinnot kesken taloudellisen kurimuksen vuoksi.

SYL:n liittokokous kokoontui Espoon Korpilammella pe–la 20.–21. marraskuuta.

Liittokokouskannanotot ovat kokonaisuudessaan luettavissa myös SYL:n verkkosivuilta: www.syl.fi.

Sosiaalisessa mediassa (facebook.com/SYL.FIN ja twitter.com/SYL_FIN) SYL:n liittokokouksesta on runsaasti päivityksiä aihetunnuksella #SYLliittari.

Lisätietoja:

pääsihteeri Juha Töyrylä, p. 041 515 2229

SYL puheenjohtaja 2016

Heikki Koponen, Aalto yliopiston ylioppilaskunta (AYY), p. 050 517 2674

SYL:n hallituksen jäsenet 2016:

Alviina Alametsä (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY), p. 040 729 4597

Ella Keski-Panula (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY), p. 050 325 9175

Annu Komulainen (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY), p. 044 308 0492

Tuomas Kuoppala (Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy), p. 044 330 7316

Siiri Nousiainen, Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY), p. 040 523 1821

Mia Lehto (Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta LTKY), p. 044 293 8812

-------

FSF:s förbundsmöte valde Heikki Koponen till ordförande 2016

Pressmeddelande 21.11.2015

Får publiceras

Finlands studentkårers förbunds (FSF) förbundsmöte, som representerar alla Finlands ca 132 000 universitetsstuderande, har valt styrelse för 2016. Mötet fastslog även verksamhetsplanen för nästa år. Till ordförande valde mötet teknologie kandidat Heikki Koponen, 24, Aalto-universitetets studentkår (AUS).

Utöver ordförande valde förbundsmötet även sex styrelsemedlemmar:

Alviina Alametsä (Studentkåren vid Helsingfors universitet HUS)

Ella Keski-Panula (Studentkåren vid Helsingfors universitet HUS)

Annu Komulainen (Studentkåren vid Jyväskylä universitet JYY)

Tuomas Kuoppala (Studentkåren vid Tammerfors universitet Tamy)

Mia Lehto (Studentkåren vid Villmanstrand tekniska universitet LTKY)

Siiri Nousiainen (Uleåborgs universitets studentkår OYY)

Nyvalda ordförande Heikki Koponen vill speciellt i den offentliga debatten se en starkare koppling mellan Finlands framgång och vad som är bäst för studerande och högre utbildning. Enligt Koponen försvagar nedskärningarna i utbildningen Finlands förmåga till förnyelse och innovationer, något vi kontinuerligt behöver fästa uppmärksamhet vid.

”Finland kommer även i framtiden att nå framgång endast om vi investerar i kompetens. Studerande ska stå i första raden då det gäller att förnya utbildningen och vi måste arbeta för att det finska högskoleväsendet fungerar så bra som möjligt i framtiden”, säger Heikki Koponen.

Förbundsmötet uttryckte i sitt ställningstagande sin oro över att dörrarna till högskolor fortfarande inte öppnas för unga med invandrarbakgrund. Glädjande är ändå att många högskolor har upptäckt möjligheten att genom utbildning hjälpa asylsökande. Utbildning är en utmärkt integrationsmetod.

Situationen för studerande med familj väckte även den diskussion bland förbundsmötets deltagare. I sitt andra ställningstagande krävde förbundsmötet att studiemöjligheterna för studerande som har familj tryggas. Förbundsmötet fördömde nedskärningarna i studerandes utkomst och uppmanade Finlands regering att noga utvärdera hur de olika besluten om nedskärningar drabbar speciellt studerande med familj. Om studiepenningen skärs ned blir allt fler studerande med familj tvungna att avbryta sina studier till följd av den här ekonomiska tukten.

Finlands studentkårers förbunds (FSF) förbundsmöte hölls i Esbo på hotell Korpilampi fr–lö 20–21 november. Ställningstagandena från förbundsmötet finns även på FSF:s webbplats: www.syl.fi.

På sociala medier (facebook.com/SYL.FIN och twitter.com/SYL_FIN) finns det gott om inlägg om förbundsmötet under hashtaggen #SYLliittari.

Mer information:

generalsekreterare Juha Töyrylä, tfn 041 515 2229

FSF:s ordförande 2016

Heikki Koponen, Aalto-universitetets studentkår (AUS), tfn 050 517 2674

Medlemmar i FSF:s styrelse 2016

Alviina Alametsä (Studentkåren vid Helsingfors universitet HUS), tfn 040 729 4597

Ella Keski-Panula (Studentkåren vid Helsingfors universitet HUS), tfn 050 325 9175

Annu Komulainen (Studentkåren vid Jyväskylä universitet JYY), tfn 044 308 0492

Tuomas Kuoppala (Studentkåren vid Tammerfors universitet Tamy), tfn 044 330 7316

Mia Lehto (Studentkåren vid Villmanstrands tekniska universitet LTKY), tfn 044 293 8812

Siiri Nousiainen, Studentkåren vid Uleåborgs universitet (OYY), tfn 040 523 1821

--------

Heikki Koponen elected SYL President for 2016

Press release 21.11.2015

For immediate release

The General Assembly of the National Union of University Students in Finland (SYL), representing all of Finland’s close to 132,000 university students, has elected the 2016 executive board. The meeting also decided on next year’s plan of work. The meeting elected as president Bachelor of Technology Heikki Koponen, 24, from Aalto University Student Union (AYY).

The General Assembly also elected six board members:

Alviina Alametsä (Student Union of the University of Helsinki HYY)

Ella Keski-Panula (Student Union of the University of Helsinki HYY)

Annu Komulainen (Student Union of the University of Jyväskylä JYY)

Tuomas Kuoppala (Student Union of the University of Tampere (Tamy)

Mia Lehto (Finnish Centre Students KOL, student union LTKY)

Siiri Nousiainen (Student Union of the University of Oulu OYY)

Recently elected president Heikki Koponen especially wishes to connect the success of Finland to the interest of students and higher education in the public debate. According to Koponen, the cuts aimed at education will weaken Finland’s ability to renew and innovate, something we need to continuously pay attention to.

‘The future Finland will continue to prosper only if we invest in competence. Students must be on the forefront of educational reforms and we must work to ensure that the Finnish higher education system functions as well as possible in the future,’ says Heikki Koponen.

The participants of SYL’s General Assembly state their concern over the continuing closed doors of higher education for young people with an immigrant background. A positive turn is that many universities have awoken to the possibility of helping asylum seekers through education. Education is an excellent means of integration.

The status of student families also engaged the General Assembly participants. In its second resolution, the meeting demanded ensuring that students with children are able to study.  The General Assembly condemned the cuts to students’ income and urged the Government to assess the cumulative effect of different cut-backs especially for students with children. If the study grant is reduced, an increasing number of students with children will be forced to discontinue their studies.

The General Assembly of the National Union of University Students in Finland (SYL) was held in Korpilampi, Espoo on Friday and Saturday 20–21 November.

Read the General Assembly resolutions on SYL’s website: www.syl.fi. Updates on social media (facebook.com/SYL.FIN and twitter.com/SYL_FIN) under hashtag #SYLliittari.

Contact details:

Secretary General Juha Töyrylä, tel. +358 41 515 2229

SYL President 2016: Heikki Koponen, Aalto University Student Union (AYY), tel. 050 517 2674

Executive Board members 2016:

Alviina Alametsä (Student Union of the University of Helsinki HYY), tel. 040 729 4597

Ella Keski-Panula (Student Union of the University of Helsinki HYY), tel. 050 325 9175

Annu Komulainen (Student Union of the University of Jyväskylä JYY), tel. 044 308 0492

Tuomas Kuoppala (Student Union of the University of Tampere TamY), tel. 044 330 7316

Mia Lehto (Student Union of Lappeenranta University of Technology LTKY), tel. 044 293 8812

Siiri Nousiainen, Student Union of the University of Oulu (OYY), tel. 040 523 1821
 

http://www.syl.fi

http://www.facebook.com/SYL.FIN

http://www.twitter.com/SYL_FIN

15 jäsenjärjestöä ja 132 000 yliopisto-opiskelijaa edustava Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry. on maan suurin yliopisto-opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs